Eurooppa
Vaalit 2023: Suomen jatkettava Ukrainan tukemista
Tämän hetken akuutein Suomea ja lähialueitamme koskettava turvallisuuskysymys on Ukrainaa vastaan suunnattu hyökkäyssota ja mitä me Suomessa voimme tehdä Ukrainan auttamiseksi. Seuraavassa ajatuksiani Suomen prioriteeteista.
Ukrainaa on tuettava kaikin mahdollisin keinoin. Sotilasasiantuntijat keskustelevat päivittäin siitä mitä Ukraina tarvitsee ja mitä sille voidaan toimittaa ja kuinka nopeasti. Leopard-panssarivaunut on juuri nyt tapetilla, Suomikin voi niitä toimittaa jossain määrin, tai vähintään koulutusta niiden käyttöön ja henkilöstötukea. Nato-kumppanimaiden kanssa tehdään läheistä yhteistyötä siinä mitä ja kuinka paljon. Prioriteettina on oltava Ukrainan sotilaallinen tukeminen hyökkäystä vastaan suoraan Suomesta ja yhdessä Euroopan maiden ja Nato-kumppanien kanssa. Nykyisen tuen taso ei ole tarpeeksi, on mietittävä mitä voimme tehdä vielä enemmän.
Sotarikosten tutkinta ja todisteiden kerääminen on tärkeää juuri nyt, jotta sotarikoksiin syyllistyneet saataisiin vastuuseen. Valitettavasti tämä on hidasta työtä, eikä rikosoikeudellisia prosesseja voida taata, mutta tässä on tapahtunut edistystä. Ukrainan oma syyttäjälaitos on ensisijainen toimivaltainen viranomainen ja se on jo käsitellyt tapauksia yksittäisten venäläisten sotilaiden osalta. Valitettavasti tuomiot jäävät vähäisiksi suhteessa Venäjän hyökkäykseen ja tehtyihin sotarikoksiin.
Toimivaltainen kansainvälinen toimielin on Haagissa sijaitseva Kansainvälinen rikostuomioistuin, joka kerää materiaalia Ukrainassa tapahtuvista sotarikoksista. Se voi nostaa syytteitä sotarikoksiin syyllistyneitä henkilöitä kohtaan ja toivottavasti näin tulee tekemään jo tänä tai ensi vuonna. On myös vaatimuksia erityisen kansainvälisen erityistuomioistuimen perustamiseksi joka voisi käsitellä Venäjän tekemää hyökkäyssotarikosta, ja asettaa syytteeseen vastuuhenkilöitä, kuten Venäjän presidentin ja muita päättäjiä. Useat EU-maat ovat myös mahdollistaneet yksittäisten henkilöiden syyttämisen omissa oikeusistuimilla ottamalla käyttöön nk. universaalin tuomiovallan, vaikka näitä tapauksia ei vielä käynnissä. Vaikka oikeusprosessit eivät tuo nopeita ratkaisuja, niiden rooli on ehdottoman tärkeä jotta rikosvastuu voi toteutua sodan päättymisen jälkeen. Suomen on oltava mukana vahvistamassa rikosoikeuden mekanismeja.
Sanktiot hyökkääjää vastaan ovat oleellisia ja EU on asettanut jo yhdeksännen sanktiopaketin. Kauppaan ja taloudelliseen yhteistyöhön liittyvissä sanktioissa mukava on valtava määrä tuotteita, materiaalia ja yhteistyötä, jotka on kielletty unionin ja Venäjän toimijoiden välillä, sekä yksityisiin henkilöihin kohdistuvia sanktioita ja toimia. Sanktioiden toimivuudesta väitellään ajoittain, mutta se että kaiken yhteistyön annettaisiin jatkua kuin aiemmin olisi erittäin ongelmallinen lähestymistapa tilanteessa, jossa eurooppalaista valtiota vastaan on aloitettu täysimittainen sotilaallinen hyökkäys ja sen kansalaisia surmataan.
Euroopan unionin ja jäsenmaiden asettamat öljyn ja kaasun tuontikiellot ovat myös välttämättömiä. On totta että niillä on negatiivisia vaikutuksia moneen EU-maahan, mutta tämä on tilaisuus lopettaa energiariippuvuus Venäjästä meidän ja koko Euroopan pitempiaikaisen turvallisuuden takaamiseksi.
