9: Energiaa tarvitaan, vaikka sitä säästettäisiinkin
Ydinvoima on noussut yhdeksi ehdokkaille esitetyistä kysymyksistä. Edellinen eduskunta myönsi luvat kahteen uuteen ydinvoimalaan. Fortumille kaavaillaan myös uutta lupaa Loviisaan, 40 vuotta vanhan ydinvoimalan korvaamiseksi uudella. Tämäkin voi olla perusteltua, koska sillä korvataan vanha voimala. Ja varsinkin kun voitaisiin korvata myös Suomeen itänaapurin Sosnovyi Borin ydinvoimalasta Suomeen tuotua sähköä. Venäjältä tuotu sähkö on noin puolet Suomen ydinvoimaloiden tuottamasta sähköstä.
Mutta on päivänselvää, että nyt Japanin tapahtumien jälkeen, on jälleen kerran tarkennettava riskitekijät ja turvatoimenpiteet, sillä epävarmuustekijöitä ei saa jäädä ydinvoimalaitosten turvallisuuteen.
Demokraattinen päätöksenteko ja kansan vakuuttaminen asiasta tapahtuu vain niin, että Japanien tapahtumien valossa voidaan moneen kertaan varmistua ja varmistaa kansalle, että Suomen turvatoimet eivät jätä tilaa onnettomuuksille. Mahdollinen meriveden nousu on otettava huomioon. Samoin sähkönjakelun moninkertainen varmistaminen jäähdytykseen, kun se oli se, mikä Japanissa petti.
Kannatan kuitenkin myös muiden päästöttömien ja uusiutuvien energiamuotojen kehittämistä. Joissain niissä voisi olla Suomelle potentiaalia vaikka vientiteknologian tuotteina, varsinkin koska kaikkiin maailman maihin ei ydinvoima kovin hyvin edes sovi. On oltava vakaa demokratia ja maaperältään otollinen jne.
Monet vaihtoehtoiset energiamuodot ovat kuitenkin tehokkuudessa ainakin tällä hetkellä merkittävästi jäljessä ydinvoimaa, maakaasua, kivihiiltä tai öljyä. Näistä siis kivihiili ja öljy aiheuttavat merkittäviä hiilidioksidipäästöjä, joista on päästävä eroon. Vaihtoehtoisilla energiamuodoilla ei ainakaan tällä hetkellä onnistuta täyttämään Suomen energiatarvetta. Ja aurinko- ja tuulienergian sivuun tarvitaan yleensä myös muuta niiden mekaniikkaa pyörittävää energiamuotoa.
Energiaa voidaan toki säästää, ja pitääkin, mutta merkittävästi nykyistä vähempää käyttöä on todella vaikea saada aikaan. Jollei sitten palata 1800-luvun malliin: ei katuvaloja, pihavaloja, mainosvaloja, ei elektroniikkaa, jääkaappeja, pakastimia, tietokoneita.
Ihanteellisinta olisi tietenkin, jos voisimme kaikki yhteen ääneen todeta, että Suomi käyttää vain puhdasta aurinkoenergiaa ja loput säästetään! Mutta se ei vain ole realismia. Sillä katettaisiin vain murto-osa tarpeestamme. Kaikissa muissa energiantuotantomuodoissa on ne hyvät, ja huonot puolensa, jotka pitää tasapainottaa.
5 thoughts on “9: Energiaa tarvitaan, vaikka sitä säästettäisiinkin”
Kommentointi on suljettu.
Nina Suomalainen 
10.4.2011 21:37
Energiapoliittisessa keskustelussa on kaksi ongelmaa, joihin ei ole oikein tullut parannusta viime vuosinakaan. Ensimmäinen ongelma on se, ettei puhuta energian kokonaiskulutuksesta vaan siitä, paljonko sähköä tuotetaan. Sähkölämmitys ei lisää energiankulutusta. Sähkö on energiamuoto, jonka siirtäminen ja jakelu on muita energiamuotoja helpompaa ja tehokkaampaa. Vihreiden energiapolitiikka tuntuu perustuvan pelkän sähköntuotannon ohjaamiseen, ja kulutuksen siirto sähköstä muihin energiamuotoihin lakaisee ongelman kätevästi maton alle. Ne hiilidioksidia tupruttavat lämpövoimalathan rakentaa ”joku muu” kun taas kansanedustajat miettivät sitä, kuka saa rakentaa sähköä tuottavia voimaloita ja koska näin saisi tehdä.
