Lyhyesti: Fennovoimasta uusi päätös
Fennovoima-luvasta: Ensinnäkin, Fennovoiman ydinvoimalan rakennuttaja on muuttunut siitä, mistä päätettiin, siksi päätös on tuotava uudelleen eduskuntaan. Toiseksi, en enää kannata Fennovoiman hanketta enkä lupaa sille. Tämä siksi, että suomalainen omistajuus on nyt jo kiikun kaakun eikä sitä voi millään taata kun Rosatomille on luvattu jo kolmannes. Ja siksi, että oman turvallisuutensa vuoksi Suomen ei tule lisätä energiariippuvuuttaan maasta, joka valloittaa naapurimaidensa alueita.
One thought on “Lyhyesti: Fennovoimasta uusi päätös”
Kommentointi on suljettu.
7.3.2014 09:18
Ydinenergialain keskeinen kriteeri periaatepäätöksen osalta, ”yhteiskunnan kokonaisetu” on kokenut Fennovoiman projektissa melkoisen inflaation.
– laitoskoko pienentynyt 25%
– suuret teollisuusosakkaat ovat häipyneet tai pudottaneet merkittävästi teho-osuuttaan. Perustajaosakas Outokumpu on vähentänyt osuuttaan 233 MW:sta 150:een. Ydinsähkölle ei ollutkaan tarvtetta? Vain Talvivaara on kasvattunut, mutta ei pysty nyt maksamaan osuuttaan.
– Saksalaisen E.Onin tilalle tuli Rosatom. Sillä ei ole suomalaisia sähköasiakkaita, joten koko 34% teho (408 MW) menisi vientiin itärajan taakse.
– Suomalaisosuus laitoksesta olisi viimeisimmän tiedon mukaan 50.2%. siihen tosin sisältyy ruotsalaisen SSAB/Rautaruukin 3.3% (40 MW) ja Talvivaaran osuudet
– Suomalaisten osakkaiden käyttöön jäävä teho, 562 MW on vain 35% vuoden 2010 periaatepäätöksen mukaisesta. Ydinjäte jäisi kokonaisuudessaan Suomeen. Tätäkö haluamme?