euroopan unioni
Venäjä- ja Ukraina-politiikkamme
Palasin viime viikolla lähes kolmen vuoden työpestiltä Balkanilta, jossa toimin Etyjin kriisinhallintaoperaation varapäällikkönä Bosniassa. Olin mukana vakauttamassa ja kehittämässä Bosnia-Hertsegovinaa, autoimme rakentamaan oikeusvaltion instituutioita ja fasilitoimme monenlaisissa kiistoissa paikallisesti ja valtion tasolla. Vuosi sitten Ukrainan kriisin alettua Venäjän ensin liitettyä Krimin itseensä, ja Venäjä-mielisten separatistien alettua irrottaa itä-Ukrainan osia erilleen aloin itsekin seurata tilannetta tarkasti. Ety-järjestö perusti nopeasti tarkkailumission Ukrainaan ja myös Bosnia-operaatiostamme lähetimme sinne henkilökuntaa päivien varoitusajalla. Itse harkitsin viime kesänä Ukrainan operaatioon lähtöä, onhan Suomellakin siellä lähes parikymmentä tarkkailijaa, mutta Bosnia-operaatiossamme tapahtuneen johtajavaihdon vuoksi en pystynyt irrottautumaan ja jättämään omaa missiotamme ilman johtoa.
Olen seurannyt vuosien ajan Venäjää ja siellä tapahtunutta demokratiakehitystä – ja sen takapakkia. Vuonna 2000 olin mukana Etyjin vaalitarkkailuoperaatiossa Venäjällä ja matkustimme myös Tsetseniaan. Vuonna 2001 olimme arvioimassa tilannetta mm. Tsetsenian sisäisten pakolaisten leireillä. Olin mukana FinRosForumissa kansalaisjärjestötoiminnassa ja Suomen Helsinki-komitean puheenjohtajana. Miten silloin, 2000-luvun alussa uskoimme ja toivoimme ja teimme töitä sen eteen, että Venäjä etenee demokratian tiellä. Tiellä, jossa jo silloin jo kompasteltiin.
Viimeisen vuoden aikana Venäjä on kuitenkin lähtenyt tielle, joka on monelle meistä käsittämätön. Kun vuosi sitten maaliskuun alussa kirjoitin Krimin vihreistä miehistä, totesin, että vihreiden miesten ilmestymisestä meni kolmisen viikkoa siihen, kun presidentti Putin allekirjoitti päätöksen Krimin liittämisestä Venäjään. Kolmisen viikkoa, ja Euroopan rajoja siirrettiin ilman suurempia laukauksiakaan.
Nyt tilanne on mennyt yhä huonompaan suuntaan. Ukrainassa on kuollut arviolta 7000 ihmistä, sotilaita ja siviilejä. Yhdessä hetkessä Venäjä vielä kategorisesti kieltää joukkojensa sotimisen itä-Ukrainassa, toisessa hetkessä kuitenkin kannattaa ääänekkäästi separatistien toimia ja kehuu kuinka nopeasti Krimistä tuli osa Venäjää. Kaikki tiedusteluoperaatiot voivat kertoa, että Venäjän aseistusta on itä-Ukrainassa, sen verran modernia varusteistoa sieltä löytyy. Vähän välin kuullaan mediassa venäläisiä äitejä, joiden sotilaspoikia on kummallisesti menehtynyt lomallaan itä-Ukrainan tuntumassa.
EU:lla ja USA:lla on vaikea tilanne. Nyt päätetyt sanktiot vaikuttavat jo osana Venäjän talouden kiristämiseen, mutta niillä ei ole vielä pystytty kääntämään tilannetta toiseksi. Ukrainan hallinnon ja sen joukkojen aseistus on puheena. Mutta koska Eurooppa ja sen idea perustuu nykyaikana rauhanomaiseen toimintaan, meille on todella vaikeaa lähteä sotilaallisen tukemisen tielle. Pelkäämme tilanteen eskaloitumista, tai sitä, että meidät koetaankin osapuolena. Se on ymmärrettävää. Kuitenkin puolustuksellisten laitteistojen, varusteiden ja aseiden lähettäminen voi olla perusteltua.
Toinen asia sen sijaan on se, että Ukrainan hallituskaan ei toimi vahvalla pohjalla ja heitä on jatkuvasti painostettava demokratia-uudistusten tekoon omassa maassaan. Jos Ukraina haluaa tukeamme ja jos se haluaa olla osa länsimaista arvoyhteitöä, sen on myös tehtävä ’walk the walk’ eli elettävä ja tehtävä uudistuksia sen mukaan. Ukrainassa on vahvoja äärioikeistoryhmiä, jotka mielellään epävakauttavat tilannetta omiin suunnitelmiinsa sopivaksi.
EU:n on jatkettava vahvoja ja väsymättömiä diplomaattisia pyrkimyksiä Venäjän suhteen. Onneksi meillä on Saksa, jossa Angela Merkelin arvovalta on korvaamaton. Mutta sanktioilla on roolinsa, ne on pidettävä päällä niin kauan kuin jotain muutosta ilmenee, tai jopa kiristettävä niitä. Puolustuksellisten laitteistojen toimittaminen Ukrainalle voi tulla kysymykseen.
