ihmisoikeudet
7: Viha ei ole ratkaisu
Viha on inhimillistä. Vihaa syntyy ahdistuksesta ja voimattomuudesta. Mutta vihaa syntyy myös vihan helppouden ylivertaisuudesta ja vihan vastustamattomasta vetovoimasta, jota kaikki meistä joskus tuntevat.
Aamulehden Matti Kuusela kirjoitti eilen vihasta. Symppaan hänen ajatuksiaan. http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Vaalit/1194674174480/artikkeli/puheenaihe+suomi+on+taynna+vihaa.html
Nyt jotkut poliitikoiksi pyrkivät vihaavat, kerskuvat vihallaan, ja kutsuvat mahdollisia äänestäjiään vihaamaan: Tulkaa mukaan vihaamaan niin Suomi on parempi paikka!
Kertokaa minulle yksi maa, joka on menestynyt maailmalla vihan avulla. Näyttäkää minulle yksi kansa, joka voi hyvin ja menestyy sillä, että kansalaiset pistetään vihaamaan, haukkumaan ja nöyryyttämään toisiaan.
Totta kai, turhautuminen on inhimillistä. Niin on viha ja raivokin. Nehän ovat jopa primitiivisiä reaktioita. Joskus hetkellisestä raivosta purkautuu energiaa asioiden muuttamiseen. Siis silloin, kun energia pistetään asioiden muuttamiseen, eikä toisia ihmisiä kohtaan. Nyt vaalien alla turhaumia puretaan väkivaltaisesti vaalimateriaaliin tai jopa ihmisiin. Vaalimateriaali ja vaalikioskit ovat meidän kaikkien yhteistä omaisuuttaa, koska vapaa poliittinen kampanjointi on demokratian ja sananvapauden perusedellytys.
Joidenkin mielestä asiat Suomessa ovat surkeasti, surkeammin kuin koskaan ennen. Mutta tarpeeksi vanhat meistä, muistellaanpa vaikka 1970-lukua, tai 1960-lukua. Elintaso lienee tuolloin kuitenkin ollut hieman matalampi useimmilla meistä, puhumattakaan vanhemmistamme? Tai muistellaanpa 1990-luvun lamaa: työttömyys oli 19 %, bruttokansantuote laski 13 %, oli yksityistalouksien velkaantumiset, yritysten konkurssit. Vuoden 2009 lama saatiin hoidettua niin paljon paremmin.
Meillä on Suomessa paljon korjattavaa ja hoidettavaa: vanhusten hoiva-asiat, nuorten työllistäminen, köyhien lapsiperheiden lasten yhdenvertaiset mahdollisuudet opetukseen ja hyvään elämään, pienituloisten yksinasuvien elintaso. Ja tietysti talouden tila ja verorahojen kerääminen ja hyvinvointipalvelujen pelastaminen.
Mitään näistä ongelmista ei ratkaista vihalla. Viha on ehkä inhimillistä, mutta se ei ole ratkaisu oikeastaan yhtään mihinkään.
10: Onko oikeustajua? Rikos ja rangaistus
Kun kansalaisilta kysyy mitkä ovat tärkeimpiä poliittisia kysymyksiä, kuulee suoria vastauksia. Facebookissa tekemääni pikakyselyyn tuli nopeasti vastauksia siihen, mistä viimeiset vaaliblogini pitäisi kirjoittaa.
On niitä asioita, joista suurin osa kansaa on samaa mieltä, mutta joista jostain syystä ei eduskunnassa ole saatu aikaan kunnon päätöstä, vaikka kyse ei olisi edes vaikeasta ratkaisusta. Tällainen asia on eläinten kaltoin kohtelu, jota kansa myös eläinten rääkkäämiseksi kutsuu. Ja joka sitä usein myös on. Nyt on saatu siihen tiukemmat rangaistukset ja selkeämpi laki, mutta silti kansan oikeustajun mielestä (eikä omastani) tarpeeksi tiukat.
Toinen, vakavampi asia, jossa kansan syvät rivit ovat yhtenä rintamana on pedofilien rangaistukset. Tässä tuskin kansa voisi olla yhtenäisempi. Halutaan äärimmäisen tiukat rangaistukset ja seuraamismenettelyt, ettei rikoksen uusiminen olisi mahdollista. Ja onkin totta, parin vuoden vankeus (tai pahimmillaan ehdollinen vankeus, jos tuomarin mielestä tuotettu haitta ei ole tarpeeksi vakava) tuntuu naurettavan pieneltä rangaistukselta alaikäisen, puolustuskyvyttömän lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Mitkä olisivat oikeat rangaistustasot, en tiedä, mutta ainakin olisi huolehdittava siitä, etteivät paikalliset oikeusistuimet käytä tuomioskaalaa ihan oman pään mukaan lieventäen, tehden siten pilkkaa uhrien oikeuksista.
En tiedä miksi on niin vaikeaa saada aikaan kunnon rangaistuksia törkeistä teoista. Myös perheväkivalta ja pahoipitelyt ja väkivalta yleensä tuntuvat olevan kohtuullisen lievästi rangaistavaa. Tapot ovat myös asia tällä listalla. Muutama vuosi vankeutta ihmisen hengen riistämisestä, muutama tuhat euroa korvauksia?
Tässä kaiketi rangaistusskaalojen laatijat luottavat oikeusoppineisiin, jotka jossain laskevat, että vapauden riisto – siis vankeus – on jo tarpeeksi paha rangaistus, ja siksi sitä tehdään vain vakavissa rikoksissa ja silloinkin kohtuullisen kaavan mukaan.
Jos olen oikein oikeustieteen perusteita ymmärtänyt, rangaistuksissa on ainakin kolme teoreettista tarkoitusta: ne parantavat ihmisen käytöksen, jottei tämä tulevaisuudessa hairahdu, ne rankaisevat yhteiskunnan sääntöjen rikkomisesta, ja ne toimivat peloitteena mahdollisille tulevilla rikollisille.
En ole varma käytetäänkö ja jos niin miten paljon yleistä oikeustajua (kansan mielipidettä) perusteena rangaistusten suuruuden määrittämisessä. Jossain määrin pitäisi, mielestäni. On kai kansan mielipiteellä merkitystä siinä missä oikeustieteen asiantuntijoillakin. Kai? Mutta haasteena on miten ja mistä yleisen oikeustajun pointit ’löydetään’. Netistäkö? Hmm.
Nyt ajauduin niin filosofisille poluille, että parempi lopettaa. Summa summarum, mielestäni pedofiliasta langetettujen rangaistusten tulisi olla suurin piirtein kansan oikeustajun suuntaisia. Muutoin kansa ihmettelee, mitä ihmeen hyötyä oikeuslaitoksesta ja laeista oikein on ja luottamus niihin menee miinukselle. Ja sama pätee eläinten rääkkäyksiin.
Nina Suomalainen 