Laivanrakennus jatkuu Helsingissä

Posted on

Jos ei kukaan vielä huomannut, Helsingin kiinteistölautakunta, jonka varapuheenjohtaja olen, päätti eilen vuokrata Hietalahdesta ja Hernesaaresta maa-ja vesialueita telakkayhtiö Arctech Helsinki Shipyard Oy:lle.

Archtech on STX Finland Oy:n ja venäläisen United Shipbuilding Corporationin yhteisyritys, joka jatkaa Helsingin telakan toimintaa. Päätuotteina ovat jäänmurtajat ja muut erikoisalukset. Vuokrasopimus on voimassa Hietalahden niin sanotun telakan kanta-alueen osalta 2025 ja Hernesaaren alueen osalta 2017 asti. Hernesaaren alue saadaan siten hyötykäyttöön sillä aikaa, kun Hernesaaren osayleiskaavatyö eli rakentamisen suunnittelu ja siis kaavoitus etenee. Suunnitelmien mukaan aluetta voitaisiin toteuttaa rakentamiselle sitten tämän vuosikymmenen lopulla.

Kiinteistölautakunnan tiedotteessa todetaan, että "Telakkatoimintojen järjestelyt ja Hietalahden ja Hernesaaren alueiden vuokraaminen uudelle telakkayhtiölle tuovat lisää työpaikkoja Helsingin telakalle. Jäätä murtavien alusten rakentamiseen ja niiden korjaustoimintaan keskittyvän Arctech Helsinki Shipyardin liikevaihto tulee olemaan noin 200–300 miljoonaa euroa, ja se tulee työllistämään noin 1 000 henkeä. STX Finland siirtää uuteen yhtiöön nykyisen Helsingin telakan toiminnot. Myös telakan nykyinen henkilöstö, noin 400 työntekijää, siirtyy uuden yhtiön palvelukseen."

On esitetty huolia, että voidaanko näin tehdä, eli aluetta vuokrata kun kyseessä on osaksi venäläinen yritys – mikä osuus taitaa olla läheisesti Venäjän valtionhallinnon käsissä. Mielestäni alueen vuokraaminen ja juuri monin mahdollisin varaumin (alueen puhdistaminen, käyttärajoitukset, sopimuksen määräaikaisuus) on hyvin mahdollista, varsinkin kun suomalaisessa omistuksessa olevaa toimivaa telakkatoimintaa ei ole paikalle tulossa. Työpaikkoja tarvitaan telakka-alallakin ja tämä päätös tukee sitä.

Lautakunnan päätös sopimusteknisine yksityiskohtineen löytyy täältä:
http://www.hel.fi/static/public/hela/Kiinteistolautakunta/Suomi/Esitys/2010/Kv_2010-12-16_Klk_23_El_L01/32486067-2EE7-4765-BE70-5F764E8CB38A/Vuokrasopimusjarjestelyt_STX_Finland_Oyn_ja_Arctec.pdf

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s