Kaiken tämän lisäksi, on seurattava tarkkaan Venäjän muita pyrkimyksiä, vaikkapa Balkanilla, tai paljon lähempänä meitä Balttiassa, esimerkiksi Virossa ja Latviassa, joissa molemmissa on suuret venäläisvähemmistöt. Ja meidän on oltava tarvittaessa valmiita auttamaan näitä EU-kumppaneitamme, sekä puheissa että teoissa.
11: Talousvakaus Euroopassa, meidänkin asiamme
Kuka olisi uskonut, että Euroopan talous on Suomen eduskuntavaalien kuumin puheenaihe. Mutta Euroopan talous on yhtä kuin Suomenkin talous, halusimme sitä tai emme. Tietenkin vaihtoehtona on Pohjois-Korean tie, jolloin maa voi ihan itse päättää ihan kaikista talouteen liittyvistä näkökulmista. Olisihan sekin tietenkin valinta sinänsä. Mutta ei ehkä Suomen tie kuitenkaan?
Vuoden 2008 syksyllä seurasin tarkkaan CNN:n kautta (olin tuon vuoden pääosin Haagissa Etyj-tehtävässä, joten CNN:ää tuli katsottua) Yhdysvalloissa käytyä keskustelua, kun Lehman Brothers- pankki oli kaatumassa.
Ennen sitä siellä oli jo otettu valtion valvontaan muita rahoituslaitoksia miljardeilla dollareilla. Lehman Brothersin annettiin kaatua, ja kerrannaisvaikutukset valuivat meillekin. Vuonna 2008 laman uhka Euroopassa vaan tuntui kovin kaukaiselta, vaikka USAn tapahtumien globaalista vaikutuksesta varoiteltiin. Ei sitä voinut uskoa, että yhdellä pankilla olisi niin paljon väliä, ja tietenkin muutamalla muulla rahoituslaitosten haltuunotolla.
Mutta niinhän siinä kävi, lama tuli, Suomen vienti pysähtyi täysin ja samoin rakentaminen noin puoleksi vuodeksi. Talouden kasvu oli miinusmerkkistä noin yhdeksän prosenttia vuoden ajan. No nyt ollaan päästy kasvu-uralle, vuoden alun talouskasvu on meillä jo yli kolmea prosenttia. Sen takia en toivoisi toista eurooppalaista tai suomalaista romahdusta heti perään.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen kirjoitti eilen blogissaan vakausvälineestä ja takauksista Portugalille näin:
******
7.4.2011
| Olen saanut todella paljon sähköpostia ja yhteydenottoja Euroopan talousvakauteen liittyen. Asia on entistä ajankohtaisempi nyt, kun Portugali aikoo pyytää lainaa EU:lta, euromaiden vakausvälineeltä ja IMF:ltä.Monissa kysymyksissä ihmetellään, miksi meidän pitäisi lainata tai taata hommansa huonosti hoitaneita maita. Se ei tunnukaan oikealta. Niin tehdään vain, jos se on Suomen, suomalaisten työpaikkojen ja hyvinvoinnin etu – vain siksi ja vain silloin.
Suomen hyvinvointi ja rikkaus perustuu vientiin. Siksi jos talous muualla pysähtyy, on se myös meidän ongelmamme. Kun Lehman Brothers -pankin annettiin kaatua syksyllä 2008 Yhdysvalloissa ja ”sijoittajat kärsivät vastuunsa”, menetti Suomi seuranneessa finanssikriisissä ja lamassa verotuloja Suomen pankin laskelmien mukaan 40 miljardia euroa. Mutta eivät Kreikalle, Irlannille tai Portugalille 5 ja 10 vuotta sitten rahaa lainanneet pankit ja eläkeyhtiöt – suomalaisetkaan – ottaneet ylisuuria riskejä pikavoittojen toivossa. Päinvastoin, euroalueen valtion velkakirjat olivat matalan riskin tuotteita, joista sai pientä korkoa. Tänä päivänä näemme, että tuo riski ja korko olivat liian pieniä. Sääntömuutoksista on nyt päätetty ja riski menettää rahansa tulee mukaan euroalueen valtionlainoihin jatkossa. Eurovaltion maksukyvyttömyys ja hallitsematon velkajärjestely viime vuonna ja nykyisessä tilanteessa johtaisi joka tapauksessa suuriin ja kalliisiin seurannaisvaikutuksiin. Riski jopa syvempään lamaan olisi olemassa – juuri kun taloutemme on päässyt kovaan vauhtiin viennin vetämänä. Jos voimme estää uuden finanssikriisin ja laman riskin vakauttamalla euroalueen lainoin ja takauksin, niin se on tehtävä. Mutta ei minkään yhteisvastuun nimissä, vaan ainoastaan suomalaisen työntekijän, veronmaksajan ja hyvinvoinnin puolesta. Kun asettaa tuon konkreettisen 40 miljardin verotulojen menetyksen rinnakkain huomattavasti pienempien tiukan ehdollisten lainojen ja takausten kanssa, voi ymmärtää, miksi on toimittu niin kuin on toimittu. Emme ole auttaneet niinkään saksalaisia tai ranskalaisia pankkeja tai edes ongelmiin ajautuneita kriisimaita. Olemme ennen kaikkea auttaneet itseämme eli Suomea turvaamaan viennin, talouskasvun, työpaikat, verotulot ja suomalaisen hyvinvoinnin. Koko kirjoitus löytyy täältä: http://www.kokoomus.fi/jyrkin_sivut/paivakirja/?x206056=4047419 ****** |
Nina Suomalainen 