ihmisoikeudet

Hyvät sosiaalityöntekijät, pyydän teitä

Posted on Updated on

Minulla ei ole omia lapsia. Kyseessä ei ole mikään ’teen uraa, ei aikaa perheelle’ – päätös, vaan elämäntilanne ei koskaan ollut sellainen, että lapsia olisi tullut. Ehkä sen vuoksi, tai siitä riippumatta, tunnen vahvasti että meidän – yhteiskunnan, naapureiden, sukulaisten, perheiden – pitää kantaa huolta niistä lapsista, joiden vanhemmat eivät siihen kykene tai joiden vanhemmat ovat suoraan sanottuna pahoja. Jopa murhaajia.

Pikkuisen Vilja Eerikan tapaus on uutisissa kun sosiaalityöntekijöitä ja monia muita syytetään  laiminlyönneisyä lapsen suojelussa. Aina on niitä, joiden mielestä syy on vain resursseissa tai systeemissä. Aina on niitä, joiden mielestä syy on aina muualla kuin niissä ihmisissä, joilla oli virkavastuu, mutta suhtautuivat siihen leväperäisesti tai muualla kuin heissä, jotka saavat palkkaa ihmisten suojelemisesta, mutta jotka leipääntyvät niin pahoin että lapsen mustelmat ja hiustenlähtö ovat vain normaalia ongelmaperheiden arkea.

Eivät ne ole. Me, siis me kanssaihmiset, veronmaksajat, yhteiskunnan jäsenet, maksamme mielellämme veroja, jotta sosiaalityöntekijöitä on olemassa ja jotta he tekevät etsivää sosiaalityötä ja tekevät oikeat päätökset. Valitettavasti minä en voi lähteä hakemaan lasta pois vanhemmiltaan eikä voi naapuri, ei rehtori tai lapsen muu sukulainenkaan, jos päätösvalta on sosiaalityöntekijöillä. Siksi me odotamme ja oletamme että he, sosiaalityöntekijät ovat hereillä, ovat empaattisia ja tekevät oikeita päätöksiä.

Voi olla, että sosiaalityöntekijän palkka on liian pieni. Voi olla, että heillä on liikaa töitä ja liian paljon hoidettavia tapauksia. Voi olla, ettemme muista arvostaa heitä tarpeeksi. Jos näin on, pahoittelen suuresti. Sosiaalisektorin työntekijöillä on yksi yhteiskunnan tärkeimmistä töistä! He ovat korvamme, silmämme ja kätemme auttamassa heitä, jotka tarvitsevat apua.

Mutta pyydän, mikäli leipäännytte niin ettette jaksa kantaa huolta niistä tärkeimmistä, lapsista, vaihtakaa työpaikkaa, jotta paikalle saadaan heitä jotka vielä jaksavat.
PS. Suurimmat – ja ainoat – syylliset ovat tietenkin Vilja Eerikan vanhemmat, isä ja äitipuoli, jotka tuomittiinkin murhasta vankeuteen. Pahoja ihmisiä valitettavasti on aina olemassa. Siksi tarvitsemme yhteiskunnan puuttumista, suojelemaan näiltä pahoilta ihmisiltä.

5: Eriarvoistumista vastaan pitää toimia

Posted on Updated on

Minua pyydettiin kirjoittamaan eriarvoistumisesta. On totta, että tämän päivän Suomessa on vaaraa eriarvoistumiseen, ja että jossain määrin meillä on erilaisia mahdollisuuksia tai oikeuksia eri kansanryhmillä.
Väitetään myös, että Suomi on eriarvoisempi kuin vaikkapa 40 vuotta sitten. Jos ajattelen taloudellista toimeentuloa, en olisi väitteestä varma. Jos muistelen omaa lapsuuskylääni, niin kyllä siellä oli todella vähävaraisia perheitä. Kaupungeissa oli myös niitä, jotka tulivat erinomaisen hyvin toimeen, ja sitten tietenkin myös sen ajan superrikkaita. Oma perheeni oli keskituloinen; ei meillä liikaa rahaa ollut, ei matkusteltu eikä ollut kalliita harrastuksia, mutta ei ainakaan lapsen näkökulmasta puutettakaan.

Mitä eriarvoistumisen riskejä meillä nyt sitten on? Yksi on tietysti tuloerot ja niiden vaikutukset. Olen itse keskituloinen enkä ole koskaan ajatellut, että minua suurempituloisilta pitää veroprogressiolla leikata pois kaikki oman tasoni yli menevä. Mutta kyllä nyt veroprogressio kerää suurituloisiltakin hyvät tulot valtiolle. Mutta on kyllä oleellista, että ainakin pieni- ja keskituloisten ansiotulonverotusta lasketaan; se nimittäin vähentää tehokkaasti köyhyyttä ja pyörittää taloutta kun käteen jäänyt tulo menee joka tapauksessa kulutukseen.

