Kansainvälinen toiminta

Minä, ulkopolitiikka ja kansainvälinen kriisinhallinta

Posted on

Minulla on yli 22 vuoden työkokemus kansainvälisestä toiminnasta. Moni saattaa eduskuntavaalikampanjoissa kertoa omasta kansainvälisyydestään vaikkapa vapaaehtoisena kansalaisjärjestöissä tai ystävyysseuroissa. Se onkin hienoa. Mitä enemmän meillä on kiinnostusta kansainvälisyyteen ja toimijoita, sitä enemmän saamme aikaan.

Minä olen toiminut 1993 lähtien asiantuntijana järjestöissä kuten YK, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj, Kaakkois-Euroopan vakaussopimus, Euroopan komissio ja parlamentti. Olen asunut Varsovassa, Sarajevossa, Riikassa, Haagissa ja Brysselissä. Olen tehnyt lyhytaikaisempia työvierailuja Ruandaan, Sierra Leoneen, Palestiinaan, Nepaliin, Bangladeshiin, Haitiin. Olen valvonut vaaleja Venäjällä, Valko-Venäjällä, Azerbaidzanissa, Makedoniassa, Albaniassa, Serbiassa. Vuonna 2000 Putinin tullessa valituksi ensimmäistä kertaa presidentiksi olin mukana Moskovassa vaalitarkkailuoperaatioissa. Olen vieraillut myöhemminkin Etyjin asioissa Venäjällä, kuten juuri New Yorkin 9/11 iskujen tapahtuessa, jolloin satuimme olemaan Moskovassa ulkoministeriössä. Olen käynyt Tsetseniassa kaksi kertaa. Venäjä-kysymyksistä minulla on paljon osaamista ja kokemusta.

Palestiinassa olin mukana tiimissä, joka teki YK:n kehitysohjelman toiminnan arviota Elisabeth Rehnin johdolla. Ruandassa vedin YK:n ihmisoikeusohjelmaa arvioivaa tiimiä. Viimeisimmin johdin kakkospäällikkönä lähes kolmen vuoden ajan Etyjin operaatiota Bosnia-Hertsegovinassa, asemapaikkanani Sarajevo, mistä palasin maaliskuussa.

Kehityspolitiikan saralla toimin 2007-11 hallituksen nimittämänä Suomen Kehityspoliittisen toimikunnan puheenjohtajana. Suomessa asuessani olen toiminut Kirkon Ulkomaanavussa naisten oikeuksien ja ruokaturvan edistämisessä Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Olin myös arvioimassa KUA:n kolera-hanketta Haitissa.

Suomen osallistumista kansainväliseen kriisinhallintaan tarvitaan oli kyse sitten Ukrainasta tai vaikkapa Afganistanista. Ihan kaikkeen emme voi tietenkään osallistua. Mutta vastuuta kansainvälisestä ihmisoikeuksien ja vakauden kehityksestä on Suomenkin kannettava. Suomen on oltava mukana myös EU:n toiminnassa ja sen yhteisen ulkopolitiikan suunnittelussa, päätöksenteossa ja toteutuksessa. EU:n yhteinen ulkopolitiikka on oleellista vaikkapa Balkanilla näiden maiden laajentumispyrkimyksissä. Venäjä-politiikkaa tehdään EU:ssa yhdessäa, mutta Suomella on siinä oma erityinen panoksensa, ja intressinsä.

Ulkopoliitiikka, kansainvälinen kriisinhallinta ja ihmisoikeuksien edistäminen ovat ydinosaamistani. Olen tehnyt niitä koko työurani ja olen niissä hyvä. Toivon pääseväni eduskuntaan, jotta osaamiseni saadaan vielä paremmin valjastettua Suomen, eduskunnnan ja suomalaisten käyttöön.

Venäjä- ja Ukraina-politiikkamme

Posted on Updated on

Palasin viime viikolla lähes kolmen vuoden työpestiltä Balkanilta, jossa toimin Etyjin kriisinhallintaoperaation varapäällikkönä Bosniassa. Olin mukana vakauttamassa ja kehittämässä Bosnia-Hertsegovinaa, autoimme rakentamaan oikeusvaltion instituutioita ja fasilitoimme monenlaisissa kiistoissa paikallisesti ja valtion tasolla. Vuosi sitten Ukrainan kriisin alettua Venäjän ensin liitettyä Krimin itseensä, ja Venäjä-mielisten separatistien alettua irrottaa itä-Ukrainan osia erilleen aloin itsekin seurata tilannetta tarkasti. Ety-järjestö perusti nopeasti tarkkailumission Ukrainaan ja myös Bosnia-operaatiostamme lähetimme sinne henkilökuntaa päivien varoitusajalla. Itse harkitsin viime kesänä Ukrainan operaatioon lähtöä, onhan Suomellakin siellä lähes parikymmentä tarkkailijaa, mutta Bosnia-operaatiossamme tapahtuneen johtajavaihdon vuoksi en pystynyt irrottautumaan ja jättämään omaa missiotamme ilman johtoa.

