Politiikka

21: Vaalirahaa

Posted on Updated on

Viime syksynä eduskunta sai aikaan uuden vaalirahoituslain. Siinä on monenmoista pykälää, jolla pyritään takaamaan ensisijaisesti se, etteivät hämärämiehet osta poliitikoilta päätöksiä.

Joku voisi väittää, että lainsäädännön tavoitteena oli myös tasoittaa ehdokkaiden välisiä mahdollisuuksia tulla valituksi ja kenties myös lisätä avoimuutta vaalirahoituksen suhteen.

No, onhan lailla puolensa, mutta näin lain käyttäjän näkökulmasta voi vain todeta, että just joo. Tunnollisena ehdokkaana noudatan lain pykäliä, vaikka välillä on funtsittava, onko pykälissä paljoakaan järkeä ja missä pilvilinnoissa laatijat itse pyörivät, koska heillä ei selvästikään ole hajuakaan siitä, miten ehdokkuuden käytäntö ja varainkeruu toimii.

Jo nk. ennakkoilmoitus vaalirahoituksesta, joita ehdokkaat kannustetaan (?) tekemään on osoitus siitä, miten hyvin (siis huonosti) lain laatineet tuntevat oikean ehdokkaan kampanjatodellisuutta. Pilvilinnassahan asiat toimivat siten, että ehdokas ja hänen kymmen- (jollei sata-) päinen vapaaehtoisten kaartinsa keräävät varoja kaksi vuotta ennen vaaleja niin, että neljä kuukautta ennen vaaleja heillä on kassassa muutama kymmentuhatta euroa ja tarkka lista mainospaikoista ja kaikista kulusta.

Oikeassa elämässä ehdokas ja muutama aktiivi raapivat rahaa mistä saavat ja vaalipäivänäkin on vielä epäselvää mitä kassassa tarkkaan ottaen on ja usein myös se, mitä laskuja on vielä tulossa. Toki ennakkoilmoituksen jotkut ovat tehneet, tarkoituksenaan joko osoittaa hyveellisyytensä tai saada mediahuomiota massiivisella, vaikka ehkä kuvitteellisella vaalibudjetilla.

Vaalimainoksiin ja esitteisiin määrätty maksajan nimi on absurdismin huipentuma. Periaatteessa maksaja pitää mainita, mutta jos kyse on henkilöistä, jotka ovat lahjoittaneet alle 1500 euroa, heidän nimiään ei tietenkään yksityisyyden suojan takia ole pakko mainita (mikä on aivan oikein). Lopputulos on, että kaikissa mainoksissa ja esitteissä lukee ’maksajana Enni Ehdokkaan tukiryhmä’, joka on kerännyt rahat jostain. Vaihtoehtoinen sanamuoto on ’maksaja Enni Ehdokas’. Koko lain vaatimus on tältä osin pöljä, eikä sen toteutus vastaa alkuperäistä ideaa, (jossa oli ehkä hyvä tarkoitus, mutta ilman ymmärrystä miten vaatimus toteutettaisiin.)

Ehdokkaiden välisten näkyvyyserojen tasaamisen kanssa – eli kuka saa enemmän mediatilaa kuin toinen – lailla ei ole niin mitään tekemistä. Vielä ei ole keksitty mekanismia, miten julkisuuden henkilön saama mediatila hinnoitellaan, eikä sitä ole yritettykään tehdä. Mediakaan ei osoita pennin vertaa kiinnostusta koko epätasapuolisuuden analysoimiseen, saati siitä eroon pääsemiseen. Vaikka kuinka jeesustellaan, että teot merkitsevät eikä julkisuus, fakta nyt vaan on, että äänestäminen on kansan suurille riveille helpompaa jos henkilö on jostain mediasta, vaikka edes pintapuolisesti tuttu.

Julkisuuden piirissäkin on eri standardeja siitä, mikä on hyväksyttävää vaalijulkisuutta ja mikä paheksuttavaa. On tietty ne tavalliset ehdokasjulkkikset, jotka saavat nimensä, kuvansa ja vaatekaappinsa satojen tuhansien lukemaan viikko- tai iltapäivälehteen yhdellä puhelinsoitolla. Sitten on mainonta, joka ei ole mainontaa, eikä paheksuttavaa, paitsi jos kyseessä on automainos ja porvaripoliitikko. Mutta jos kyseessä on vaateliike ja kiinnostavat mediaehdokkaat, mainos ei ole vaalimainos, vaan takkimainos, vaikka siinä lukisikin LUOTA kissankorkuisin kirjaimin neljä viikkoa ennen vaaleja.