Erilaiset etuudet pitää myös pitää kiinni indeksien nousun tasossa. Tärkein köyhyyden vähentämisen keino on kuitenkin työ ja työllisyys.

Eriarvoistumisen riski on myös muualla, esimerkiksi terveydenhoidossa. Terveyspalveluja on yritetty korjata vuosikausia, mutta tuntuu, että haasteet ovat yhä liian suuret. Hoitotakuu on taannut hoitoon pääsyn, lähes ainakin, paitsi hammashuollossa. Mutta terveyskeskusten päivystysten tilanne on ainakin Helsingissä paikoin vaikea. Ja terveydenhoidossa meidät on todella jaettu eri kasteihin: työterveyspalveluiden käyttäjät, yksityiselle suoraan omilla rahoilla menevät, ja julkista käyttävät. Ja lisäksi ovat ne lukemattomat lapset, joiden vanhemmat ovat hankkineet näille sairausvakuutuksen, jonka avulla pääsee yksityiselle. Eli terveyspalveluissa meillä on jo eriarvoistumista tapahtunut, jos toiset saavat parempaa hoitoa kuin toiset, tai nopeammin tai varmemmin kuin toiset.

Koulutuksessa on meillä perinteisesti oltu aika tasa-arvoisia: on ilmainen ja tarkkaan säädelty peruskoulutus, ilmaiset yliopistot ja ammattikoulut, opintoraha ja -laina. Alue missä voi tulla eriarvoisuutta on se, missä paikkakunnalla asuu ja saako samoja kurssivalintoja tai yhtä hyviä opettajia kuin muualla.

Eriarvoisuutta voi olla myös vaikkapa työnsaannissa, silloin kun kyseessä ovat esimerkiksi vähemmistöt ja maahanmuuttajat. Tai seniorit. Tietyille aloille on maahanmuuttajan vaikea tai mahdoton päästä töihin, vaikka muutoin olisikin hyvä hakija. Iäkkäät henkilötkään eivät aina ole työpaikan hakijalistojen kärjessä. Tällöin lienee usein kyse yksityisestä sektorista ja syrjinnästä.

Tässä oli vain muutama ajatus eriarvoistumisesta. On selvää, etteivät kaikki kansalaiset ole samanlaisia, heillä ei ole samoja edellytyksiä, taitoja ja osaamista, tai he ovat taloudellisesti eri tavoin toimeentulevia. Eriarvoistuminen on kuitenkin jotain syvempää ja vaikeampaa, jonka tuloksena kaikilla ihmisillä ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään ja itsensä toteuttamiseen. Eriarvoistumista vastaan pitää sekä valtion että yksityisten kansalaisten taistella.

7: Viha ei ole ratkaisu

Posted on Updated on

Viha on inhimillistä. Vihaa syntyy ahdistuksesta ja voimattomuudesta. Mutta vihaa syntyy myös vihan helppouden ylivertaisuudesta ja vihan vastustamattomasta vetovoimasta, jota kaikki meistä joskus tuntevat.

Aamulehden Matti Kuusela kirjoitti eilen vihasta. Symppaan hänen ajatuksiaan. http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Vaalit/1194674174480/artikkeli/puheenaihe+suomi+on+taynna+vihaa.html

Nyt jotkut poliitikoiksi pyrkivät vihaavat, kerskuvat vihallaan, ja kutsuvat mahdollisia äänestäjiään vihaamaan: Tulkaa mukaan vihaamaan niin Suomi on parempi paikka!

Kertokaa minulle yksi maa, joka on menestynyt maailmalla vihan avulla. Näyttäkää minulle yksi kansa, joka voi hyvin ja menestyy sillä, että kansalaiset pistetään vihaamaan, haukkumaan ja nöyryyttämään toisiaan.

Totta kai, turhautuminen on inhimillistä. Niin on viha ja raivokin. Nehän ovat jopa primitiivisiä reaktioita. Joskus hetkellisestä raivosta purkautuu energiaa asioiden muuttamiseen. Siis silloin, kun energia pistetään asioiden muuttamiseen, eikä toisia ihmisiä kohtaan. Nyt vaalien alla turhaumia puretaan väkivaltaisesti vaalimateriaaliin tai jopa ihmisiin. Vaalimateriaali ja vaalikioskit ovat meidän kaikkien yhteistä omaisuuttaa, koska vapaa poliittinen kampanjointi on demokratian ja sananvapauden perusedellytys.

Joidenkin mielestä asiat Suomessa ovat surkeasti, surkeammin kuin koskaan ennen. Mutta tarpeeksi vanhat meistä, muistellaanpa vaikka 1970-lukua, tai 1960-lukua. Elintaso lienee tuolloin kuitenkin ollut hieman matalampi useimmilla meistä, puhumattakaan vanhemmistamme? Tai muistellaanpa 1990-luvun lamaa: työttömyys oli 19 %, bruttokansantuote laski 13 %, oli yksityistalouksien velkaantumiset, yritysten konkurssit. Vuoden 2009 lama saatiin hoidettua niin paljon paremmin.