Toinen krooninen ongelma on unohtaa kaikki se, mitä Suomessa on energiansäästön eteen tehty. Pääosaa hankkeista on jo 20 vuoden ajan pyöritetty Motivan kautta. Tulokset ovat kansainvälisessä vertailussa erinomaisia: Energiakatselmuksilla 1992-2007 säästettiin 11 TWh energiaa. Olkiluodon kaksi olemassaolevaa reaktoria tuottaa vuodessa 14 TWh energiaa. Energiansäästösopimuksilla on vuoden 2006 loppuun mennessä saavutettu noin 8 TWh vuotuiset säästöt. Tätä sopimustoimintaa jatkaa energiatehokkuussopimukset, joiden potentiaali on yhä merkittävää koska esimerkiksi julkinen sektori ja kunnat ovat vasta nyt heräämässä energiatehokkuuden soveltamiseen. Teollisuus ei ole paljon insentiivejä tarvinnut, sillä tehokkailla energiansäästöhankkeilla on katteita parantava vaikutus eikä ekonomeille tarvitse rautalangasta vääntää sitä, että lyhyen takaisinmaksuajan jälkeen investointi tuottaa selvää voittoa. Energiatehokkuuden parantamisella on myös tuotantoa ja laatua parantava vaikutus – eli paremmat katteet ja vähemmän kustannuksia.
On hämmästyttävää, että ympäristöjärjestöjen ja muiden vaihtoehtoliikkeiden energiapoliittisista linjauksista saa suurennuslasilla etsiä edes pientä mainintaa siitä, mitä energiansäästön eteen on tehty ja mikä siellä on jäljelläoleva potentiaali. On äänestäjien aliarvioimista tietoisesti johtaa harhaan väittämällä, että oma epärealistinen skenaario olisi mahdollinen kun jostain muka löytyisi loputon määrä ehtymätöntä säästöpotentiaalia.
10.4.2011 22:06
Hyvä kirjoitus Ninalta ja myös Timo on kommenteissaan oikeassa. Suomessa käytössä oleva sopimusjärjestelmä on käsittääkseni melko ainutlaatuinen ja saanut varmasti paljon hyvää aikaiseksi. Ihan en kuitenkaan kaikkia noita saavutettuja säästöjä uskaltaisi lukea sopimustoiminnan aikaansaannokseksi. Käytännössähän suuri osa toteutetuista toimenpiteistä on ollut sellaisia, mitä sopimustoimintaan lähtenyt taho olisi todennäköisesti toteuttanut muutenkin.
Sekä sopimustoiminta että katselmukset ovat kuitenkin ehdottomasti osoittaneet järkevyytensä. Molemmissa on kuitenkin vielä kehitettävää. Monessa kunnassa esimerkiksi on suoritettu katselmuksia, joista hyvässä lykyssä on toteutettu pari kannattavinta toimenpidettä ja sen jälkeen ne on laitettu mappiin odottamaan ”parempaa” hetkeä. Aina ei ole tehty edes niitä kannattavimpia toimenpiteitä.
Sopimustoimintaan puolestaan kaipaisin enemmän yksilöidympää mallia. nykyiset sopimukset on säädetty samansisältöiseksi toimialakohtaisesti eikä huomioi kovin järkevästi lähtötilannetta. Varhaistoimia voidaan toki arvioida, mutta se taas lisää byrokratiaa ja toisaalta myös vähentää itse investointeihin laitettavaa panostusta.
Säästöpotentiaalia kuitenkin on vielä toistaiseksi olemassa (ehtymätön se ei ole). Itse olen ollut lähinnä kuntasektorin kanssa tekemisissä ja tiedän, että monessa kunnassa ei vielä ole kovin systemaattisesti tehty selvityksiä. Sopimustoiminnasta olisi todennäköisesti kaivettavissa enemmän hyötyjä jos sinne saataisiin vähän lisää porkkanaa sekaan. Ja katselmuksiin voisi kehitellä jonkinlaisen seurantajärjestelmän missä esim. Motiva kävisi järjestelmällisesti raportoituja kohteita läpi (ainakin ns. Motiva-katselmuksista heillä pitäisi olla tiedot) ja kannustaisi myös toimenpiteiden suorittamiseen. Siinä pitäisi myös koittaa välttää sellaista rusinat pullasta -toimintaa ja niputtaa kaikki toimenpiteet vaikka yhdeksi hankkeeksi.
11.4.2011 19:32
Kuntasektorin ongelmana taitaa olla rahoitusmalli. Kun yritykselle sanoo, että investoinnin takaisinmaksuaika on kolme vuotta pöydän toisella puolella talouspäällikkö tajuaa heti, että neljännestä vuodesta eteenpäin investointi tuottaa uutta rahaa kassaan. Kuntataloudessa taas investoinnit ja käyttömenot ovat kaksi eri maailmaa, eikä tuottavan investoinnin käsitettä juuri tunneta, saati ymmärretä. Toki ymmärtäähän senkin, että jos kunnassa kiinteistöjen kunnossapitovelka on kymmeniä prosentteja niiden tasearvosta huono on uusinvestoinneille löytää rahoitusta. Ehkä muutama vuosi sitten käynnistynyt ESCO -toiminta auttaisi julkista sektoria?
