Politiikka

26: Me tarvitsemme yrittäjyyttä

Posted on Updated on

Suomi tarvitsee yrityksiä ja yrittäjyyttä. Niistä saamme työpaikkamme, ja ne rahoittavat palvelumme suurelta osin verojen maksun kautta. Siksi ei ole ollenkaan sama, millaista yrittämisen kulttuuria Suomessa edistetään ja millaiset edellytykset yrittämiselle on.

Itse olen suunnitellut toiminimen perustamista, ja joskus kauempana tulevaisuudessa voisin kuvitella työllistäväni itseni itsenäisenä yrittäjänä. Muidenkin kuin vain itsensä työllistäminen yrittäjyyden kautta on kuitenkin haastava ja kunnioitettava laji, johon ei tuosta vain lähdetä.

Kokoomuksen talouspolitiikan perusteesinä on kannustava verotus. Verotuksen tulee kannustaa työnteon lisäksi myös työllistämään ja yrittämään. Verotuksen tarkoituksena ei pidä olla yritysten kasvun tai uusien työpaikkojen syntymisen estäminen.

Yksi yrittämiseen lähtemisen kannustimista on yrittäjän sosiaaliturvan parantaminen. Yrittäjäkin on ihminen ja jos asiat menevät pieleen, hänelläkin pitää olla mahdollisuus turvaverkkoon oman ja perheensä toimeentulon osalta. Jos turvaverkko on kunnossa ja toimiva, yrittäjä voi pistää likoon itsensä, tietäen, että hänen koko elämänsä ei kaadu siihen, jos asiat eivät menekään toivotulla tavalla.

Siksi yrittäjän työttömyysturvaa on parannettava. On kohtuutonta, että yrittäjä joutuu työttömänä ja työttömyysturvan saamiseksi käytännössä lopettamaan yrityksensä ja odottamaan neljän kuukauden karenssin ajan ennen kuin voi saada työttömyysturvaa. Tiedän itse henkilöitä, joilla olisi mahdollisuus osittain työllistää itseään yrittäjänä, mutta joita pelottaa ajatus siitä, että jos ei töitä onnistukaan saamaan tarpeeksi mahdollisuus hakea työttömyysturvaa sulkeutuu pois. Sen sijaan, yrittäjän tulisi voida työttömäksi tullessaan asettaa yrityksen lepäämään ilmoituksellaan ja saada työttömyysturvaa välittömästi. Voisi tehdä kuten Ruotsissa, että pankkien tiliotteista voidaan esimerkiksi todentaa, että yritys todella on paussilla, jos varmennusta asiaan tarvitaan.

Lisäksi konkurssin tehneellä yrittäjällä pitää olla mahdollisuus aloitta alusta. Velkajärjestelyt tulee mahdollistaa ja yrittäjän oma koti tulee suojata vaikka muiden velkojen maksuohjelman olisikin päällä.

Suomen kaikkiaan noin 250,000 yrityksestä 160,000 on yhden ihmisen yrityksiä. Yrittäjyyteen liittyvistä riskeistä eräs on työllistämisen riski. Ensimmäisen työntekijän palkkaamista pitää tukea ja tuen piirissä oleviin työsuhteisiin tulisi myös sallia pidempi koeaika, jotta työllistämisen riskiä voitaisiin madaltaa.

Lisäksi vanhemmuuden kustannukset pitää jakaa tasaisemmin yhteiskunnassa. Tämä voi helpottaa naisvaltaisten alojen yrittäjien työllistämistä ja parantaa nuorten naisten työllistymismahdollisuuksia. Se voi myös pidentää työuria sieltä keskeltä käsin.

Yrittämisen edellytysten luomiselle tarvitaan varmasti paljon muitakin toimenpiteitä. Edellä niistä vain muutama keskeinen.

28: Yhden hengen taloudet ja villit sinkut

Posted on Updated on

Äskettäisen tilaston mukaan Suomen on yli miljoona yksin asuvaa. 23% kaikista talouksista on sinkkunaisten ja 16,5% sinkkumiesten talouksia. Sinkkunaisten luku on Euroopan korkeimpia.

