inhimillisyys

8: Ajattelu, aikamme aliarvostettu toiminto

Posted on Updated on

Joitakin vuosia sitten kun olin nuori, minulla (ja ilmeisesti monella muullakin) oli tapana lukea silloin tällöin kirjaa, vaikkapa romaania tai kirjaa maailmanpolitiikasta tai milloin mistäkin. Toisinaan kirjassa tuli kiinnostava kohta, niin, että piti keskeyttää lukeminen ja jäädä pohtimaan lukemaansa. Tällöin kesken pohtimiseen hiljentymisen saattoi myös käydä niin, että päähän pälkähti aivan uusia ajatuksia, jostain hiljaisuudesta.

Joskus tuli ahaa-elämyksiä: Tästähän tässä on kyse! Tai: Niinhän asia onkin! Ja saattoipa saada konkreettisen idea jonkun uuden luomiseen. Piti kirjoittaa itse, laittaa muutoin toimeksi ja saada ajatus teoiksi. Tuntui mahtavalta kun oikein tunsi, että ajatusten virta pörräsi päässä ja syntyi jotain uutta ja luovaa!

Onko ajattelu, pohtiminen ja luominen nyt ihan passee? Tänä päivänä suurin osa omasta (ja muidenkin) ajasta menee reagointiin: luetaan uutisia Suomesta, kaupungista, maailmalta, hömppäasioista ja kommentoidaan ja reagoidaan. Notkutaan sosiaalisessa mediassa, ja reagoidaan. Katsotaan televisiota, reagoidaan. Kaikki mitä tehdään tapahtuu jonkun saadun signaalin puitteissa, reagointina johonkin, ja yleensä kiireessä.

Mitä luovuudellemme tapahtuu? Mitä tapahtuu ajattelullemme? Kaikki asiat pitää tehdä niin tehokkaasti, että ne tehdään vain olemassaolevia malleja mukaellen, jättämättä turhaa aikaa pohtimiseen.

Olen alkanut ihailla luovia ihmisiä yhä enemmän. Monet heistä seuraavat kyllä aikaansa, mutta vain sen verran, ettei kaikki olemisen keskeisin energia menee epäoleellisuuksiin. Sen sijaan he hiljentyvät ja keskittyvät vaikkapa musiikin luomiseen tai soittamisen harjoitteluun, kirjoittamiseen, maalaamiseen, uuden rakennuksen ulkoasun hiomiseen, jonkun pienen yksityiskohdan tutkimukseen.

Olen kuullut, että joissain firmoissa harrastetaan kävelykokouksia. Kokouspöydän ympärillä istumisen sijaan ja kävellen ruumis saa uutta virikettä, aivot happea ja ajatus lähtee toimimaan paremmin ja luovemmin. Tietty jos kysymys on tehokävelystä silloin yritetään saada ikään kuin tehostarttina ajatus luovaksi, ilman, että aidosti ajatuksenlennolle jätetään sijaa. Mutta pointti on joka tapauksessa selvä. Ajatus lentää paremmin ja luovemmin jossain muualla kuin pakotetussa ympäristössä.

Lentokonematkustaminen on luovuuden kannalta hyvää aikaa. Internet eikä puhelin toimi. Pitää vain istua ja lueskella tai syödä ja juoda. Ainakin itselleni alkaa tulla kaikenlaisia ajatuksia, mitkä eivät normaalipäivinä edes ehdi tietoisuuteen aivolohkon syvyyksistä. Lomailu, mökkeily, kaikenlainen vapaa-aika toimii samoin. Silloin keksii järkevät ratkaisut kaikkiin ongelmiinsa, uuden tulevaisuudensuunnitelman, ja koko maailma näyttää valoisalta ja ratkaistavalta yhtälöltä.

Tästä tuli mieleen sellainen kerettiläinen ajatus, että eikös Suomi tarvitse työpaikoillaan luovaa ajattelua? Teollisuus, kauppa, ja muut: kaikkien tehokkaiden suorittajien lisäksi, olisivatko luovuus, uudet ajatukset ja raikkaat ratkaisut jotenkin olennaisia Suomen tulevaisuuden kannalta? Sen sijaan, että luotamme vain hiki hatussa reagoimiseen siihen mitä muut tekevät.

