Nina Suomalainen

23: Me ja maahanmuutto

Posted on 27.3.2011 Updated on 5.1.2015

Harva aihe on saanut viime vuosina sellaista huomiota kuin maahanmuutto. Tosin ’muukalaiset’ ovat perinteisesti nousseet keskusteluaiheiden kärkeen kaikissa maissa silloin kun kansalaisilla on vaikeaa, poliitikkojen pitää viedä huomio muualle talousongelmistaa tai kun kuka tahansa taho tarvitsee sopivaa syntipukkia. Mikäänhän ei yhdistä kansaa niin kuin yhteisen syntipukin – aidon tai tekaistun – löytäminen ongelmiin varsinaisen vihollisen puutteessa.

Mutta jo noin 155,000 ulkomaalaista asuu pysyvästi Suomessa, ja lisäksi ulkomaalaistaustaisia Suomen kansalaisia suuri joukko. Suuri osa heistä on työelämässä, opiskelevat tai hakevat töitä. He ovat osa yhteiskuntaa ja heitä tarvitaan. Vaikkapa afganistanilaistaustaista sairaanhoitajaa, kosovotaustaista bussikuskia, romanialaistaustaista yrittäjää, ja mitä kaikkea heitä onkaan.

Minulle ja Kokomukselle on ihan selvää, että ensinnäkin, Suomeen ollaan tervetulleita tekemään töitä suomalaisilla työehdoilla. Suomen työväestö pienenee 15,000 hengellä vuodessa eläköitymisen vuoksi. Suomalaisia työttömiä on koetettava parhaan mukaan saada työllistymään, mutta lisäväkeä tarvitaan myös.

Meille on myös selvää, että Suomen tulee kantaa vastuuta suojelun tarpeessa olevista ihmisistä kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta (750 henkilö vuodessa) sekä turvapaikanhankijoiden vastaanoton kautta.

Turvapaikkakäytännöt ja sosiaaliturva on sovitettava sellaisiksi, etteivät ne kannusta väärinkäytöksiin. Tässä on jo tehty muutoksia nykyisen hallituksen toimesta: turvapaikanhakioiden tuki kohdistetaan rahan sijasta ylläpitoon, hakemusten käsittelyä on nopeutettu aiemmin käsittämättömän pitkistä ajoista, työoikeus kannustaa oikean henkilöllisyyden kertomiseen. Myös perheenyhdistämisten säännöt tulee olla sellaiset, että niillä voidaan yhdistää ydinperheitä, mutta että perusteettomat hakemukset saadaan pois. Hallitus on tarkentanut yhdistämisoikeutta ja esim. alaikäisenä hakevan lapsen ikä pyritään selvittämään.

Aikaansaannoksia on myös se, että turvapaikkajärjestelmää kuormittaneet Bulgarian ja Romanian kansalaiset saavat päätöksen muutamassa päivässä, he eivät ole oikeutettuja Suomen toimeentulotukeen ja heidän hakemuksensa ovatkin vähentyneet huomattavasti. (Kyseessä ovat usein maiden romanikansalaiset, joiden tilanne ei ole taloudellisesti helppo, mutta jotka eivät kuitenkaan kuulu turvapaikkajärjestelmän piiriin.)

Yksi suuria haasteita on kotouttaminen, johon on uhrattu liian vähän resursseja ja jota on taidettu johtaa puutteellisesti vuosikausia. Helsingissä on yhä kuukausien jonot suomen kielen opetukseen. Uusi kotouttamislaki yrittää vastata tarpeisiin luomalla kotouttamiskoulutusta, varaamalla valtion budjettiin riittävästi rahaa kotoutumiselle ja järjestämällä mahdollisuus alkukartoitukseen kaikille Suomeen tuleville. Toivomukseni tähän on kuitenkin, ettei systeemistä luoda byrokraattista ja jäykkää mekanismia, jossa maahanmuuttaja pitää asioita sosiaalitädin kanssa kerran kuussa, mutta jossa hänelle tuleva käytännön hyöty jää vähäiseksi. (Minulle tulee mieleen omat kokemukseni joitakin vuosia sitten työvoimatoimistoista, joissa käynnistä en koskaan netonnut ainakaan työpaikkaa. )

Yksi blogikirjoitus on aivan liian lyhyt aika käsitellä kaikkia maahanmuuton haasteita – tai saavutuksia. Tässä ehdin vain raapaista siihen liittyviä aiheita.

Oleellista on kuitenkin ymmärtää, että Suomi ei pärjää yksin kantasuomalaisten voimin tänä päivänä kaikkien kansainvälisten vaikutteiden ja ikääntymishaasteiden paineessa. Itse asiassa meidän pitäisi olla paljon nykyistä vetovoimaisempia ammattitaitoisille ihmisille. Meille voi myös tulla turvaan, yritämme auttaa, ja vastavuoroisesti tulijan odotetaan antavan oman tärkeän panoksensa yhteiseen pesäämme. Minusta nämä ovat hyviä ohjenuoria maahanmuuttopolitiikallemme.