Humanitaarista apua tarvitaan valtavasti Ukrainassa. Apua kanavoidaan järjestöjen kautta ja googlaamalla ’Ukrainaa auttavat järjestöt’ löytyy monia joiden kautta tavallinen kansalainen voi auttaa, esim. Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry, Kirkon ulkomaanapu ja monia muita. Suomeen tulleita ukrainalaisia voi myös auttaa järjestöjen kautta ja vapaaehtoistoiminnalla.
Kuten presidentti Niinistö uudenvuoden puheessaan sanoi, oikeudenmukainen rauha on oltava päämääränä näin sodankin aikana. On Ukrainan ja ukrainalaisten päätettävissä milloin siitä voidaan alkaa neuvotella. Suomen tulee kaikin tavoin yhdessä Euroopan unionin kanssa tukemaan ukrainalaisten pyrkimyksiä maansa itsenäisyyden takaamiseksi ja jälleenrakentamiseksi. Vaikka kaikki yhteydenpito Venäjän kanssa on nyt jäissä, on silti mietittävä missä foorumissa jollain aikajänteellä Venäjän kanssa voitaisiin keskustella. Yksi tällainen on Etyj eli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö, jossa on mukana kaikki Euroopan alueen maat Ukraina mukaan lukien sekä muut entiset neuvostotasavallat, ja Yhdysvallat ja Kanada. Etyj on kriisimoodissa kuten suuri osa kansainvälisistä järjestöistä johtuen etenkin Venäjän hyökkäyssodasta ja muistakin maailmanpolitiikan syistä, mutta se on kuitenkin foorumi jossa on mahdollista välittää viestejä ja jopa keskustella kaikkien maiden edustajien kanssa. YK:n rooli taas on ongelmallinen, johtuen siitä että hyökkääjävaltio Venäjä on turvaneuvoston varsinainen jäsen, elimen jolla olisi mahdollisuus määrätä ottaa kantaa tilanteeseen ja päättää toimenpiteistä tilanteessa jossa yksi valtio käy hyökkäyssotaa. Nyt turvaneuvosto on lamaantunut johtuen Venäjän roolista siinä.
Kansainvälinen yhteistyö on nyt mitä oleellisinta sellaisten maiden välillä jotka ovat liittoutuneet hyökkäystä vastaan. On pidettävä yllä yhteistä henkeä ja konkreettisia toimia Ukrainan puolustamiseksi. Keskeinen foorumi on tietenkin Nato jonne Suomi toivottavasti pääsee liittymään mahdollisimman pian. Liittymisen ratifiointeja odotellessa Suomen puolustusvoimat on onneksi vahvasti mukana valmistelutyössä Naton toimijoiden kanssa, ja tämä sotilaallinen valmistelu ja yhteistyö etenee vahvasti, näin olen kuullut asiaa tuntevilta.
Vuoden 2022 aikana Suomen kansa osoitti että se on yhtenäinen Ukrainan auttamisessa. Ukrainan tapahtumien myötä olemme tunnistaneet myös mahdolliset omaan maahamme kohdistuneet uhat ja lähteneet vahvistamaan omia toimiamme turvallisuutemme eteen. Kuten Ruotsissa todettiin talvisodan aikana ’Finlands sak är vår’, voimme nyt todeta vakavalla mielellä että myös Ukrainan asia on meidän.
Venäjä- ja Ukraina-politiikkamme
Palasin viime viikolla lähes kolmen vuoden työpestiltä Balkanilta, jossa toimin Etyjin kriisinhallintaoperaation varapäällikkönä Bosniassa. Olin mukana vakauttamassa ja kehittämässä Bosnia-Hertsegovinaa, autoimme rakentamaan oikeusvaltion instituutioita ja fasilitoimme monenlaisissa kiistoissa paikallisesti ja valtion tasolla. Vuosi sitten Ukrainan kriisin alettua Venäjän ensin liitettyä Krimin itseensä, ja Venäjä-mielisten separatistien alettua irrottaa itä-Ukrainan osia erilleen aloin itsekin seurata tilannetta tarkasti. Ety-järjestö perusti nopeasti tarkkailumission Ukrainaan ja myös Bosnia-operaatiostamme lähetimme sinne henkilökuntaa päivien varoitusajalla. Itse harkitsin viime kesänä Ukrainan operaatioon lähtöä, onhan Suomellakin siellä lähes parikymmentä tarkkailijaa, mutta Bosnia-operaatiossamme tapahtuneen johtajavaihdon vuoksi en pystynyt irrottautumaan ja jättämään omaa missiotamme ilman johtoa.