Meillä on Suomessa paljon korjattavaa ja hoidettavaa: vanhusten hoiva-asiat, nuorten työllistäminen, köyhien lapsiperheiden lasten yhdenvertaiset mahdollisuudet opetukseen ja hyvään elämään, pienituloisten yksinasuvien elintaso. Ja tietysti talouden tila ja verorahojen kerääminen ja hyvinvointipalvelujen pelastaminen.

Mitään näistä ongelmista ei ratkaista vihalla. Viha on ehkä inhimillistä, mutta se ei ole ratkaisu oikeastaan yhtään mihinkään.

10: Onko oikeustajua? Rikos ja rangaistus

Posted on Updated on

Kun kansalaisilta kysyy mitkä ovat tärkeimpiä poliittisia kysymyksiä, kuulee suoria vastauksia. Facebookissa tekemääni pikakyselyyn tuli nopeasti vastauksia siihen, mistä viimeiset vaaliblogini pitäisi kirjoittaa.

On niitä asioita, joista suurin osa kansaa on samaa mieltä, mutta joista jostain syystä ei eduskunnassa ole saatu aikaan kunnon päätöstä, vaikka kyse ei olisi edes vaikeasta ratkaisusta. Tällainen asia on eläinten kaltoin kohtelu, jota kansa myös eläinten rääkkäämiseksi kutsuu. Ja joka sitä usein myös on. Nyt on saatu siihen tiukemmat rangaistukset ja selkeämpi laki, mutta silti kansan oikeustajun mielestä (eikä omastani) tarpeeksi tiukat.

Toinen, vakavampi asia, jossa kansan syvät rivit ovat yhtenä rintamana on pedofilien rangaistukset. Tässä tuskin kansa voisi olla yhtenäisempi. Halutaan äärimmäisen tiukat rangaistukset ja seuraamismenettelyt, ettei rikoksen uusiminen olisi mahdollista. Ja onkin totta, parin vuoden vankeus (tai pahimmillaan ehdollinen vankeus, jos tuomarin mielestä tuotettu haitta ei ole tarpeeksi vakava) tuntuu naurettavan pieneltä rangaistukselta alaikäisen, puolustuskyvyttömän lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Mitkä olisivat oikeat rangaistustasot, en tiedä, mutta ainakin olisi huolehdittava siitä, etteivät paikalliset oikeusistuimet käytä tuomioskaalaa ihan oman pään mukaan lieventäen, tehden siten pilkkaa uhrien oikeuksista.

En tiedä miksi on niin vaikeaa saada aikaan kunnon rangaistuksia törkeistä teoista. Myös perheväkivalta ja pahoipitelyt ja väkivalta yleensä tuntuvat olevan kohtuullisen lievästi rangaistavaa. Tapot ovat myös asia tällä listalla. Muutama vuosi vankeutta ihmisen hengen riistämisestä, muutama tuhat euroa korvauksia?

Tässä kaiketi rangaistusskaalojen laatijat luottavat oikeusoppineisiin, jotka jossain laskevat, että vapauden riisto – siis vankeus – on jo tarpeeksi paha rangaistus, ja siksi sitä tehdään vain vakavissa rikoksissa ja silloinkin kohtuullisen kaavan mukaan.

Jos olen oikein oikeustieteen perusteita ymmärtänyt, rangaistuksissa on ainakin kolme teoreettista tarkoitusta: ne parantavat ihmisen käytöksen, jottei tämä tulevaisuudessa hairahdu, ne rankaisevat yhteiskunnan sääntöjen rikkomisesta, ja ne toimivat peloitteena mahdollisille tulevilla rikollisille.

En ole varma käytetäänkö ja jos niin miten paljon yleistä oikeustajua (kansan mielipidettä) perusteena rangaistusten suuruuden määrittämisessä. Jossain määrin pitäisi, mielestäni. On kai kansan mielipiteellä merkitystä siinä missä oikeustieteen asiantuntijoillakin. Kai? Mutta haasteena on miten ja mistä yleisen oikeustajun pointit ’löydetään’. Netistäkö? Hmm.

Nyt ajauduin niin filosofisille poluille, että parempi lopettaa. Summa summarum, mielestäni pedofiliasta langetettujen rangaistusten tulisi olla suurin piirtein kansan oikeustajun suuntaisia. Muutoin kansa ihmettelee, mitä ihmeen hyötyä oikeuslaitoksesta ja laeista oikein on ja luottamus niihin menee miinukselle. Ja sama pätee eläinten rääkkäyksiin.