Eduskunta tarvitsee Suomalaista

Posted on Updated on

Helsingin Kokoomus valitsi minut tänä iltana eduskuntavaaliehdokkaaksi kevään 2011 vaaleihin. Toimin jo kaupunginvaltuutettuna ja kaupunkipolitiikka on minulle tuttua. Tämän lisäksi minulla on kuitenkin erityisosaamista, joita ehdokkaidemme joukossa on harvalla: kansainvälisten kysymysten tuntemus ja ulkopolitiikan osaaminen.

Kansallisten asioiden osaamisen lisäksi tarvitsemme kansanedustajia, jotka ymmärtävät kehityspolitiikkaa, kansainvälisten ihmisoikeussitoumusten velvoitteita, siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan todellisuutta, Venäjä-kysymyksitä, Euroopan unionin mekanismeja, Afrikan ja Aasian kehityskysymyksiä, Yhdysvaltain ja Kiina roolia maailmassa, kansainvälistä politiikkaa ja diplomatiaa. Näitä asioita hoidetaan eduskunnassa mm. ulkoasian-, puolustus-, perustuslaki- ja suuressa valiokunnassa, ja osaltaan silloin kun käsitellään hallituksen tiedonantoja kyseisissä politiikan kysymyksissä. Kokoomuksella on jatkossakin oltava ulkopolitiikan ja kansainvälisten kysymysten vankkaa osaamista eduskuntaryhmässään ja siksi uskon, että ehdokkuudellani on kysyntää.

Olin ensimmäistä kertaa ehdolla eduskuntaan neljä vuotta sitten; tuolloin tulin Helsingin listalle uutena nimenä, ja sain monelle yllätyksenäkin erinomaisen tuloksen pääsemällä toiselle varapaikalle eduskuntaan. Nyt läpipääsyyn on aivan realistinen mahdollisuus ja se onkin ainoa tavoitteeni. Erilaiset ikävät kohut rasittavat eduskuntalaitostakin ja sinne on keväällä mahdollisuus valita uusia ihmisiä, jotka edustavat uutta, avointa politiikan kulttuuria.

Mitä asioita sitten ajan? Tässä muutamia tärkeitä aiheitani.

Kansainvälisyys: Suomi ei näinäkään aikoina pärjää yksin, emmekä voi eristäytyä muusta maailmasta. Suomessa on oltava vetovoimaa ulkomaisille yrityksille, ihmisille ja toimijoille. Maahanmuuttajissa on voimavara, heidät tulee saada mukaan yhteiskuntamme pyörittämiseen.

Ympäristö: Suomessa ja Helsingissä on oltava tilaa hengittää ja mahdollisuus nauttia luonnosta. Nyt kehitettävä metropoli tarvitsee tarpeeksi luontoa ihmisille ja eläimille.

Yhdenvertaisuus: Me ihmiset olemme erilaisia emmekä voi arvottaa valitsemiamme elämäntapoja paremmiksi tai huonommiksi. Jokaisella on oltava mahdollisuus ihmisarvoiseen ja arvokkaaseen elämään, oli kyse sitten vanhuksista, syrjäytyneistä, vamman kanssa elävistä, maahanmuuttajista, etnisistä tai seksuaalivähemmistöistä.

Aktiivisuus: Kaikilta erilaisilta ihmisiltä ja ihmisryhmiltä voidaan kuitenkin edellyttää panosta yhteiskunnan suuntaan; harva on supersuorittaja, mutta kaikilla on mahdollisuus kantaa kortensa kekoon, oli se korsi sitten lyhyt tai vankka.

Ulkopolitiikka: Suomen tulee osallistua aktiivisesti kansainvälisten järjestöjen toimintaan, kantaa globaalia vastuuta ja olla mukana ajamassa Suomelle tärkeitä asioita.

Talous: Velkaantumisen aste on saatava laskettua ja valtion menojen kasvu saatava kuriin; lisääntyvää verotusta ei saa kohdistaa työntekoon, mutta myös tavallisiin ihmisiin ja heidän kulutukseensa kohdistuva verotaakka on pidettävä kohtuullisena.

Yritykset: Yritysten toimintaedellytysten turvaaminen Suomessa on oleellista työllisyydelle, talouskasvulle, veroeurojen kertymiselle ja Suomen menestymiselle.

Tässä vain muutama minulle tärkeä näkemys. Aiheista lisää tulevina kuukausina blogissani ja ehkä muuallakin. Omasta taustastani lisää tietoa sivuillani http://www.ninasuomalainen.fi. (Sivuja päivitetään lähiaikoina.)

Olet tervetullut kampanjaverkostooni! Siihen pääset mukaan helposti laittamalla postia osoitteeseen suomalaisenklubi@gmail.com. Jos haluat osallistua varsinaiseen kampanjatyöhön, laita siitä maininta.

Työ eduskuntavaaleja kohti on jo alkanut, varsinainen kampanja seuraavien kuukausien kuluessa. Monista epäilevistä uutisista huolimatta, uskon, että politiikka on kuitenkin hauskaa, kiinnostavaa ja haastavaa – ja rehellistä. Nähdään sekä virtuaalisesti että reaalimaailmassa seuraavan kuuden kuukauden aikana!

One thought on “Eduskunta tarvitsee Suomalaista

    Harri Rautiainen said:
    19.10.2010 00:49

    Parhaat onnittelut, Nina:
    olen iloinen puolestasi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s