Olen seurannyt vuosien ajan Venäjää ja siellä tapahtunutta demokratiakehitystä – ja sen takapakkia. Vuonna 2000 olin mukana Etyjin vaalitarkkailuoperaatiossa Venäjällä ja matkustimme myös Tsetseniaan. Vuonna 2001 olimme arvioimassa tilannetta mm. Tsetsenian sisäisten pakolaisten leireillä. Olin mukana FinRosForumissa kansalaisjärjestötoiminnassa ja Suomen Helsinki-komitean puheenjohtajana. Miten silloin, 2000-luvun alussa uskoimme ja toivoimme ja teimme töitä sen eteen, että Venäjä etenee demokratian tiellä. Tiellä, jossa jo silloin jo kompasteltiin.
Viimeisen vuoden aikana Venäjä on kuitenkin lähtenyt tielle, joka on monelle meistä käsittämätön. Kun vuosi sitten maaliskuun alussa kirjoitin Krimin vihreistä miehistä, totesin, että vihreiden miesten ilmestymisestä meni kolmisen viikkoa siihen, kun presidentti Putin allekirjoitti päätöksen Krimin liittämisestä Venäjään. Kolmisen viikkoa, ja Euroopan rajoja siirrettiin ilman suurempia laukauksiakaan.
Nyt tilanne on mennyt yhä huonompaan suuntaan. Ukrainassa on kuollut arviolta 7000 ihmistä, sotilaita ja siviilejä. Yhdessä hetkessä Venäjä vielä kategorisesti kieltää joukkojensa sotimisen itä-Ukrainassa, toisessa hetkessä kuitenkin kannattaa ääänekkäästi separatistien toimia ja kehuu kuinka nopeasti Krimistä tuli osa Venäjää. Kaikki tiedusteluoperaatiot voivat kertoa, että Venäjän aseistusta on itä-Ukrainassa, sen verran modernia varusteistoa sieltä löytyy. Vähän välin kuullaan mediassa venäläisiä äitejä, joiden sotilaspoikia on kummallisesti menehtynyt lomallaan itä-Ukrainan tuntumassa.
EU:lla ja USA:lla on vaikea tilanne. Nyt päätetyt sanktiot vaikuttavat jo osana Venäjän talouden kiristämiseen, mutta niillä ei ole vielä pystytty kääntämään tilannetta toiseksi. Ukrainan hallinnon ja sen joukkojen aseistus on puheena. Mutta koska Eurooppa ja sen idea perustuu nykyaikana rauhanomaiseen toimintaan, meille on todella vaikeaa lähteä sotilaallisen tukemisen tielle. Pelkäämme tilanteen eskaloitumista, tai sitä, että meidät koetaankin osapuolena. Se on ymmärrettävää. Kuitenkin puolustuksellisten laitteistojen, varusteiden ja aseiden lähettäminen voi olla perusteltua.
Toinen asia sen sijaan on se, että Ukrainan hallituskaan ei toimi vahvalla pohjalla ja heitä on jatkuvasti painostettava demokratia-uudistusten tekoon omassa maassaan. Jos Ukraina haluaa tukeamme ja jos se haluaa olla osa länsimaista arvoyhteitöä, sen on myös tehtävä ’walk the walk’ eli elettävä ja tehtävä uudistuksia sen mukaan. Ukrainassa on vahvoja äärioikeistoryhmiä, jotka mielellään epävakauttavat tilannetta omiin suunnitelmiinsa sopivaksi.
EU:n on jatkettava vahvoja ja väsymättömiä diplomaattisia pyrkimyksiä Venäjän suhteen. Onneksi meillä on Saksa, jossa Angela Merkelin arvovalta on korvaamaton. Mutta sanktioilla on roolinsa, ne on pidettävä päällä niin kauan kuin jotain muutosta ilmenee, tai jopa kiristettävä niitä. Puolustuksellisten laitteistojen toimittaminen Ukrainalle voi tulla kysymykseen.
Kaiken tämän lisäksi, on seurattava tarkkaan Venäjän muita pyrkimyksiä, vaikkapa Balkanilla, tai paljon lähempänä meitä Balttiassa, esimerkiksi Virossa ja Latviassa, joissa molemmissa on suuret venäläisvähemmistöt. Ja meidän on oltava tarvittaessa valmiita auttamaan näitä EU-kumppaneitamme, sekä puheissa että teoissa.
- 1
- 2
- Seuraava →
Nina Suomalainen 