Leveää laveaa rauhantyötä

Posted on Updated on

Rauhantyö on päivän sana. Ahtisaaren Nobelin jälkeen me kaikki olemme halunneet olla rauhantyökansaa, vähän kuin formulan MM-kisojen jälkeen ollaan formulakansaa ja euroviisuvoiton jälkeen viisukansaa.

Ja onhan se niin, Suomella on vanhastaan maineenaan ’rauhanturvaamisen suurvalta’. Tai ainakin pieni suurvalta, sillä resurssimme ovat olleet pienehköt, mutta ehkä maamme koon huomioiden ihan kohtalaiset.

Kaikki puhuvat rauhantyöstä ja kriisinhallinnasta, kaikki haluavat siitä osansa, mutta joskus on asiantuntijanakin vaikea erottaa mikä oikein on rauhatyötä ja kriisinhallintaa, mikä kehityspolitiikkaa, mikä ihmisoikeuksien puolustamista, mikä demokratian edistämistä, mikä rauhanturvaamista…

Kotimainen keskustelu on viime päivinä kulminoitunut vastakkainasetteluun, joka halutaan rakentaa kehityspolitiikan ja rauhantyön välille. Ja kas, se veteen rakennettu Kiinan muuri onkin sopivasti juuri ministereiden Väyrynen ja ministeri Stubb tonttien rajalla.

Ongelma siistien kategorioiden luomisessa on valitettavasti se, että elävä elämä ei asetu siisteihin kategorioihin. Tilanne ei siis ole, että maassa X on tilanne A. joka ratkaistaan hallitsemalla kriisi näillä sotilailla ja noilla panssareilla., ja keskitytään nyt siihen. Sitten kun tuo kriisi on saatu ratkaistua, voi kenties joku ratkaista nälkä-ongelman. Tai elävä elämä ei myöskään toimi niin, että maassa Y on tilanne B, joka ratkaistaan viemällä hätäapua. Sitten kun hätä on ohi, voi joku toinen järjestö hoitaa työpaikat ihmisille. Tai lopettaa konfliktin joka on sillä välin puhjennut.

Maailman suurien ongelmien ongelma on se, että ne ovat monimutkaisia ja ne harvoin perustuvat yhteen yksittäiseen ongelmakohtaan. Että kun tuo patti tuossa ratkaistaan, niin jo vain koko maa muuttuu paremmaksi ja kaikilla on hyvä olla.

Viime vuosikymmenten sodista ja kansanmurhista tiedetään sen verran, että syinä niihin ovat harvoin, jos koskaan olleet vain etniset tai uskonnolliset erot. Nämä ovat itse asiassa olleet vain ’mausteina’ sopassa. Pitkäaikaisia syitä ovat olleet pitkäaikainen köyhyys, pula resursseista kuten maasta, eri ryhmien oikeuksien polkeminen, diktatuurien harjoittama vihan lietsonta, ja mitä muita syitä on ollutkaan. Ruanda on yksi maailman tiheimmin asutuista maista, Jugoslavian valtioiden johtoon nousivat diktaattorit, Afrikan konfliktimaissa vallitsee paitsi lohduton köyhyys myös piittaamattomuus ihmisen tai kansanosien oikeuksista.

Mitä Suomen sitten pitäisi tehdä? Suomen kehitysyhteistyövarat ovat tänä vuonna noin miljardin euron luokkaa. Osa näistä varoista on mahdollista käyttää myös kriisinhallintaan tai rauhantyöhön tai ihmisoikeuksien tukemiseen – joilla kaikille on läheinen yhteys siihen, eteneekö köyhyyden väheneminen vai ei.

Suomi voi hyvin pyrkiä olemaan suurvalta SEKÄ siinä, miten saadaan aikaan konkreettista ja pysyvää kehitystä – perheiden tulon hankintaa, koulutuksen lisääntymistä, naisten aseman paranemista – ETTÄ siinä, miten konflikteja voidaan vähentää maailmassa – lisätä vuoropuhelua kansanryhmien välillä, parantaa kansanosien ja vähemmistöjen oikeuksia ja osallisuutta.

Kehitys ja kriisinhallinta ja rauhantyö ja ihmisoikeudet eivät sulje toisiaan pois. Toki, käytettävissä oleva varat pitää silloin jakaa näiden toimien kesken – mutta miksipä ei, sillä ilman yhtä ei saada aikaa toista.

Kehityksen, rauhan ja ihmisoikeuksien kysymysten välinen rajanveto ei missään ole hiekkaan piirretty suora viiva. Miksi sitten yrittäisimme saada aikaa ratkaisuja, jotka olivat joko tällä tai tuolla puolella aitaa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s