24: Tuo vaikea S-sana
Suvaitsevaisuus on merkillinen sana. Se on joskus ollut muodissakin, mutta jos tänä päivänä edes mainitset tuon S-sanan on joidenkin ihmisten varmistin poistettu alle minuutissa ja täystuli päällä. Ainakin nettikeskusteluissa.
Kuitenkin, jos unohdetaan hetkeksi perussuomalaiset, homma-foorumi, maahanmuuttokriittisyys ja mitä niitä viime aikojen kohkaamisen aiheita onkaan, suvaitsevaisuus on aika hyvä ja jopa ihan erinomaisen käyttökelpoinen periaate ihmisten kanssakäymisessä. Sillä maailma koostuu toinen toisistaan erilaisemmista, ja jopa kummallisimmista ihmisistä.
Joku toinen on erilainen kuin minä, pukeutuu ihan toisenlaisin releisiin, näyttää ehkä omituiselta, puhuu mielestäni käsittämättömyyksiä, ja ylipäänsä harjoittaa elämäntapaa, jota itse en voisi kuvitellakaan. Itse asiassa koko elämäntapa näyttää minusta pölloltä ja tyypin jutut raivostuttavat minua suunnattomasti.
Mutta hei, se on nyt tuollainen ja that’s it. Niin kauan kuin tuo toinen pysyy lain sallimissa rajoissa eikä tuota ympäristölleen muuta haittaa kuin ehkä oman mentaalisen tilani häiriytymisen, mikä oikeus minulla on kertoa hänelle, että eläpä nyt näin tai noin. Tosin toivoisin mielelläni, että myös minua ehkä raivostuttavat tyypit kävisivät töissä ja olisivat muutoinkin kontribuutiona ympäristölleen, eikä vain saamapuolella.
Suvaitsevaisuus ei kyllä ole helppoa. Aika monesti sitä saa itsensä kiinni eri tilanteissa ajattelemasta suvaitsemattomuutta läheneviä ajatuksia. Ihmisenä oleminen kun tuntuu olevan paljon helpompaa jos voi tuomita toisia. Mutta suvaitsemattomuus ei vie meitä eteenpäin, vaan taannuttaa.
Ja on totta, että erilaisuuden sallimisen rajoja pitää pohtia. Palatakseni maahanmuuttajateeman, johon luulen, että kaikki suvaitsevaisuuskeskustelut vääjäämättä nykyään johtavat, on selvää kuin pläkki, että meidän ei pidä suvaita vieraita – eikä kotimaisiakaan – tapoja, jota loukkaavat yksilöiden oikeuksia. Näitä tapoja liittyen erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksiin on olemassa meille saapuvien kulttuurien parissa, ei sitä voi kieltää. Mutta niitä ei voi sallia meillä edes näiden ryhmien parissa, sillä Suomessa noudetetaan Suomen lainsäädäntöä ja ihmisoikeusperiaatteita. Niiden eteen on tehty paljon työtä, eikä niitä saa rapauttaa.
Seksuaalivähemmistöjen ’suvaitseminen’ taas kuulostaa jopa alentuvalta; kyseessä ovat ihmiset joiden ainoa merkittävä ero meihin muihin on se, että he hankkiutuvat romanttiseen suhteeseen ennemmin samaa sukupuolta kuin toista sukupuolta olevan kanssa. Suoraan sanottuna en ymmärrä mitä siinä pitää ’suvaita’ kun heidän yksityiselämänsä ei muille mitenkään edes kuulu. Mutta suvaitsevaisuus tulee ehkä peliin silloin kun seksuaalivähemmistöt lähtevät vaikkapa Pride-paraatiin ja iloitsevat erilaisuudellaan. Homoseksuaalisuusteemojen näkyminen katukuvassa tuskin sekään vaarantaa heteroiden omaa seksuaalisuutta.
Itselläni on monenlaisia erilaisia ystäviä ja tuttuja, on maahanmuuttajia, ulkomaalaisia, suomalaisia romanitaustaisia ihmisiä, homoja, heteroita, senioreja, nuorisoa, ja onpa ystävinänikin ihan eri puolueiden edustajiakin, jotka mielestäni ovat ihan hyviä tyyppejä! Minusta tuo vaikea S-sana on loppujen lopuksi ihan käyttökelpoinen ja moderni sana, sillä erilaisiahan tässä kaikki ollaan.
2 thoughts on “24: Tuo vaikea S-sana”
Kommentointi on suljettu.
Nina Suomalainen 
29.3.2011 12:47
Hei Nina!
Olen seurannut jonkin verran ajatuksiasi sen jälkeen, kun osuit muutamassa tekemässäni vaalikoneessa kärkipäähän. Suvaitsevaisuus on mielestäni hyvä juttu, niin kauan kuin sen avulla ei pyritä hyötymään muiden kustannuksella tai kitkemään valtavirran arvostamia ja vaalimia perinteitä. Tätäkin moni tavallinen tallaaja yhteiskunnassamme näkee ja kokee, ja uskoakseni se on syy, miksi se varmistin niin helposti napsahtaa monelta alas. Suvaitsevaisuus ja tasa-arvo, hienoista sisällöistään huolimatta, eivät saa sokaista myöskään tosiasioilta.
Sivusit kirjoituksessasi seksuaalivähemmistöjen asiaa. Yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaanhan tämä on melko mitätön asia, mutta mitä mieltä olet seksuaalivähemmistöjen oikeudesta kirkkohäihin? Jos kirkon tulisi luopua satoja, jopa tuhansia vuosia vanhoista perinteistään ja peruspilareistaan siksi, että vähemmistöt ovat viimeisen muutaman vuoden aikana nostaneet asian esille, niin eikö kyseessä ole silloin melko köykäinen ja epäuskottava instituutio?
Vaalionnea toivottaen,
S
29.3.2011 15:19
Kiitos kysymyksestä. Kirkon osalta olen sitä mieltä, että kirkossa voitaisiin hyvin siunata rekisteröityjä parisuhteita, oli kyse sitten homoista tai heteroista. Nythän jo papit siunaavat kauppakeskuksia muun muassa, ja ihmisen arkielämään kuuluvia asioita. Siksi kahden ihmisen suhteen siunaaminen olisi ihmisistä ja heidän todellisuudestä välittämistä.
Sen sijaan kirkollisen vihmisen suhteen ei minusta vielä pitäisi edetä homoparien vihkimisen vaatimiseen, sillä kirkossa tapahtuvat muutokset vaativat aikaa ja se saattaisi luoda nyt turhaa vastakkainasettelua.