Talous, velka ja sopeuttaminen

Posted on 17.4.2015

Näissä vaaleissa varmasti suurimpia keskustelun aiheita on ollut talous. Olemme Suomessa heränneet todellisuuteen, ettemme olekaan niin tehokkaassa kisakunnossa kuin kansainvälisessä taloudessa on syytä olla. Sen vuoksi myös hyvinvointiyhteiskuntamme on jollei nyt uhattuna niin suurien haasteiden edessä. On heitä, joiden mielestä valtion velan kasvu 53 miljardista 96 miljardiin alle kymmenessä vuodessa ei ole huolestuttavaa ja joiden mukaan kaikki ratkaistaan runsaalla lisävelalla ilman mitään turhia menojen mukautusmenoja. Heidän mielestä nyt pitää ottaa reilusti lisää lainaa, jotta voimme kuluttaa enemmän, ja sillä talous lähtee pyörimään. Mutta kun maailman talous on muuttunut, taloutemme ei välttämättä lähde pyörimään oman kulutuksemme lisäämisellä velkaa ottamalla. Jokainen lisävelkamiljardi lisää velkataakkaa tuleville työntekijöillemme ja veronmaksajillemme – joita on lukumäärällisesti vähemmän kuin näinä vuosina eläköityneitä ja eläköityviä suuria ikäluokkia.

On totta, ettemme voi ajaa lainaamista heti nolliin. Sopeutustoimia pitää jaksottaa seuraaville vuosille. Siksi lainamääräkin saattaa hieman vielä kasvaa. Mutta on eri asia mitä uudella lainalla tehdään. Kulutetaanko se julkisen hallinnon moniin, niin moniiin menoihin, eli otetaan syömävelkaa. Vähän kuin kotitalouden päivittäismenot katetaan lainalla. Valtion ja kuntien monia tehtäviä ei saada maksetuksi valtion tuloilla ja tarvitaan koko ajan lainarahaa. Mutta sehän on se Kreikan tie.

Vai otetaanko lainaa sellaisiin investointeihin, jotka luovat työpaikkoja ja ennen kaikkea sellaisia työpaikkoja, joissa luodaan jotain uutta. Moni toivoo lisärahaa rakennussektorille, jotta voidaan korjata homekouluja ja terveysasemia. Näitä korjataan ainakin Helsingissä jo nyt. Rakennussektori on tärkeä, mutta lisäinvestoinnit siihen eivät varsinaisesti luo uutta teollisuutta ja pahimmillaan johtavat rakentamisen ja korjaamisen ylikuumenemiseen, jossa rakennusyritykset voivat nostaa hintojaan ja työvoimasta on pulaa.

On selvää kuin pläkki, että julkisia toimintoja on muutettava sellaisiksi joihin meillä on varaa ilman lainarahaakin jo lähitulevaisuudessa. Valtiovarainministeriön laskujen mukaan sopeutustarve on 6 miljardia. Joidenkin puolueiden mielestä vähemmän, ehkä he käyttävät eri laskutapoja. Kokoomuksen puheenjohtaja pääministeri Stubb on esittänyt leikkauslistansa, muitakin leikkauslistoja on. Niissä on esitetty vaikeitakin leikkauskohteita. Helpoimpia esittää ovat olleet varmasti hallintojen päällekkäisyydet, ICT-toiminta tai turhat yritystuet. Kyselyissä suurin osa suomalaisista haluaa tehostaa ja sopeuttaa menoja tuloihin. Mutta kun puhe tulee kohteista, nouseekin suuri haloo juuri niistä mitkä vaikuttavat omaan elämään. Kukaan ei tunnusta olevansa niin hyväosainen tai suurituloinen että juuri heihin kohdistuvia etuisuuksia voisi edes harkita leikattavan. Kaikki palvelut ja etuisuudet, joita on luotu hyvinä vuosina ovat nyt saavutettuja etuja joita ilman ei haluta tulla toimeen. Turha hallinto onkin suosituin karsintakohde. Siinäkin vaan saattaa olla kyse työpaikkojen leikkauksista eikä jostain kuvitteellisista paperipinoista.

Ajan itse järkilinjaa. On säästettävä ja tehostettava, on löydettävä uusia tapoja tehdä asioita. Mikä on turhaa, tai mitä ilman voimme elää. En kannata kaikkein vähäosaisimmilta tinkimistä. Koulutukseen on oltava varoja. Sellaiseen missä suunnataan tulevaisuuteen on satsattava ja sellaiseen missä luodaan uutta.

Säästäminen itsessään ei ole se ratkaisu vaan se, että luodaan systeemi mihin meillä on varaa mutta myös vahvistetaan mahdollisuuksia luoda talouskasvua. Pienistä ja keskisuurista yrityksistä talouden starttaajina olen kirjoittanut aiemmassa blogissani Yrittäjyyden kaikki kukat kukkimaan.

https://ninasuomalainen.fi/2015/03/31/yrittajyyden-kaikki-kukat-kukkimaan/