inhimillisyys

10: Onko oikeustajua? Rikos ja rangaistus

Posted on Updated on

Kun kansalaisilta kysyy mitkä ovat tärkeimpiä poliittisia kysymyksiä, kuulee suoria vastauksia. Facebookissa tekemääni pikakyselyyn tuli nopeasti vastauksia siihen, mistä viimeiset vaaliblogini pitäisi kirjoittaa.

On niitä asioita, joista suurin osa kansaa on samaa mieltä, mutta joista jostain syystä ei eduskunnassa ole saatu aikaan kunnon päätöstä, vaikka kyse ei olisi edes vaikeasta ratkaisusta. Tällainen asia on eläinten kaltoin kohtelu, jota kansa myös eläinten rääkkäämiseksi kutsuu. Ja joka sitä usein myös on. Nyt on saatu siihen tiukemmat rangaistukset ja selkeämpi laki, mutta silti kansan oikeustajun mielestä (eikä omastani) tarpeeksi tiukat.

Toinen, vakavampi asia, jossa kansan syvät rivit ovat yhtenä rintamana on pedofilien rangaistukset. Tässä tuskin kansa voisi olla yhtenäisempi. Halutaan äärimmäisen tiukat rangaistukset ja seuraamismenettelyt, ettei rikoksen uusiminen olisi mahdollista. Ja onkin totta, parin vuoden vankeus (tai pahimmillaan ehdollinen vankeus, jos tuomarin mielestä tuotettu haitta ei ole tarpeeksi vakava) tuntuu naurettavan pieneltä rangaistukselta alaikäisen, puolustuskyvyttömän lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Mitkä olisivat oikeat rangaistustasot, en tiedä, mutta ainakin olisi huolehdittava siitä, etteivät paikalliset oikeusistuimet käytä tuomioskaalaa ihan oman pään mukaan lieventäen, tehden siten pilkkaa uhrien oikeuksista.

En tiedä miksi on niin vaikeaa saada aikaan kunnon rangaistuksia törkeistä teoista. Myös perheväkivalta ja pahoipitelyt ja väkivalta yleensä tuntuvat olevan kohtuullisen lievästi rangaistavaa. Tapot ovat myös asia tällä listalla. Muutama vuosi vankeutta ihmisen hengen riistämisestä, muutama tuhat euroa korvauksia?

Tässä kaiketi rangaistusskaalojen laatijat luottavat oikeusoppineisiin, jotka jossain laskevat, että vapauden riisto – siis vankeus – on jo tarpeeksi paha rangaistus, ja siksi sitä tehdään vain vakavissa rikoksissa ja silloinkin kohtuullisen kaavan mukaan.

Jos olen oikein oikeustieteen perusteita ymmärtänyt, rangaistuksissa on ainakin kolme teoreettista tarkoitusta: ne parantavat ihmisen käytöksen, jottei tämä tulevaisuudessa hairahdu, ne rankaisevat yhteiskunnan sääntöjen rikkomisesta, ja ne toimivat peloitteena mahdollisille tulevilla rikollisille.

En ole varma käytetäänkö ja jos niin miten paljon yleistä oikeustajua (kansan mielipidettä) perusteena rangaistusten suuruuden määrittämisessä. Jossain määrin pitäisi, mielestäni. On kai kansan mielipiteellä merkitystä siinä missä oikeustieteen asiantuntijoillakin. Kai? Mutta haasteena on miten ja mistä yleisen oikeustajun pointit ’löydetään’. Netistäkö? Hmm.

Nyt ajauduin niin filosofisille poluille, että parempi lopettaa. Summa summarum, mielestäni pedofiliasta langetettujen rangaistusten tulisi olla suurin piirtein kansan oikeustajun suuntaisia. Muutoin kansa ihmettelee, mitä ihmeen hyötyä oikeuslaitoksesta ja laeista oikein on ja luottamus niihin menee miinukselle. Ja sama pätee eläinten rääkkäyksiin.

24: Tuo vaikea S-sana

Posted on Updated on

Suvaitsevaisuus on merkillinen sana. Se on joskus ollut muodissakin, mutta jos tänä päivänä edes mainitset tuon S-sanan on joidenkin ihmisten varmistin poistettu alle minuutissa ja täystuli päällä. Ainakin nettikeskusteluissa.