Kaikki yksinasuvat eivät taida olla villinä bailaavia sinkkuja – joka sekin on karkea yleistys sinkuista– vaan lukuun taitavat kuulua yksinasuvat seniorit, sekä naiset että miehet ja sitten suuri joukko meitä tavallisia työssäkäyviä eri-ikäisiä aikuisia.

Harvoin, jos koskaan kukaan poliitikko julistautuu sinkkujen asioiden ajajaksi, sillä on aina poliittisesti suositumpaa ajaa perheiden, äitien tai lasten asiaa. Isienkin oikeudet taitavat olla suositumpi vaaliteema kuin sinkut!

Kuitenkin meitä yksinasuvia on monta ja meillä on erityiset huolemme. Joskus tuntuu, että yksinasuville, varsinkin kohtuullisesti toimeentuleville ja omista asioistaan huolta pitäville jää maksumiehen rooli, jolta voidaan kantaa veroja kaksin käsin. Nyt on taas nostettu esiin idea lapsivähennyksestä verotuksessa. Varakkaatkin aikuiset saisivat veroetua siitä, että hankkivat jälkikasvua. Meillä on kuitenkin jo universaali lapsilisä, minkä tehtävänä on auttaa lapsille tarkoitetuissa hankinnoissa, joten mielestäni lapsivähennys ansiotulojen verotuksesta ei ole tätä päivää.

Yhden hengen taloudet joutuvat maksamaan kaikesta enemmän; yhden hengen taloudessa eläminen on joillekin todellinen taloudellinen investointi. Ajatellaanpa vaikka paria keskeistä kulua: päivälehti Hesari ja TV-lupamaksu. Jos sinkku maksaa molemmat yksin, kulu on yli 500 euroa vuodessa, jos taas maksajia on kaksi, kulu on noin 250 euroa per pää. Eli vain kaksi perustalouden peruslaskua, ja kahden hengen taloudessa voi kumpikin säästää 250 euroa vuodessa. Puhumattakaan nettiyhteyden, lämmityksen, sähkön, kodinkoneiden hankintojen, perusvuokran ja monien muiden hinnasta.

Lisäksi suuri osa yksinasuvista ei ole kovin hyvin toimeentulevia, ei suuripalkkaisia, todella moni heistä on pienituloinen eläkeläinen. Kaikista toimeentulotuen saajista noin 70 % on yksinasuvia.

Yksinasuville on kuitenkin vaikea räätälöidä toimenpiteitä, jotka helpottaisivat varsinkin pientuloisempien yksinasuvien asemaa. Verohelpotus? TV-luvan muuttaminen henkilökohtaiseksi Yle-maksuksi? Pieniä pakkauksia kauppoihin ja hinta määrän mukaan eikä pakkauksen? Itse en keksi kovin montaa kohdetta missä realistisesti ajatellen voitaisiin helpottaa yksinasuvien talouden tilannetta.

Jos keksit, kerro minullekin!

PS. Jo vuonna 2006 kirjoitin blogimerkinnän otsikolla Sinkkujohtajuus, se löytyy täältä: https://ninasuomalainen.wordpress.com/2006/12/10/sinkkujohtajuus/

Kyseessä on huumorimielinen vastine käsitteelle äitijohtajuus… Älköön kukaan kuitenkaan pahoittako siitä mieltään, kunnioitan äitejäkin kovasti!

30: Mitä minä voin antaa Suomelle?

Posted on Updated on

Eduskuntavaalit lähestyvät. Nyt on tosi kyseessä ja olemme päättämässä Suomen suunnasta. Kansalaiset miettivät kuka parhaiten edustaa juuri heitä ja kuka olisi kelvoin, tehokkain ja tuloksellisin kansanedustaja.

Aloitan tänään 30 kirjoituksen sarjan, jossa joka päivä aina vaalipäivään 17.4 asti kirjoitan jostain keskeisestä teemasta Suomelle ja suomalaisille.

Sarja alkaa itsetutkiskelulla. Miksi juuri minä pyrin eduskuntaan ja mitä juuri minä voin antaa Suomelle?

