5: Eriarvoistumista vastaan pitää toimia
Minua pyydettiin kirjoittamaan eriarvoistumisesta. On totta, että tämän päivän Suomessa on vaaraa eriarvoistumiseen, ja että jossain määrin meillä on erilaisia mahdollisuuksia tai oikeuksia eri kansanryhmillä.
Väitetään myös, että Suomi on eriarvoisempi kuin vaikkapa 40 vuotta sitten. Jos ajattelen taloudellista toimeentuloa, en olisi väitteestä varma. Jos muistelen omaa lapsuuskylääni, niin kyllä siellä oli todella vähävaraisia perheitä. Kaupungeissa oli myös niitä, jotka tulivat erinomaisen hyvin toimeen, ja sitten tietenkin myös sen ajan superrikkaita. Oma perheeni oli keskituloinen; ei meillä liikaa rahaa ollut, ei matkusteltu eikä ollut kalliita harrastuksia, mutta ei ainakaan lapsen näkökulmasta puutettakaan.
Mitä eriarvoistumisen riskejä meillä nyt sitten on? Yksi on tietysti tuloerot ja niiden vaikutukset. Olen itse keskituloinen enkä ole koskaan ajatellut, että minua suurempituloisilta pitää veroprogressiolla leikata pois kaikki oman tasoni yli menevä. Mutta kyllä nyt veroprogressio kerää suurituloisiltakin hyvät tulot valtiolle. Mutta on kyllä oleellista, että ainakin pieni- ja keskituloisten ansiotulonverotusta lasketaan; se nimittäin vähentää tehokkaasti köyhyyttä ja pyörittää taloutta kun käteen jäänyt tulo menee joka tapauksessa kulutukseen.
Erilaiset etuudet pitää myös pitää kiinni indeksien nousun tasossa. Tärkein köyhyyden vähentämisen keino on kuitenkin työ ja työllisyys.
Eriarvoistumisen riski on myös muualla, esimerkiksi terveydenhoidossa. Terveyspalveluja on yritetty korjata vuosikausia, mutta tuntuu, että haasteet ovat yhä liian suuret. Hoitotakuu on taannut hoitoon pääsyn, lähes ainakin, paitsi hammashuollossa. Mutta terveyskeskusten päivystysten tilanne on ainakin Helsingissä paikoin vaikea. Ja terveydenhoidossa meidät on todella jaettu eri kasteihin: työterveyspalveluiden käyttäjät, yksityiselle suoraan omilla rahoilla menevät, ja julkista käyttävät. Ja lisäksi ovat ne lukemattomat lapset, joiden vanhemmat ovat hankkineet näille sairausvakuutuksen, jonka avulla pääsee yksityiselle. Eli terveyspalveluissa meillä on jo eriarvoistumista tapahtunut, jos toiset saavat parempaa hoitoa kuin toiset, tai nopeammin tai varmemmin kuin toiset.
Koulutuksessa on meillä perinteisesti oltu aika tasa-arvoisia: on ilmainen ja tarkkaan säädelty peruskoulutus, ilmaiset yliopistot ja ammattikoulut, opintoraha ja -laina. Alue missä voi tulla eriarvoisuutta on se, missä paikkakunnalla asuu ja saako samoja kurssivalintoja tai yhtä hyviä opettajia kuin muualla.
Eriarvoisuutta voi olla myös vaikkapa työnsaannissa, silloin kun kyseessä ovat esimerkiksi vähemmistöt ja maahanmuuttajat. Tai seniorit. Tietyille aloille on maahanmuuttajan vaikea tai mahdoton päästä töihin, vaikka muutoin olisikin hyvä hakija. Iäkkäät henkilötkään eivät aina ole työpaikan hakijalistojen kärjessä. Tällöin lienee usein kyse yksityisestä sektorista ja syrjinnästä.
Tässä oli vain muutama ajatus eriarvoistumisesta. On selvää, etteivät kaikki kansalaiset ole samanlaisia, heillä ei ole samoja edellytyksiä, taitoja ja osaamista, tai he ovat taloudellisesti eri tavoin toimeentulevia. Eriarvoistuminen on kuitenkin jotain syvempää ja vaikeampaa, jonka tuloksena kaikilla ihmisillä ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään ja itsensä toteuttamiseen. Eriarvoistumista vastaan pitää sekä valtion että yksityisten kansalaisten taistella.
Nina Suomalainen 