ihmisoikeudet

Hyvät sosiaalityöntekijät, pyydän teitä

Posted on Updated on

Minulla ei ole omia lapsia. Kyseessä ei ole mikään ’teen uraa, ei aikaa perheelle’ – päätös, vaan elämäntilanne ei koskaan ollut sellainen, että lapsia olisi tullut. Ehkä sen vuoksi, tai siitä riippumatta, tunnen vahvasti että meidän – yhteiskunnan, naapureiden, sukulaisten, perheiden – pitää kantaa huolta niistä lapsista, joiden vanhemmat eivät siihen kykene tai joiden vanhemmat ovat suoraan sanottuna pahoja. Jopa murhaajia.

Pikkuisen Vilja Eerikan tapaus on uutisissa kun sosiaalityöntekijöitä ja monia muita syytetään  laiminlyönneisyä lapsen suojelussa. Aina on niitä, joiden mielestä syy on vain resursseissa tai systeemissä. Aina on niitä, joiden mielestä syy on aina muualla kuin niissä ihmisissä, joilla oli virkavastuu, mutta suhtautuivat siihen leväperäisesti tai muualla kuin heissä, jotka saavat palkkaa ihmisten suojelemisesta, mutta jotka leipääntyvät niin pahoin että lapsen mustelmat ja hiustenlähtö ovat vain normaalia ongelmaperheiden arkea.

Eivät ne ole. Me, siis me kanssaihmiset, veronmaksajat, yhteiskunnan jäsenet, maksamme mielellämme veroja, jotta sosiaalityöntekijöitä on olemassa ja jotta he tekevät etsivää sosiaalityötä ja tekevät oikeat päätökset. Valitettavasti minä en voi lähteä hakemaan lasta pois vanhemmiltaan eikä voi naapuri, ei rehtori tai lapsen muu sukulainenkaan, jos päätösvalta on sosiaalityöntekijöillä. Siksi me odotamme ja oletamme että he, sosiaalityöntekijät ovat hereillä, ovat empaattisia ja tekevät oikeita päätöksiä.

Voi olla, että sosiaalityöntekijän palkka on liian pieni. Voi olla, että heillä on liikaa töitä ja liian paljon hoidettavia tapauksia. Voi olla, ettemme muista arvostaa heitä tarpeeksi. Jos näin on, pahoittelen suuresti. Sosiaalisektorin työntekijöillä on yksi yhteiskunnan tärkeimmistä töistä! He ovat korvamme, silmämme ja kätemme auttamassa heitä, jotka tarvitsevat apua.

Mutta pyydän, mikäli leipäännytte niin ettette jaksa kantaa huolta niistä tärkeimmistä, lapsista, vaihtakaa työpaikkaa, jotta paikalle saadaan heitä jotka vielä jaksavat.
PS. Suurimmat – ja ainoat – syylliset ovat tietenkin Vilja Eerikan vanhemmat, isä ja äitipuoli, jotka tuomittiinkin murhasta vankeuteen. Pahoja ihmisiä valitettavasti on aina olemassa. Siksi tarvitsemme yhteiskunnan puuttumista, suojelemaan näiltä pahoilta ihmisiltä.

5: Eriarvoistumista vastaan pitää toimia

Posted on Updated on

Minua pyydettiin kirjoittamaan eriarvoistumisesta. On totta, että tämän päivän Suomessa on vaaraa eriarvoistumiseen, ja että jossain määrin meillä on erilaisia mahdollisuuksia tai oikeuksia eri kansanryhmillä.
Väitetään myös, että Suomi on eriarvoisempi kuin vaikkapa 40 vuotta sitten. Jos ajattelen taloudellista toimeentuloa, en olisi väitteestä varma. Jos muistelen omaa lapsuuskylääni, niin kyllä siellä oli todella vähävaraisia perheitä. Kaupungeissa oli myös niitä, jotka tulivat erinomaisen hyvin toimeen, ja sitten tietenkin myös sen ajan superrikkaita. Oma perheeni oli keskituloinen; ei meillä liikaa rahaa ollut, ei matkusteltu eikä ollut kalliita harrastuksia, mutta ei ainakaan lapsen näkökulmasta puutettakaan.

Mitä eriarvoistumisen riskejä meillä nyt sitten on? Yksi on tietysti tuloerot ja niiden vaikutukset. Olen itse keskituloinen enkä ole koskaan ajatellut, että minua suurempituloisilta pitää veroprogressiolla leikata pois kaikki oman tasoni yli menevä. Mutta kyllä nyt veroprogressio kerää suurituloisiltakin hyvät tulot valtiolle. Mutta on kyllä oleellista, että ainakin pieni- ja keskituloisten ansiotulonverotusta lasketaan; se nimittäin vähentää tehokkaasti köyhyyttä ja pyörittää taloutta kun käteen jäänyt tulo menee joka tapauksessa kulutukseen.

Erilaiset etuudet pitää myös pitää kiinni indeksien nousun tasossa. Tärkein köyhyyden vähentämisen keino on kuitenkin työ ja työllisyys.

Eriarvoistumisen riski on myös muualla, esimerkiksi terveydenhoidossa. Terveyspalveluja on yritetty korjata vuosikausia, mutta tuntuu, että haasteet ovat yhä liian suuret. Hoitotakuu on taannut hoitoon pääsyn, lähes ainakin, paitsi hammashuollossa. Mutta terveyskeskusten päivystysten tilanne on ainakin Helsingissä paikoin vaikea. Ja terveydenhoidossa meidät on todella jaettu eri kasteihin: työterveyspalveluiden käyttäjät, yksityiselle suoraan omilla rahoilla menevät, ja julkista käyttävät. Ja lisäksi ovat ne lukemattomat lapset, joiden vanhemmat ovat hankkineet näille sairausvakuutuksen, jonka avulla pääsee yksityiselle. Eli terveyspalveluissa meillä on jo eriarvoistumista tapahtunut, jos toiset saavat parempaa hoitoa kuin toiset, tai nopeammin tai varmemmin kuin toiset.

Koulutuksessa on meillä perinteisesti oltu aika tasa-arvoisia: on ilmainen ja tarkkaan säädelty peruskoulutus, ilmaiset yliopistot ja ammattikoulut, opintoraha ja -laina. Alue missä voi tulla eriarvoisuutta on se, missä paikkakunnalla asuu ja saako samoja kurssivalintoja tai yhtä hyviä opettajia kuin muualla.

Eriarvoisuutta voi olla myös vaikkapa työnsaannissa, silloin kun kyseessä ovat esimerkiksi vähemmistöt ja maahanmuuttajat. Tai seniorit. Tietyille aloille on maahanmuuttajan vaikea tai mahdoton päästä töihin, vaikka muutoin olisikin hyvä hakija. Iäkkäät henkilötkään eivät aina ole työpaikan hakijalistojen kärjessä. Tällöin lienee usein kyse yksityisestä sektorista ja syrjinnästä.

Tässä oli vain muutama ajatus eriarvoistumisesta. On selvää, etteivät kaikki kansalaiset ole samanlaisia, heillä ei ole samoja edellytyksiä, taitoja ja osaamista, tai he ovat taloudellisesti eri tavoin toimeentulevia. Eriarvoistuminen on kuitenkin jotain syvempää ja vaikeampaa, jonka tuloksena kaikilla ihmisillä ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään ja itsensä toteuttamiseen. Eriarvoistumista vastaan pitää sekä valtion että yksityisten kansalaisten taistella.