Mitä minulla on annettavaa? Koen, että olen erityisesti arvopoliitikko. Arvot ohjaavat tekojani, päätöksiäni ja sanojani. Kokoomuksen arvot ovat totta myös minulle: suvaitsevaisuus, sivistys, kannustavuus, välittäminen. Merkitystä on myös sillä, minkälaista maailmankatsomusta edustaa. Oma maailmankatsomukseni on kansainvälinen, erilaisia tapoja ja taustoja kunnioittava ja kaikenlaisia ihmisiä eteenpäin kannustava.

Me olemme erilaisia ja tulemme eri lähtökohdista, mutta uskon, että jokainen voi oppia uusia asioita ja kehittää itseään työssä, harrastuksissa, ihmissuhteissa.

Poliitikkoja on viime aikoina syytetty elitimistä ja tärkeilystä. Itse koen, että se ei voisi olla kauempana minusta. Olen tavallisesta perheestä, kasvanut kahden kasvattisisaren kanssa, en ole perinyt maita ja mantuja, sen sijaan olen saanut hyvän koulutuksen ja mahdollisuuden opiskella suomalaisessa ilmaisessa koulu- ja yliopistojärjestelmässä. Olen päässyt kiinnostaviin työpaikkoihin ja saanut mahdollisuuden luoda omalle elämälleni hyvät edellytykset. Olen onnekas, sillä tänäkin päivänä saan oppia uutta ja olla mukana erilaisissa kiinnostavissa asioissa niin työssä, politiikassa, opiskelun maailmassa kuin sosiaalisissa suhteissa.

Arvostan elämän pieniä asioita: ulkoilua luonnossa koiran kanssa, illanviettoa ystävien seurassa, askeettista mökkielämää, kahvihetkeä vanhempien seurassa, sienimetsässä samoilua, hyvän musiikin kuuntelua.

Olen yksi niistä poliitikoista, joita ajaa eteenpäin vilpitön kiinnostus paremman maailman tekemiseen ja asioiden hoitamiseen. Politiikka on mahdollisuuksien taidetta, sanotaan. Minusta se on vain niin mahdottoman kiinnostavaa. Eikä politiikka ole koskaan valmista, aina tulee uutta tehtävää ja päätettävää – ja opittavaa.

Politiikassa saa olla tekemisissä ihmisten kanssa. Se on mahtavaa, vaikkei aina helppoa, varsinkin jos kuvittelee olevansa kaiken paremmin tietävä poliitikko. Olen usein ollut tilanteissa, joissa kansalainen on kovasti kiihdyksissään jostain asiasta. Kuunneltuani hetken olen lähes aina huomannut, että kyllä, asiat ovat miltä ne näyttävät tai tuntuvat. Jos ihmisellä on omakohtainen huono kokemus, se on totta juuri hänelle, vaikka kuinka voisin osoittaa, että tilastoissa asia ei ole näin. Kuuntelu ja empatia ovat niin tärkeitä. Ilman niitä poliitikko on huono poliitikko.

Hyvä poliitikko erottaa pienet ja suuret asiat toisistaan. Se ei tarkoita, etteivätkö pienet asiat ole tärkeitä. Usein ne ovat, ne ovat näkyviä ja jäävät ihmisten mieleen. Mutta suuret asiat, vaikka usein monimutkaisia, vaikeaselkoisia, joskus ikäviäkin, vaikuttavat lähes kaikkeen. Niin kuin esim. talous ja Euroopan unioni. On helppo olla sitä mieltä, että viis EUsta ja viis eurosta, mutta ratkaisut Euroopan talouden vakauttamisessa vaikuttavat Suomen talouteen, yrityksien toimintamahdollisuuksiin, verokertymäämme ja siten sosiaalisiin etuuksiimme.

Eduskunta on Suomen yli päättävä taho, siellä tehdään politiikan suuntaviivoja ja päätetään lakeja. On merkitystä keitä siellä on, ja mitä arvoja he edustavat. Uskon, että itseni kaltaiset ihmiset tekevät tulevaisuuteen suuntaavia päätöksiä ajatellen kaikkien suomalaisten etua. Siksi toivon vilpittömästi olevani mukana seuraavassa eduskunnassa.

