inhimillisyys

7: Viha ei ole ratkaisu

Posted on Updated on

Viha on inhimillistä. Vihaa syntyy ahdistuksesta ja voimattomuudesta. Mutta vihaa syntyy myös vihan helppouden ylivertaisuudesta ja vihan vastustamattomasta vetovoimasta, jota kaikki meistä joskus tuntevat.

Aamulehden Matti Kuusela kirjoitti eilen vihasta. Symppaan hänen ajatuksiaan. http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Vaalit/1194674174480/artikkeli/puheenaihe+suomi+on+taynna+vihaa.html

Nyt jotkut poliitikoiksi pyrkivät vihaavat, kerskuvat vihallaan, ja kutsuvat mahdollisia äänestäjiään vihaamaan: Tulkaa mukaan vihaamaan niin Suomi on parempi paikka!

Kertokaa minulle yksi maa, joka on menestynyt maailmalla vihan avulla. Näyttäkää minulle yksi kansa, joka voi hyvin ja menestyy sillä, että kansalaiset pistetään vihaamaan, haukkumaan ja nöyryyttämään toisiaan.

Totta kai, turhautuminen on inhimillistä. Niin on viha ja raivokin. Nehän ovat jopa primitiivisiä reaktioita. Joskus hetkellisestä raivosta purkautuu energiaa asioiden muuttamiseen. Siis silloin, kun energia pistetään asioiden muuttamiseen, eikä toisia ihmisiä kohtaan. Nyt vaalien alla turhaumia puretaan väkivaltaisesti vaalimateriaaliin tai jopa ihmisiin. Vaalimateriaali ja vaalikioskit ovat meidän kaikkien yhteistä omaisuuttaa, koska vapaa poliittinen kampanjointi on demokratian ja sananvapauden perusedellytys.

Joidenkin mielestä asiat Suomessa ovat surkeasti, surkeammin kuin koskaan ennen. Mutta tarpeeksi vanhat meistä, muistellaanpa vaikka 1970-lukua, tai 1960-lukua. Elintaso lienee tuolloin kuitenkin ollut hieman matalampi useimmilla meistä, puhumattakaan vanhemmistamme? Tai muistellaanpa 1990-luvun lamaa: työttömyys oli 19 %, bruttokansantuote laski 13 %, oli yksityistalouksien velkaantumiset, yritysten konkurssit. Vuoden 2009 lama saatiin hoidettua niin paljon paremmin.

Meillä on Suomessa paljon korjattavaa ja hoidettavaa: vanhusten hoiva-asiat, nuorten työllistäminen, köyhien lapsiperheiden lasten yhdenvertaiset mahdollisuudet opetukseen ja hyvään elämään, pienituloisten yksinasuvien elintaso. Ja tietysti talouden tila ja verorahojen kerääminen ja hyvinvointipalvelujen pelastaminen.

Mitään näistä ongelmista ei ratkaista vihalla. Viha on ehkä inhimillistä, mutta se ei ole ratkaisu oikeastaan yhtään mihinkään.

8: Ajattelu, aikamme aliarvostettu toiminto

Posted on Updated on

Joitakin vuosia sitten kun olin nuori, minulla (ja ilmeisesti monella muullakin) oli tapana lukea silloin tällöin kirjaa, vaikkapa romaania tai kirjaa maailmanpolitiikasta tai milloin mistäkin. Toisinaan kirjassa tuli kiinnostava kohta, niin, että piti keskeyttää lukeminen ja jäädä pohtimaan lukemaansa. Tällöin kesken pohtimiseen hiljentymisen saattoi myös käydä niin, että päähän pälkähti aivan uusia ajatuksia, jostain hiljaisuudesta.

Joskus tuli ahaa-elämyksiä: Tästähän tässä on kyse! Tai: Niinhän asia onkin! Ja saattoipa saada konkreettisen idea jonkun uuden luomiseen. Piti kirjoittaa itse, laittaa muutoin toimeksi ja saada ajatus teoiksi. Tuntui mahtavalta kun oikein tunsi, että ajatusten virta pörräsi päässä ja syntyi jotain uutta ja luovaa!

Onko ajattelu, pohtiminen ja luominen nyt ihan passee? Tänä päivänä suurin osa omasta (ja muidenkin) ajasta menee reagointiin: luetaan uutisia Suomesta, kaupungista, maailmalta, hömppäasioista ja kommentoidaan ja reagoidaan. Notkutaan sosiaalisessa mediassa, ja reagoidaan. Katsotaan televisiota, reagoidaan. Kaikki mitä tehdään tapahtuu jonkun saadun signaalin puitteissa, reagointina johonkin, ja yleensä kiireessä.

Mitä luovuudellemme tapahtuu? Mitä tapahtuu ajattelullemme? Kaikki asiat pitää tehdä niin tehokkaasti, että ne tehdään vain olemassaolevia malleja mukaellen, jättämättä turhaa aikaa pohtimiseen.

Olen alkanut ihailla luovia ihmisiä yhä enemmän. Monet heistä seuraavat kyllä aikaansa, mutta vain sen verran, ettei kaikki olemisen keskeisin energia menee epäoleellisuuksiin. Sen sijaan he hiljentyvät ja keskittyvät vaikkapa musiikin luomiseen tai soittamisen harjoitteluun, kirjoittamiseen, maalaamiseen, uuden rakennuksen ulkoasun hiomiseen, jonkun pienen yksityiskohdan tutkimukseen.

Olen kuullut, että joissain firmoissa harrastetaan kävelykokouksia. Kokouspöydän ympärillä istumisen sijaan ja kävellen ruumis saa uutta virikettä, aivot happea ja ajatus lähtee toimimaan paremmin ja luovemmin. Tietty jos kysymys on tehokävelystä silloin yritetään saada ikään kuin tehostarttina ajatus luovaksi, ilman, että aidosti ajatuksenlennolle jätetään sijaa. Mutta pointti on joka tapauksessa selvä. Ajatus lentää paremmin ja luovemmin jossain muualla kuin pakotetussa ympäristössä.

Lentokonematkustaminen on luovuuden kannalta hyvää aikaa. Internet eikä puhelin toimi. Pitää vain istua ja lueskella tai syödä ja juoda. Ainakin itselleni alkaa tulla kaikenlaisia ajatuksia, mitkä eivät normaalipäivinä edes ehdi tietoisuuteen aivolohkon syvyyksistä. Lomailu, mökkeily, kaikenlainen vapaa-aika toimii samoin. Silloin keksii järkevät ratkaisut kaikkiin ongelmiinsa, uuden tulevaisuudensuunnitelman, ja koko maailma näyttää valoisalta ja ratkaistavalta yhtälöltä.

Tästä tuli mieleen sellainen kerettiläinen ajatus, että eikös Suomi tarvitse työpaikoillaan luovaa ajattelua? Teollisuus, kauppa, ja muut: kaikkien tehokkaiden suorittajien lisäksi, olisivatko luovuus, uudet ajatukset ja raikkaat ratkaisut jotenkin olennaisia Suomen tulevaisuuden kannalta? Sen sijaan, että luotamme vain hiki hatussa reagoimiseen siihen mitä muut tekevät.

Eli siis: eihän ajattelu ole kai ihan eilispäivää ja kai luovuutta tarvitaan tänäänkin? Ja jos näin on, pitäisi funtsia, mitkä ovat otollisimmat olosuhteet suomalaisen luovuuden herättämiseen eri puolilla yhteiskuntaamme.