Julkisen sektorin energiasopimus/katselmustoiminta on vielä varsin uusi asia. ”Tosissaan” sitä on alettu harrastaa suunnittelukaudella 2008-2016. Välineet kuitenkin tuntuisi olevan kunnossa: suuremmille kunnille on kahdenvälisiä sopimuksia (KETS) ja pienemmät kunnat voivat liittyä energiaohjelmaan (KEO). Näiden kahden ohjelman tavoitteena on 9% energiansäästö sopimuskaudella. Hyvää potentiaalia voi löytyä myös julkisten hankintojen ohjauksesta, sillä esimerkiksi ATK -laitehankinnoissa energiatehokkuuden lisääminen pisteytykseen synnyttää nopeasti konkreettisia, mitattavia tuloksia.
10.4.2011 21:40
Todella hyvä ja asiantunteva kommentti Timo, kiitos siitä!
On ihan totta, että energiakeskustelumme keskittyy johonkin juupas-eipäs toisteluun, sen sijaan, että voitaisiin oikeasi listata mihin energiaa tarvitaan, kuinka paljon, ja mitä edes olisi realistista säästää.
12.4.2011 08:59
Kuntasektorin ongelmana on tosiaan rahoitusmalli. Jokunen vuosi kiertelin kuntia Hämeen ja Kymenlaakson alueille promoamassa sekä sopimustoimintaa että ESCO-rahoitusta (silloin erään esco-firman leivissä Motivan toimeksiannosta). Moni kunta ei ollut kuullutkaan escosta ja ne jotka olivat kuulleet eivät juurikaan tunteneet sisältöä. Paradoksaalinen ongelma escon suhteen on, että osa kunnista ei innostu siitä koska esco-rahoitus on kalliimpaa verrattuna edulliseen omaan lainaan mihin kunnilla on mahdollisuus. Kuitenkin suurin syy miksi investointeja lykätään on rahoituksen puute. Näin siis kunnat itse asian kokevat. Isoissa investoinneissa pitäisi pystyä katsomaan ajassa pidemmälle mihin ollaan totuttu. Kuntasektorilla yleensä rajoittavana tekijänä on myös 4 vuoden valtuustokausi.
ESCO-toimintaa on ollut toki jo pidemmän aikaa. Isot toimijat alalla ovat tarjonneet vastaavia malleja jo pidempään, mutta ”alan” voisi katsoa rantautuneen Suomeen kunnolla siinä vuosituhannen vaihteen tienoilla. Vakiinnuttaminen ja markkina-aseman hakeminen on ollut melko hidasta, Motiva sitä on promonnut, mutta prosessi on vielä kesken. Suurin ongelma lienee toimijoiden pieni lukumäärä ja täysin vertailukelpoisten palvelukokonaisuuksien puute. Kunnollisten pelisääntöjen puute puolestaan on aiheuttanut jo nyt markkinaoikeudessa käsiteltäviä tapauksia. Omasta mielestäni on parempi jos esco-hankkeissa on eri tahot toteamassa saavutettuja säästöjä, rahoittamassa ja urakoimassa. Nykyisin ei aina voi olla varma mitä kautta toimija hakee omaa liikevaihtoaan. Olisi myös ehkä parempi jos kunta itse hoitaisi rahoituksen, escon taatessa saavutettavan säästön.
Energiatehokkuussopimukset ovat nekin hakeneet paikkaansa jo turhan pitkään. Toimintahan alkoi jo -97 ja Helsinki taisi olla jo hieman aiemmin ”pilottina” liittynyt. Perusperiaatteet ovat ihan ok. Sitä 9% säästövelvoitetta voisi kuitenkaan muokata yksilöllisempiin lähtökohtiin sopivaksi. Nykyinen säästöpotentiaali vaihtelee kuitenkin kuntakohtaisesti melkoisesti, samoin kunnan todelliset vaikutusmahdollisuudet. Sopimuksen solmiminen pitäisi tehdä jokaiselle kannattavaksi. Tämä onnistuu jos kuntakohtaisesti arvioidaan ensin kulutuksen ja khk-päästöjen jakautuminen, lasketaan niistä todellinen säästöpotentiaali ja luodaan siltä pohjalta tavoitelukemat. Tavoitteille voisi asettaa lisäksi sellaisen portaikon, että esim. 10 % säästöillä/päästövähennyksillä saisi x määrän investointi-/katselmustukea ja jos asettaa kovemmat tavoitteet saisi myös prosentuaalisesti enemmän tukea. Silloin ei myöskään olisi jo toteutetuilla toimenpiteillä niin suurta merkitystä.
Mutta nykyiselläänkin sopimukset ovat ehdottomasti saaneet paljon positiivista aikaan. Pienille kunnille raportointi ja muut asiat aiheuttavat kuitenkin melko paljon vaivaa, niissä kun yleensä asia laitetaan jo muutenkin ylityöllistetyn virkamiehen hoidettavaksi muiden hommien ”ohessa”. Tässä voisi auttaa esim. maakuntatasolla tapahtuva koordinointi, jolloin yksittäisen kunnan työtaakka ei muodostuisi liian suureksi. Valtion puolelta toivoisin perusrahoitusosuutta tällaisen ”koordinoivan” toimijan tukemiseksi. Esimerkiksi nykyiset energiatoimistot voisivat tehdä tätä.