Eli siis: eihän ajattelu ole kai ihan eilispäivää ja kai luovuutta tarvitaan tänäänkin? Ja jos näin on, pitäisi funtsia, mitkä ovat otollisimmat olosuhteet suomalaisen luovuuden herättämiseen eri puolilla yhteiskuntaamme.

10: Onko oikeustajua? Rikos ja rangaistus

Posted on Updated on

Kun kansalaisilta kysyy mitkä ovat tärkeimpiä poliittisia kysymyksiä, kuulee suoria vastauksia. Facebookissa tekemääni pikakyselyyn tuli nopeasti vastauksia siihen, mistä viimeiset vaaliblogini pitäisi kirjoittaa.

On niitä asioita, joista suurin osa kansaa on samaa mieltä, mutta joista jostain syystä ei eduskunnassa ole saatu aikaan kunnon päätöstä, vaikka kyse ei olisi edes vaikeasta ratkaisusta. Tällainen asia on eläinten kaltoin kohtelu, jota kansa myös eläinten rääkkäämiseksi kutsuu. Ja joka sitä usein myös on. Nyt on saatu siihen tiukemmat rangaistukset ja selkeämpi laki, mutta silti kansan oikeustajun mielestä (eikä omastani) tarpeeksi tiukat.

Toinen, vakavampi asia, jossa kansan syvät rivit ovat yhtenä rintamana on pedofilien rangaistukset. Tässä tuskin kansa voisi olla yhtenäisempi. Halutaan äärimmäisen tiukat rangaistukset ja seuraamismenettelyt, ettei rikoksen uusiminen olisi mahdollista. Ja onkin totta, parin vuoden vankeus (tai pahimmillaan ehdollinen vankeus, jos tuomarin mielestä tuotettu haitta ei ole tarpeeksi vakava) tuntuu naurettavan pieneltä rangaistukselta alaikäisen, puolustuskyvyttömän lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Mitkä olisivat oikeat rangaistustasot, en tiedä, mutta ainakin olisi huolehdittava siitä, etteivät paikalliset oikeusistuimet käytä tuomioskaalaa ihan oman pään mukaan lieventäen, tehden siten pilkkaa uhrien oikeuksista.

En tiedä miksi on niin vaikeaa saada aikaan kunnon rangaistuksia törkeistä teoista. Myös perheväkivalta ja pahoipitelyt ja väkivalta yleensä tuntuvat olevan kohtuullisen lievästi rangaistavaa. Tapot ovat myös asia tällä listalla. Muutama vuosi vankeutta ihmisen hengen riistämisestä, muutama tuhat euroa korvauksia?

Tässä kaiketi rangaistusskaalojen laatijat luottavat oikeusoppineisiin, jotka jossain laskevat, että vapauden riisto – siis vankeus – on jo tarpeeksi paha rangaistus, ja siksi sitä tehdään vain vakavissa rikoksissa ja silloinkin kohtuullisen kaavan mukaan.

Jos olen oikein oikeustieteen perusteita ymmärtänyt, rangaistuksissa on ainakin kolme teoreettista tarkoitusta: ne parantavat ihmisen käytöksen, jottei tämä tulevaisuudessa hairahdu, ne rankaisevat yhteiskunnan sääntöjen rikkomisesta, ja ne toimivat peloitteena mahdollisille tulevilla rikollisille.

En ole varma käytetäänkö ja jos niin miten paljon yleistä oikeustajua (kansan mielipidettä) perusteena rangaistusten suuruuden määrittämisessä. Jossain määrin pitäisi, mielestäni. On kai kansan mielipiteellä merkitystä siinä missä oikeustieteen asiantuntijoillakin. Kai? Mutta haasteena on miten ja mistä yleisen oikeustajun pointit ’löydetään’. Netistäkö? Hmm.

Nyt ajauduin niin filosofisille poluille, että parempi lopettaa. Summa summarum, mielestäni pedofiliasta langetettujen rangaistusten tulisi olla suurin piirtein kansan oikeustajun suuntaisia. Muutoin kansa ihmettelee, mitä ihmeen hyötyä oikeuslaitoksesta ja laeista oikein on ja luottamus niihin menee miinukselle. Ja sama pätee eläinten rääkkäyksiin.

