20: Kyldyyriä kansalle!
Kulttuuri nousee harvemmin vaalikeskustelun ykkösaiheisiin. Tai hei – itse asiassa en ole vielä kuullut yhdessäkään vaalikeskustelussa edes mainittavan sanaa kulttuuri!
Kulttuurin harrastajia voi jakaa eri alalajeihin: on korkeakulttuurin (oopperat, baletti, orkesterimusiikki) aktiiviharrastajat, on teatteriin vihkiytyneet, on populäärikulttuurin kuluttajat, on urheiluväki (urheilu katsotaan valtion näkökulmasta myös kulttuuriksi), on kuvataiteesta kiinnostuneet, on tanssiva väki ja tanssivat nuoret, on jazzporukat. Sitten on suuri joukko suomalaisia, jotka ovat aktiivisesti jonkun kulttuurin harrastajia ja tekijöitä.
Em. ryhmät menevät joskus myös limittäin. Ja on erityisesti eläkeväkeä, jotka ovat todellisia suurkuluttajia ja jotka siten oikeasti pitävät kulttuuria pystyssä Suomessa.
Olen itse musiikki-ihmisiä. 11-vuotiaasta olin huilistityttö ja kävin musiikkiopiston soittotunneilla viikottain kahdeksan vuoden ajan. Opiskelijana aloin soittaa saksofonia big bändissä, soitin huilua sinfoniaorkesterissa ja lauloin kuorossa. Ensimmäisen työharjoitteluni aikana soitin soul/funk-bändissä. Mutta työelämän alettua musiikki jäi, niin kuin usein käy.
Nyt, paljon myöhemmin olen saanut musiikin takaisin elämääni, ja millaista iloa se tuottaakaan! Oma harjoittelu, opettajan kanssa oppiminen, bändissä soittaminen, musiikista puhuminen toisten harrastajien kanssa – kaikki tuo tuo elämääni lämpöä, sisältöä, haastetta, ja ystäviä.
Kun puhutaan kulttuurista, puhutaan myös resursseista, kuka saa ja minkä verran. Resursseja on pyrittävä jakamaan eri kulttuurin aloille tasapuolisesti, ottaen huomioon myös tyttöjen ja poikien, eri ikäisten ja erilaisten ihmisten harrastamien kulttuurilajien tasapuolisuus.
Ilman resursseja ei kulttuuriakaan saada kehittymään, kasvamaan ja pysymään ammattitasolla. Kulttuuri voi olla kaupallistakin ja saada rahoituksensa kulttuurin ostajilta, mutta tosiasiassa suuri osa kulttuurista tarvitsee valtiollista tai kunnallista tukea.
Mutta miksipä ei, kysehän on yhtäältä kansalaisten saamasta palvelusta ja toisaalta kansalaisten hyvinvointia ja jopa työkykyä ylläpitävästä toiminnasta. Lisäksi, kulttuuri työllistää niin monin eri tavoin kulttuurin tuotannon ketjussa.
En osaa suoralta kädeltä kertoa mikä kulttuurin laji on yli- tai alituettu, jääkö joku paitsi rahoituksesta. Enkä todellakaan halua määritellä, mikä kulttuuri on parasta tai mikä arvokasta ja mikä ei. Sellainen luokittelu varsinkin poliitikkojen toimesta osoittaa uskomatonta rajoittuneisuutta, joka harvoin on mitenkään hyödyllistä yhteiskunnalle tai kansantaloudelle.
Nina Suomalainen 