Jalat maahan, poliitikot!

Posted on Updated on

Klikkasin juuri tykkää Iltalehden uutiselle ’Ministerit kaukana kansasta’. Olen nimittäin alkanut tulla siihen tulokseen, että sekä politiikan, talouden että järjestömaailman johtoportaassa on väkeä, joilla ei ole hajuakaan siitä, mikä on 20 euron setelin arvo.

Uskon, että useimmat ministerit ja poliitikot tekevät päätöksiä parhaalla tahdollaan, parastaan yrittäen ja kovasti töitä tehden. Tiedän itse kaupunkipoliitikkona – ja toivon mukaan seuraavana kansanedustajana – että työtä riittää ja kiitosta saa harvoin. Kaupunkipoliitikko ei poliitikoinnilla rikastukaan. Ilmaisia aterioita ei montaa ole.

Mutta kyllä se vaan on niin, että jossain vaiheessa päätöksenteon portaita noustessa monella rahantaju häviää ja tavallisen kansan jokapäiväiset huolet muuttuvat kovin teoreettisiksi. Tulee normaaliksi syödä lounasta huippuravintolassa, jossa jonkun toisen piikki – firman, valtion, järjestön – on auki. Viidenkympin lounas ei tunnu missään, satanen ehkä vähän jo hintavalta. Usein työlounaat ovat lounaita ihan tuttujen toimijoiden kanssa.

Valtio-omisteisen junaliikenteen ongelmat ovat tavallisuudesta etääntyneille päätöksentekijöille ikävä, mutta kaukainen ongelma. Sitä voi pahoitella, mutta se ei varsinaisesti kohota omaa verenpainetta, sillä kokouksesta toiseen suhataan virka-autolla, tai vähintäänkin taksilla. Työmatkakin voi sujua reippaasti kävellen viiden minuutin päästä pääkaupungin keskustasta, jossa tavallinen kansa voi vain uneksia omistavansa asuntoa.

Nyt kun pääsin aiheeseen, niin sama ’firman piikkiin’ tauti vaivaa kyllä muuallakin kuin politiikassa. Käsi sydämellä järjestöpomot: onko firman piikki auki lounasaikaan ja taksikortti soi?

Nk. edustamista toki tarvitaan: asiakas tai vieras odottaa saavansa kahvikupillisen, ehkä pullankin, ja usein lounasaikaankin pitää sovittaa jotain työasiaa, jotta päivän ailkataulu ei kaadu. Mutta mielestäni päättäjät ovat velkaa kansalle, yritykset omistajilleen, ja järjestöt tukijoilleen ja rahoittajilleen, että heidän todellisuudentajunsa säilyy sekä että rahoja – huom. usein meidän yhteisiä rahojamme – käytetään vastuullisesti ja säästäväisyydellä.

Tämän vuodatuksen tarkoituksena ei ole osoitella. Sen sijaan haluaisin herättää ministereinä, kansanedustajina, avustajina kabineteissa ja muina tärkeinä valtaportaan edustajina toimivia ihmisiä. Kokeilkaa julkista liikennettä, käykää Kehä I:n ulkopuolella muullakin kuin virka-autolla, syökää tavallisissa lounasravintoloissa, joissa työlounaan saa hintaan 8,50 e – ja maksakaa omia kulujanne. Viekää lounasvieras valtion piikkiin tavalliseen raflaan, tai vaikka kauppatorille lihikselle. Sivuvaikutuksena voi tulla, että ymmärtää paremmin todellisuutta, kuten joukkoliikenteen tarpeen ja ALVin noston vaikutukset keskituloiseen. Ja ylipäänsä alkaisi ymmärtää rahanarvoa, sillä monelle tuo 20 euroa on seteli, jolla eletään monta päivää.

Päätöksentekijöiden päätökset ovat harvoin hyviä silloin, kun niiden tekijät vain kuvittelevat ymmärtävänsä todellisuutta, joka ei heitä koske.