Kansankirkko ei ole valtionkirkko
Jos hakee googlesta tietoa sanoilla valtio ja kirkko, saa osumia sellaisille sivustoille kuin suomi24.fi, uskonnonvapaus.fi, liberalismi.net, ja yksittäisten ihmisten blogeihin. Kaikissa niistä ollaan vakuuttuneita siitä, että Suomessa on valtionkirkkojärjestelmä, joka pitää purkaa. Myös osat wikipedian tiedoista jauhavat samaa totuutta. Totuus ei ole kuitenkaan ihan tuo, nimittäin Suomessahan ei ole valtionkirkkoa.
Kirkon omilla sivuilla todetaan: ”Suomessa ei ole valtiokirkkojärjestelmää, mutta kirkkoa voidaan kutsua kansankirkoksi. Kirkko ja valtio tekevät yhteistyötä monin tavoin.” Pian perään todetaan, että ”kirkko osallistuu yhteiskunnalle kuuluvien tehtävien hoitoon, kuten esimerkiksi väestökirjanpitoon.” Sen lisäksi http://www.evl.fi toteaa, että ”Koulujen uskonnonopetus on puolestaan valtion tehtävä. Tavoitteena on antaa yleissivistystä kaikista uskonnoista.”
Kirkko itse kertoo myös että ”Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla ja ortodoksisella kirkolla on verotusoikeus. Kirkollisverojen lisäksi seurakunnat saavat myös osuuden yhteisöverosta. Verovarat käytetään hautaustoimen, kirkonkirjojenpidon, kirkkojen korjausten, diakonian ja muiden kirkon yhteiskunnallisten palvelujen kustannuksiin.”
Aitoa pohdintaa kirkon ja valtion suhteesta löytyy myös esim. entisen oikeusministerin Johannes Koskisen puheesta vuonna 2000. Se löytyy täältä: http://www.om.fi/5192.htm
Kun nyt vapaa-ajattelijat ynnä muut uskontojen ja varsinkin kirkon vastustajat ovat saaneet homokeskustelun avulla vettä myllyynsä, olisi hyvä kuitenkin muistaa mistä puhutaan, jos puhutaan valtion ja kirkon suhteesta. Toisin sanoen, valtionkirkkoa ei Suomessa ole. Sen sijaan suhteesta ylipäänsä olisikin hyvä puhua. Tuleeko kirkolla olla oikeus yhteistäveroihin? Ja jos kyseisitä asioita ei hoitaisi kirkko, kuka sitten?
Itse en lähtisi ainakaan näin kättelyssä muuttamaan toimivaa järjestelmää, siis siltä osin mitä tulee tuohin kirkon ja valtion sopimaan tehtävänjakoon. Kysymys on osaksi pitkästä perinteestä ja osaksi toimivuudesta. Jos muutokseen lähdettäisiin, mitä kaikkia tehtäviä tulisi siirtää ja minne, ja kuka pystyisi ne hoitamaan kiitettävästi, ja ennen kaikkea millä kustannuksilla?
Kirkon vanhoillinen siipi tuntuu olevan ilmeisen onnellinen kun ikävät sivuäänet eroavat kirkosta. Vaikka vanhoillisia ei kirkolllisverojen menetys vielä paljoan heilauttaisikaan, heidän tulisi muistaa eräs asia. Mitä vähemmän kirkossa on suomalaisia, sitä enemmän alkaa olla painetta sille, että säikeitä kirkon ja valtion välisessä suhteessa katkotaan yhä enemmän. Jos vain vaikkapa puolet suomalaisista kuuuluisi evankelisluterilaiseen kirkkoon, on aika loogista ajatella, että eikö erikoistehtäviä tulisi hoitaa jonkun muun tahon, maksua vastaan tietenkin?
Aivan toinen asia on sitten viime päivinä paljon puhuttaneet kirkon ja sen jäsenten omat asiat, eli miten kirkkon kohtelee jäseniään, tasavertaisesti vaiko ei. Ja miten monet jäsenet ovat tästä vetäneet omat johtopäätöksensä halustaan kuulua yhteisöön, jossa he tuntevat itsensä tänäkin päivänä ajetuksi marginaaliin.
Kirkossa on toki monia maltillisia ääniä, ja pappeja, jotka voivat siunata, kauppakeskusten, kotien, ja koirien lisäksi erityyppisiä ihmissuhteita. Itse olen kannattamassa tätä näkökulmaa. On erityisen ikävää, että joku Räsänen, joka on yksi kirkon jäsenistä meidän muiden joukossa, yrittää monopolisoida itsensä kirkon opin ylimpänä tulkitsijana, tai että itsensä muita parempana pitävät papit päättävä kuka ansaitsee heidän siunauksensa.
Onneksi papit eivät siitä viime kädessä päätä. Jumalan siunauksen antaminen ja saaminen on loppujen lopuksi ihan muissa käsissä.
Nina Suomalainen 