Mutta voi olla, että hämärämiesten antamaa vaalirahoitusta vaalilainsäädäntö on hillinnyt. Ei siis itse lainsäädäntö ja sen ’avoimuutta lisäävät’ pykälät, vaan se pelko mitä ehdokkaat tuntevat kaikkea epämääräiseltä kuulostavaa rahantarjousta kohtaan ja siitä seuraavaa mahdollista huonoa julkisuutta.

Hyvää on ollut se, että nyt ehdokkaat saavat julkisesti kerjätä rahaa myös netin kautta. Vielä edellisissä eduskuntavaaleissa nettikeräykseen olisi tarvinnut rahankeräysluvan, jota ainakaan oma kampanjani ei saanut, kyseessä kun oli ’alueellinen vaali (Helsinki) ja rahankeräys olisi ollut valtakunnallinen (internetissä)’. Näin siis Etelä-Suomen lääninhallitus linjasi vuonna 2007. Absurdia ja byrokraattista. Nyt tämä on siis vihdoin muuttunut.

Kansa saa sellaiset päättäjät kuin se valitsee, ja ansaitsee. Ehdokas voi joko vetää herneen nenään kaikesta tasapuolisuuden puuttumisesta, tai sitten uskoa omiin kykyihinsä ja mennä niillä avuilla, joita juuri hänelle on annettu. Ja hei, kyllä siitä vaalirahaa nyt onneksi tutuilta on hieman saatu, ja saadaan? Vaalirahailmoitukseni tulee sitten vaalien jälkeen.

Ai niin, ja lahjoitukset ovat enemmän kuin tervetulleita! Kiitos etukäteen, pienikin summa auttaa! 🙂

Nettipankkimaksun mahdollisuus on täällä:

http://www.lahjoituslipas.fi/kokoomusehdokas/ninasuomalainen/lahjoita/

24: Tuo vaikea S-sana

Posted on Updated on

Suvaitsevaisuus on merkillinen sana. Se on joskus ollut muodissakin, mutta jos tänä päivänä edes mainitset tuon S-sanan on joidenkin ihmisten varmistin poistettu alle minuutissa ja täystuli päällä. Ainakin nettikeskusteluissa.

Kuitenkin, jos unohdetaan hetkeksi perussuomalaiset, homma-foorumi, maahanmuuttokriittisyys ja mitä niitä viime aikojen kohkaamisen aiheita onkaan, suvaitsevaisuus on aika hyvä ja jopa ihan erinomaisen käyttökelpoinen periaate ihmisten kanssakäymisessä. Sillä maailma koostuu toinen toisistaan erilaisemmista, ja jopa kummallisimmista ihmisistä.

Joku toinen on erilainen kuin minä, pukeutuu ihan toisenlaisin releisiin, näyttää ehkä omituiselta, puhuu mielestäni käsittämättömyyksiä, ja ylipäänsä harjoittaa elämäntapaa, jota itse en voisi kuvitellakaan. Itse asiassa koko elämäntapa näyttää minusta pölloltä ja tyypin jutut raivostuttavat minua suunnattomasti.

Mutta hei, se on nyt tuollainen ja that’s it. Niin kauan kuin tuo toinen pysyy lain sallimissa rajoissa eikä tuota ympäristölleen muuta haittaa kuin ehkä oman mentaalisen tilani häiriytymisen, mikä oikeus minulla on kertoa hänelle, että eläpä nyt näin tai noin. Tosin toivoisin mielelläni, että myös minua ehkä raivostuttavat tyypit kävisivät töissä ja olisivat muutoinkin kontribuutiona ympäristölleen, eikä vain saamapuolella.

Suvaitsevaisuus ei kyllä ole helppoa. Aika monesti sitä saa itsensä kiinni eri tilanteissa ajattelemasta suvaitsemattomuutta läheneviä ajatuksia. Ihmisenä oleminen kun tuntuu olevan paljon helpompaa jos voi tuomita toisia. Mutta suvaitsemattomuus ei vie meitä eteenpäin, vaan taannuttaa.

Ja on totta, että erilaisuuden sallimisen rajoja pitää pohtia. Palatakseni maahanmuuttajateeman, johon luulen, että kaikki suvaitsevaisuuskeskustelut vääjäämättä nykyään johtavat, on selvää kuin pläkki, että meidän ei pidä suvaita vieraita – eikä kotimaisiakaan – tapoja, jota loukkaavat yksilöiden oikeuksia. Näitä tapoja liittyen erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksiin on olemassa meille saapuvien kulttuurien parissa, ei sitä voi kieltää. Mutta niitä ei voi sallia meillä edes näiden ryhmien parissa, sillä Suomessa noudetetaan Suomen lainsäädäntöä ja ihmisoikeusperiaatteita. Niiden eteen on tehty paljon työtä, eikä niitä saa rapauttaa.