Kuitenkin, jos unohdetaan hetkeksi perussuomalaiset, homma-foorumi, maahanmuuttokriittisyys ja mitä niitä viime aikojen kohkaamisen aiheita onkaan, suvaitsevaisuus on aika hyvä ja jopa ihan erinomaisen käyttökelpoinen periaate ihmisten kanssakäymisessä. Sillä maailma koostuu toinen toisistaan erilaisemmista, ja jopa kummallisimmista ihmisistä.

Joku toinen on erilainen kuin minä, pukeutuu ihan toisenlaisin releisiin, näyttää ehkä omituiselta, puhuu mielestäni käsittämättömyyksiä, ja ylipäänsä harjoittaa elämäntapaa, jota itse en voisi kuvitellakaan. Itse asiassa koko elämäntapa näyttää minusta pölloltä ja tyypin jutut raivostuttavat minua suunnattomasti.

Mutta hei, se on nyt tuollainen ja that’s it. Niin kauan kuin tuo toinen pysyy lain sallimissa rajoissa eikä tuota ympäristölleen muuta haittaa kuin ehkä oman mentaalisen tilani häiriytymisen, mikä oikeus minulla on kertoa hänelle, että eläpä nyt näin tai noin. Tosin toivoisin mielelläni, että myös minua ehkä raivostuttavat tyypit kävisivät töissä ja olisivat muutoinkin kontribuutiona ympäristölleen, eikä vain saamapuolella.

Suvaitsevaisuus ei kyllä ole helppoa. Aika monesti sitä saa itsensä kiinni eri tilanteissa ajattelemasta suvaitsemattomuutta läheneviä ajatuksia. Ihmisenä oleminen kun tuntuu olevan paljon helpompaa jos voi tuomita toisia. Mutta suvaitsemattomuus ei vie meitä eteenpäin, vaan taannuttaa.

Ja on totta, että erilaisuuden sallimisen rajoja pitää pohtia. Palatakseni maahanmuuttajateeman, johon luulen, että kaikki suvaitsevaisuuskeskustelut vääjäämättä nykyään johtavat, on selvää kuin pläkki, että meidän ei pidä suvaita vieraita – eikä kotimaisiakaan – tapoja, jota loukkaavat yksilöiden oikeuksia. Näitä tapoja liittyen erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksiin on olemassa meille saapuvien kulttuurien parissa, ei sitä voi kieltää. Mutta niitä ei voi sallia meillä edes näiden ryhmien parissa, sillä Suomessa noudetetaan Suomen lainsäädäntöä ja ihmisoikeusperiaatteita. Niiden eteen on tehty paljon työtä, eikä niitä saa rapauttaa.

Seksuaalivähemmistöjen ’suvaitseminen’ taas kuulostaa jopa alentuvalta; kyseessä ovat ihmiset joiden ainoa merkittävä ero meihin muihin on se, että he hankkiutuvat romanttiseen suhteeseen ennemmin samaa sukupuolta kuin toista sukupuolta olevan kanssa. Suoraan sanottuna en ymmärrä mitä siinä pitää ’suvaita’ kun heidän yksityiselämänsä ei muille mitenkään edes kuulu. Mutta suvaitsevaisuus tulee ehkä peliin silloin kun seksuaalivähemmistöt lähtevät vaikkapa Pride-paraatiin ja iloitsevat erilaisuudellaan. Homoseksuaalisuusteemojen näkyminen katukuvassa tuskin sekään vaarantaa heteroiden omaa seksuaalisuutta.

Itselläni on monenlaisia erilaisia ystäviä ja tuttuja, on maahanmuuttajia, ulkomaalaisia, suomalaisia romanitaustaisia ihmisiä, homoja, heteroita, senioreja, nuorisoa, ja onpa ystävinänikin ihan eri puolueiden edustajiakin, jotka mielestäni ovat ihan hyviä tyyppejä! Minusta tuo vaikea S-sana on loppujen lopuksi ihan käyttökelpoinen ja moderni sana, sillä erilaisiahan tässä kaikki ollaan.