Olen seurannyt vuosien ajan Venäjää ja siellä tapahtunutta demokratiakehitystä – ja sen takapakkia. Vuonna 2000 olin mukana Etyjin vaalitarkkailuoperaatiossa Venäjällä ja matkustimme myös Tsetseniaan. Vuonna 2001 olimme arvioimassa tilannetta mm. Tsetsenian sisäisten pakolaisten leireillä. Olin mukana FinRosForumissa kansalaisjärjestötoiminnassa ja Suomen Helsinki-komitean puheenjohtajana. Miten silloin, 2000-luvun alussa uskoimme ja toivoimme ja teimme töitä sen eteen, että Venäjä etenee demokratian tiellä. Tiellä, jossa jo silloin jo kompasteltiin.

Viimeisen vuoden aikana Venäjä on kuitenkin lähtenyt tielle, joka on monelle meistä käsittämätön. Kun vuosi sitten maaliskuun alussa kirjoitin Krimin vihreistä miehistä, totesin, että vihreiden miesten ilmestymisestä meni kolmisen viikkoa siihen, kun presidentti Putin allekirjoitti päätöksen Krimin liittämisestä Venäjään. Kolmisen viikkoa, ja Euroopan rajoja siirrettiin ilman suurempia laukauksiakaan.

Nyt tilanne on mennyt yhä huonompaan suuntaan. Ukrainassa on kuollut arviolta 7000 ihmistä, sotilaita ja siviilejä. Yhdessä hetkessä Venäjä vielä kategorisesti kieltää joukkojensa sotimisen itä-Ukrainassa, toisessa hetkessä kuitenkin kannattaa ääänekkäästi separatistien toimia ja kehuu kuinka nopeasti Krimistä tuli osa Venäjää. Kaikki tiedusteluoperaatiot voivat kertoa, että Venäjän aseistusta on itä-Ukrainassa, sen verran modernia varusteistoa sieltä löytyy. Vähän välin kuullaan mediassa venäläisiä äitejä, joiden sotilaspoikia on kummallisesti menehtynyt lomallaan itä-Ukrainan tuntumassa.

EU:lla ja USA:lla on vaikea tilanne. Nyt päätetyt sanktiot vaikuttavat jo osana Venäjän talouden kiristämiseen, mutta niillä ei ole vielä pystytty kääntämään tilannetta toiseksi. Ukrainan hallinnon ja sen joukkojen aseistus on puheena. Mutta koska Eurooppa ja sen idea perustuu nykyaikana rauhanomaiseen toimintaan, meille on todella vaikeaa lähteä sotilaallisen tukemisen tielle. Pelkäämme tilanteen eskaloitumista, tai sitä, että meidät koetaankin osapuolena. Se on ymmärrettävää. Kuitenkin puolustuksellisten laitteistojen, varusteiden ja aseiden lähettäminen voi olla perusteltua.

Toinen asia sen sijaan on se, että Ukrainan hallituskaan ei toimi vahvalla pohjalla ja heitä on jatkuvasti painostettava demokratia-uudistusten tekoon omassa maassaan. Jos Ukraina haluaa tukeamme ja jos se haluaa olla osa länsimaista arvoyhteitöä, sen on myös tehtävä ’walk the walk’ eli elettävä ja tehtävä uudistuksia sen mukaan. Ukrainassa on vahvoja äärioikeistoryhmiä, jotka mielellään epävakauttavat tilannetta omiin suunnitelmiinsa sopivaksi.

EU:n on jatkettava vahvoja ja väsymättömiä diplomaattisia pyrkimyksiä Venäjän suhteen. Onneksi meillä on Saksa, jossa Angela Merkelin arvovalta on korvaamaton. Mutta sanktioilla on roolinsa, ne on pidettävä päällä niin kauan kuin jotain muutosta ilmenee, tai jopa kiristettävä niitä. Puolustuksellisten laitteistojen toimittaminen Ukrainalle voi tulla kysymykseen.

Kaiken tämän lisäksi, on seurattava tarkkaan Venäjän muita pyrkimyksiä, vaikkapa Balkanilla, tai paljon lähempänä meitä Balttiassa, esimerkiksi Virossa ja Latviassa, joissa molemmissa on suuret venäläisvähemmistöt. Ja meidän on oltava tarvittaessa valmiita auttamaan näitä EU-kumppaneitamme, sekä puheissa että teoissa.