Seksuaalivähemmistöjen ’suvaitseminen’ taas kuulostaa jopa alentuvalta; kyseessä ovat ihmiset joiden ainoa merkittävä ero meihin muihin on se, että he hankkiutuvat romanttiseen suhteeseen ennemmin samaa sukupuolta kuin toista sukupuolta olevan kanssa. Suoraan sanottuna en ymmärrä mitä siinä pitää ’suvaita’ kun heidän yksityiselämänsä ei muille mitenkään edes kuulu. Mutta suvaitsevaisuus tulee ehkä peliin silloin kun seksuaalivähemmistöt lähtevät vaikkapa Pride-paraatiin ja iloitsevat erilaisuudellaan. Homoseksuaalisuusteemojen näkyminen katukuvassa tuskin sekään vaarantaa heteroiden omaa seksuaalisuutta.

Itselläni on monenlaisia erilaisia ystäviä ja tuttuja, on maahanmuuttajia, ulkomaalaisia, suomalaisia romanitaustaisia ihmisiä, homoja, heteroita, senioreja, nuorisoa, ja onpa ystävinänikin ihan eri puolueiden edustajiakin, jotka mielestäni ovat ihan hyviä tyyppejä! Minusta tuo vaikea S-sana on loppujen lopuksi ihan käyttökelpoinen ja moderni sana, sillä erilaisiahan tässä kaikki ollaan.

26: Me tarvitsemme yrittäjyyttä

Posted on Updated on

Suomi tarvitsee yrityksiä ja yrittäjyyttä. Niistä saamme työpaikkamme, ja ne rahoittavat palvelumme suurelta osin verojen maksun kautta. Siksi ei ole ollenkaan sama, millaista yrittämisen kulttuuria Suomessa edistetään ja millaiset edellytykset yrittämiselle on.

Itse olen suunnitellut toiminimen perustamista, ja joskus kauempana tulevaisuudessa voisin kuvitella työllistäväni itseni itsenäisenä yrittäjänä. Muidenkin kuin vain itsensä työllistäminen yrittäjyyden kautta on kuitenkin haastava ja kunnioitettava laji, johon ei tuosta vain lähdetä.

Kokoomuksen talouspolitiikan perusteesinä on kannustava verotus. Verotuksen tulee kannustaa työnteon lisäksi myös työllistämään ja yrittämään. Verotuksen tarkoituksena ei pidä olla yritysten kasvun tai uusien työpaikkojen syntymisen estäminen.

Yksi yrittämiseen lähtemisen kannustimista on yrittäjän sosiaaliturvan parantaminen. Yrittäjäkin on ihminen ja jos asiat menevät pieleen, hänelläkin pitää olla mahdollisuus turvaverkkoon oman ja perheensä toimeentulon osalta. Jos turvaverkko on kunnossa ja toimiva, yrittäjä voi pistää likoon itsensä, tietäen, että hänen koko elämänsä ei kaadu siihen, jos asiat eivät menekään toivotulla tavalla.

Siksi yrittäjän työttömyysturvaa on parannettava. On kohtuutonta, että yrittäjä joutuu työttömänä ja työttömyysturvan saamiseksi käytännössä lopettamaan yrityksensä ja odottamaan neljän kuukauden karenssin ajan ennen kuin voi saada työttömyysturvaa. Tiedän itse henkilöitä, joilla olisi mahdollisuus osittain työllistää itseään yrittäjänä, mutta joita pelottaa ajatus siitä, että jos ei töitä onnistukaan saamaan tarpeeksi mahdollisuus hakea työttömyysturvaa sulkeutuu pois. Sen sijaan, yrittäjän tulisi voida työttömäksi tullessaan asettaa yrityksen lepäämään ilmoituksellaan ja saada työttömyysturvaa välittömästi. Voisi tehdä kuten Ruotsissa, että pankkien tiliotteista voidaan esimerkiksi todentaa, että yritys todella on paussilla, jos varmennusta asiaan tarvitaan.

Lisäksi konkurssin tehneellä yrittäjällä pitää olla mahdollisuus aloitta alusta. Velkajärjestelyt tulee mahdollistaa ja yrittäjän oma koti tulee suojata vaikka muiden velkojen maksuohjelman olisikin päällä.

