2022 ja tästä lähtee

Posted on 30.1.2022 Updated on 30.1.2022

Vuosi 2022 on jo päässyt kunnolla käyntiin, lumimyräkkä Valtteri pistäytyi tammikuun viimeisenä viikonloppuna ja valitettavasti korona kovempana kurittajana pitää meitä yhä otteessaan.

Viime kesänä valittu Helsingin kaupunginvaltuusto sai syksyllä aikaan paljon. Ehkä keskeisin oli kaupungin strategia neljäksi vuodeksi, eli 2022-2024 Kasvun paikka. Strategissa oli monia Helsingin kestävälle kasvulle oleellisia asioita ja monelta kannalta: asukkaiden hyvinvoinnin, lähialueiden, opetuksen, lähiluonnon, yrittämisen, kulttuurin, ja monen muun asian parantamiseen kaupungissamme. Myös talousarvio hyväksyttiin valtuustossa, tällä kertaa uudenlaisella menettelyllä kun pormestari Vartiainen haki ensin suurimmat poliittiset ryhmät mukaan yhteisen budjettiluonnoksen valmisteluun.

Yksi keskeisiä kiistanaiheita Helsingissä on rakentaminen. Kirjoitin siitä äskettäin paikallislehtikolumnin, jonka teksti alla. Lisärakentamisen tarve yhtäältä, ja toisaalta lähiluonto ja asuinalueiden omaleimaisuuden säilyttäminen Helsingissä on dilemma, jonka kanssa moni poliitikko tuskailee. Ja niin tuskailee kansalainenkin. Niin monesti kuulen jonkun sanovan minulle: ”Miksi pitää rakentaa juuri tuonne, kyllähän Helsingissä maata löytyy! Esimerkiksi siellä ja siellä…!” Sitten tulee toinen, joka vaatii ”No ei todellakaan sinne ja sinne voi rakentaa, koska … vaan aivan hyvin sen sijaan tuonne ja tuonne!”

Lisäksi tulee palvelujen, harrastusmahdollisuuksien ja infrastruktuurin tarjoaminen, mikä joskus tarkoittaa rakentamista paikkaan missä muutoin saattaa olla asukkaita miellyttävä metsikkö tai aukea. Tässäkin asetetaan valitettavasti vastakkain tuo vastaansanomaton aihe eli lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet, ja sitten se metsikkö ja koiralenkki.

En voi sanoa että minulla on asiaan yksinselitteinen ratkaisu, sillä sitä ei ole olemassa. Tai itse asiassa olisi, ja se olisi tämä: pääkaupunkiseudun kunnat yhdistetään, jolloin Helsinginkin suuri tarve asukkaiden haalintaan voisi laantua kun veronmaksajia on yhteensä enemmän ja silloin koko suurelle alueelle (Helsinki, Vantaa, Espoo). Tuolloin tilaakin olisi enemmän, eikä asukkaita, siis helsinkiläisiä veronmaksajia tarvitsisi ahtaa tiukkaan rajattulle Helsingin niemen alueelle. No, tämänkin projektin taloudellisen kannattavuuden voi moni varmasti laskea eri tavoin.

Kunnes helppo yhden sloganin ratkaisu löydetään asiaan, aion itse pyrkiä luovimaan myrskyisellä maapoliittisella merellä parhaani mukaan järjellä ja tasapuolisella harkinnalla. Se tarkoittaa monesti sitä, ettei kaikissa yksittäisissä ratkaisuissa tehdä samanlaista päätöstä, eli että päätös on kategorisesti että ’ei rakenneta mihinkään jos yksikin puu pitää kaataa’, tai ’aina harrastuspaikka ensin’, tai ’yritystoiminnalle pitää aina taata paikka’.

Päätöksien horisontissa pidän siis kiintopisteenä miten kukin asia ja päätös edistää kaupunkilaisten hyvinvointia, kaupungin houkuttelevuutta asuinpaikkana sekä elinkeinotoiminnalle, ja miten helsinkiläisten alueiden erityispiirteet otetaan huomioon ja pystytään säilyttämään – tai peräti vahvistamaan – päätöksistä johtuen tai niistä huolimatta. Ja tietenkin kuunnellen näkemyksiä helsinkiläisiltä. Niin, tämä kokonaisuus ei ole helppo. Mutta rehellisesti asioita arvioiden ja perustaen ratkaisuni järkiperäiseen pohtimiseen sydän ja empatia mukana on ainakin itselleni ainoa tapa tehdä päätöksiä.

*****

Kolumni tammikuu 2022

Helsingissä rakennetaan jatkuvasti. Joitain vuosia sitten pilvenpiirtäjät olivat Helsinginkin tulevaisuus. Nyt on pilviä kertynyt taivasta raapivien projektien tielle. Keski-Pasilaan pitkään suunniteltu Helsingin ensimmäinen jopa 200-metrinen pilvenpiirtäjä peruuntuu. Koronapandemian vaikutukset kiinteistömarkkinoihin ja rakennuskustannusten nousu saivat grynderit räknäämään tämänkin hankkeen kannattavuuden uudelleen.

Korkeita asuinkerrostaloja voi rakentaa Helsinkiin, mutta on harkittava minne, ja minkälaisia. Suomen tai Helsingin demografian rakenne ei ole sellainen että meillä riittää väkeä tai investointikapasiteettia kymmeniin laadukkaisiin asuinpilvenpiirtäjiin. Lasiseinäiset asunnot salamannopean hissimatkan päässä merinäkymällä ovat upeita. Tosiasia on ettei niistä tule sijoittajille tarpeeksi suurta tuottoa jos ei löydy käypää hintaa pulittavia vuokralaisia.

Myös täydennysrakentaminen nostaa monella karvat pystyyn. Joku paikka on sopiva uusille liikerakennuksille ja pienkerrostaloille jos rata on vieressä ja alueella jo korkeampaa rakennusta. Sen sijaan pien- ja rivitaloalueelle suunniteltu kerrostalokompleksi on märkä rätti vasten viihtyisyyttä vaalivia asukkaita. Tontin lihoiksi pistävä omistaja tai grynderi ei jää paikalle katselemaan rakentamaansa kerrostaloa.

Kaupunkikuvan ja alueiden kehittäminen on ymmärrettävää, mutta perinteen ja omaleimaisuuden tuhoaminen lyhytnäköistä. Alueilla, joissa perinteitä ja omaleimaisuutta vaalitaan on potentiaalia tuottaa merkittäviä verotuloja kaupungille, ei ainoastaan kantakaupungissa vaan myös pien- ja rivitaloalueilla. Omille kotikulmilleni Paloheinään on muuttanut 15 vuoden aikana uusia asukkaita ja alueen hinnat ovat nousseet. On myös rakennettu jonkun verran. Liian asukastiheyden kasvattaminen saattaa taas laskea hintoja ainakin kantakaupungin ulkopuolella.

Jatkuuko koronapandemian jälkeen rakennusideologia kuten aiemmin? Tuskin aivan samanlaisena. Ihmiskunta on saanut kolhun kasvuideologiaansa ja monet heränneet siihen, että muunlaisiakin suunnitelmia voisi olla.  

Helsingin kaupunkistrategia toteaa ”Kaupunkirakennetta kehitetään kestävästi, ensisijaisesti uudistamalla ja täydentämällä olemassa olevaa rakennettua ympäristöä huomioiden alueiden erityispiirteet.

Alueilla on erityispiirteensä. Rakennetaan niitä kunnioittaen eikä niiden yli jyräten.