24: Tuo vaikea S-sana

Posted on Updated on

Suvaitsevaisuus on merkillinen sana. Se on joskus ollut muodissakin, mutta jos tänä päivänä edes mainitset tuon S-sanan on joidenkin ihmisten varmistin poistettu alle minuutissa ja täystuli päällä. Ainakin nettikeskusteluissa.

Kuitenkin, jos unohdetaan hetkeksi perussuomalaiset, homma-foorumi, maahanmuuttokriittisyys ja mitä niitä viime aikojen kohkaamisen aiheita onkaan, suvaitsevaisuus on aika hyvä ja jopa ihan erinomaisen käyttökelpoinen periaate ihmisten kanssakäymisessä. Sillä maailma koostuu toinen toisistaan erilaisemmista, ja jopa kummallisimmista ihmisistä.

Joku toinen on erilainen kuin minä, pukeutuu ihan toisenlaisin releisiin, näyttää ehkä omituiselta, puhuu mielestäni käsittämättömyyksiä, ja ylipäänsä harjoittaa elämäntapaa, jota itse en voisi kuvitellakaan. Itse asiassa koko elämäntapa näyttää minusta pölloltä ja tyypin jutut raivostuttavat minua suunnattomasti.

Mutta hei, se on nyt tuollainen ja that’s it. Niin kauan kuin tuo toinen pysyy lain sallimissa rajoissa eikä tuota ympäristölleen muuta haittaa kuin ehkä oman mentaalisen tilani häiriytymisen, mikä oikeus minulla on kertoa hänelle, että eläpä nyt näin tai noin. Tosin toivoisin mielelläni, että myös minua ehkä raivostuttavat tyypit kävisivät töissä ja olisivat muutoinkin kontribuutiona ympäristölleen, eikä vain saamapuolella.

Suvaitsevaisuus ei kyllä ole helppoa. Aika monesti sitä saa itsensä kiinni eri tilanteissa ajattelemasta suvaitsemattomuutta läheneviä ajatuksia. Ihmisenä oleminen kun tuntuu olevan paljon helpompaa jos voi tuomita toisia. Mutta suvaitsemattomuus ei vie meitä eteenpäin, vaan taannuttaa.

Ja on totta, että erilaisuuden sallimisen rajoja pitää pohtia. Palatakseni maahanmuuttajateeman, johon luulen, että kaikki suvaitsevaisuuskeskustelut vääjäämättä nykyään johtavat, on selvää kuin pläkki, että meidän ei pidä suvaita vieraita – eikä kotimaisiakaan – tapoja, jota loukkaavat yksilöiden oikeuksia. Näitä tapoja liittyen erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksiin on olemassa meille saapuvien kulttuurien parissa, ei sitä voi kieltää. Mutta niitä ei voi sallia meillä edes näiden ryhmien parissa, sillä Suomessa noudetetaan Suomen lainsäädäntöä ja ihmisoikeusperiaatteita. Niiden eteen on tehty paljon työtä, eikä niitä saa rapauttaa.

Seksuaalivähemmistöjen ’suvaitseminen’ taas kuulostaa jopa alentuvalta; kyseessä ovat ihmiset joiden ainoa merkittävä ero meihin muihin on se, että he hankkiutuvat romanttiseen suhteeseen ennemmin samaa sukupuolta kuin toista sukupuolta olevan kanssa. Suoraan sanottuna en ymmärrä mitä siinä pitää ’suvaita’ kun heidän yksityiselämänsä ei muille mitenkään edes kuulu. Mutta suvaitsevaisuus tulee ehkä peliin silloin kun seksuaalivähemmistöt lähtevät vaikkapa Pride-paraatiin ja iloitsevat erilaisuudellaan. Homoseksuaalisuusteemojen näkyminen katukuvassa tuskin sekään vaarantaa heteroiden omaa seksuaalisuutta.

Itselläni on monenlaisia erilaisia ystäviä ja tuttuja, on maahanmuuttajia, ulkomaalaisia, suomalaisia romanitaustaisia ihmisiä, homoja, heteroita, senioreja, nuorisoa, ja onpa ystävinänikin ihan eri puolueiden edustajiakin, jotka mielestäni ovat ihan hyviä tyyppejä! Minusta tuo vaikea S-sana on loppujen lopuksi ihan käyttökelpoinen ja moderni sana, sillä erilaisiahan tässä kaikki ollaan.