Suomen kaikkiaan noin 250,000 yrityksestä 160,000 on yhden ihmisen yrityksiä. Yrittäjyyteen liittyvistä riskeistä eräs on työllistämisen riski. Ensimmäisen työntekijän palkkaamista pitää tukea ja tuen piirissä oleviin työsuhteisiin tulisi myös sallia pidempi koeaika, jotta työllistämisen riskiä voitaisiin madaltaa.

Lisäksi vanhemmuuden kustannukset pitää jakaa tasaisemmin yhteiskunnassa. Tämä voi helpottaa naisvaltaisten alojen yrittäjien työllistämistä ja parantaa nuorten naisten työllistymismahdollisuuksia. Se voi myös pidentää työuria sieltä keskeltä käsin.

Yrittämisen edellytysten luomiselle tarvitaan varmasti paljon muitakin toimenpiteitä. Edellä niistä vain muutama keskeinen.

28: Yhden hengen taloudet ja villit sinkut

Posted on Updated on

Äskettäisen tilaston mukaan Suomen on yli miljoona yksin asuvaa. 23% kaikista talouksista on sinkkunaisten ja 16,5% sinkkumiesten talouksia. Sinkkunaisten luku on Euroopan korkeimpia.

Kaikki yksinasuvat eivät taida olla villinä bailaavia sinkkuja – joka sekin on karkea yleistys sinkuista– vaan lukuun taitavat kuulua yksinasuvat seniorit, sekä naiset että miehet ja sitten suuri joukko meitä tavallisia työssäkäyviä eri-ikäisiä aikuisia.

Harvoin, jos koskaan kukaan poliitikko julistautuu sinkkujen asioiden ajajaksi, sillä on aina poliittisesti suositumpaa ajaa perheiden, äitien tai lasten asiaa. Isienkin oikeudet taitavat olla suositumpi vaaliteema kuin sinkut!

Kuitenkin meitä yksinasuvia on monta ja meillä on erityiset huolemme. Joskus tuntuu, että yksinasuville, varsinkin kohtuullisesti toimeentuleville ja omista asioistaan huolta pitäville jää maksumiehen rooli, jolta voidaan kantaa veroja kaksin käsin. Nyt on taas nostettu esiin idea lapsivähennyksestä verotuksessa. Varakkaatkin aikuiset saisivat veroetua siitä, että hankkivat jälkikasvua. Meillä on kuitenkin jo universaali lapsilisä, minkä tehtävänä on auttaa lapsille tarkoitetuissa hankinnoissa, joten mielestäni lapsivähennys ansiotulojen verotuksesta ei ole tätä päivää.

Yhden hengen taloudet joutuvat maksamaan kaikesta enemmän; yhden hengen taloudessa eläminen on joillekin todellinen taloudellinen investointi. Ajatellaanpa vaikka paria keskeistä kulua: päivälehti Hesari ja TV-lupamaksu. Jos sinkku maksaa molemmat yksin, kulu on yli 500 euroa vuodessa, jos taas maksajia on kaksi, kulu on noin 250 euroa per pää. Eli vain kaksi perustalouden peruslaskua, ja kahden hengen taloudessa voi kumpikin säästää 250 euroa vuodessa. Puhumattakaan nettiyhteyden, lämmityksen, sähkön, kodinkoneiden hankintojen, perusvuokran ja monien muiden hinnasta.

Lisäksi suuri osa yksinasuvista ei ole kovin hyvin toimeentulevia, ei suuripalkkaisia, todella moni heistä on pienituloinen eläkeläinen. Kaikista toimeentulotuen saajista noin 70 % on yksinasuvia.

Yksinasuville on kuitenkin vaikea räätälöidä toimenpiteitä, jotka helpottaisivat varsinkin pientuloisempien yksinasuvien asemaa. Verohelpotus? TV-luvan muuttaminen henkilökohtaiseksi Yle-maksuksi? Pieniä pakkauksia kauppoihin ja hinta määrän mukaan eikä pakkauksen? Itse en keksi kovin montaa kohdetta missä realistisesti ajatellen voitaisiin helpottaa yksinasuvien talouden tilannetta.

Jos keksit, kerro minullekin!

PS. Jo vuonna 2006 kirjoitin blogimerkinnän otsikolla Sinkkujohtajuus, se löytyy täältä: https://ninasuomalainen.wordpress.com/2006/12/10/sinkkujohtajuus/

Kyseessä on huumorimielinen vastine käsitteelle äitijohtajuus… Älköön kukaan kuitenkaan pahoittako siitä mieltään, kunnioitan äitejäkin kovasti!