On annettava signaali: kerjääminen ei ole ammatti
Olen päätynyt Suomeen tulleiden pääosin Romaniasta kotoisin olevien kerjäläisten tilanteessa siihen, että esitetty kerjäämisen kielto tulee mahdollistaa järjestyslain muutoksella, niin, että kaupungit voivat sitä soveltaa jos tarvista on. Kaupungilla pitää myös olla mahdollisuus soveltaa leiriytymisen kieltoa kaupungin alueella ja ohjata leiriytyjät asumaan leirintäalueille.
Joku organisoi kerjäämisen
Helsingissä on tällä hetkellä noin 180 kerjääjää, mikä ei sinänsä ole paljon. Heidän sijoittumisensa ja toimintansa osoittaa kuitenkin, etteivät he toimi oma-aloitteisesti henkensä pitimiksi. Työmatkallani on katusoittajia ikään kuin sijoitettuina tasaisin välimatkoin. Paikoissa ei ole suurta väenjoukkoa ja ansaintamahdollisuus on pieni, mutta koska menot ovat lähellä nollaa voi ‘työntekijän’ sijoittaa näihinkin paikkoihin. Oulunkylän asema, Töölöntori, Pohjoisen Hesperiankadun Alepan oven vierusta, ja sitten tietenkin Kolmen sepän aukio. Tämä oli vain oma yhden aamun reittini.
Kaivokäytävässä tapahtui käskynjako, kun joukko miehiä haitareineen kävi läpi sitä minne kukin oli menossa. Varsinaiset kerjääjät, eli naiset, kulkevat kuppeineen pareina kadun kulmasta toiseen, ikään kuin haravoimassa kaikkia kadulla kulkijoita. Toiset on sijoitettu istumaan kadun kulmiin tasaisin välimatkoin. Osa toiminnasta on häiritsevää ja joskus jopa uhkaavaa. Viime viikolla seurasin kun kahden aktiivisen kerjääjätytön kanssa kulki pari näille tuttua miestä, jotka tyttöjen erkaannuttua metroasemalle kulkivat Postitalon edessä paikoitetulle tila-Lancialleen ja ajelivat pois.
On selvää, että joku nämä ihmiset paikkoihin sijoittaa ja ohjeistaa. He ovat työnantajansa hommissa, tehtävissä, johon ainoa pääsyvaatimus on hengittävä ihminen. Ihminen, jolla ei ole osaamista, tietoa tai ymmärrystä siitä, mitä muuta hän elämällään voisi tehdä, jolla kenties on sukulais- tai jopa vieläkin raadollisempi suhde ‘pomoonsa’. Hänen työnsä on aktiivisesti kerjätä rahaa työnantajalleen. Kerjäläisten Suomessa saama raha on moninkertaisesti se, minkä he onnistuvat keräämään Romaniassa. Suomi on ikään kuin uusi markkina-alue: täällä on valloittamattomat markkinat kerjäämiselle ja lukemattomia käyttämättömiä markkinapaikkoja. Siihen nyt ympäri Suomea tapahtuva levittäytyminen perustuu.
Kerjäläiset ovat Euroopanlaajuinen ketju
Ylen 1-kanavalla oli pari viikkoa sitten ohjelma, jonka nimi taisi olla Euroopan kadotetut lapset. Dokumentissa kertojina olivat Romanian romanit. Se kertoi romanilapsista, joita klaanipomot rekrytoivat kerjäämis-, varastelu-, kaupittelutehtäviin ympäri Eurooppaa, kuten Italiassa ja Espanjassa. Kamera seurasi salaa, kun lapset tai teini-ikäiset nuoret laitettiin aamuvarhain bussilla kaupunkien ulkopuolelta leireiltä kaupunkiin, jossa heidän tehtävänsä oli hankkia rahaa eri keinoin. Usein keino oli pankkiautomaatin lähellä kyttäämistä, kunnes joku paha-aavistamaton paikallinen nosti käteistä eikä huomannut lasta, joka yritti napata setelit.
Meillekin tulevat kerjäläiset ovat myös pääosin Romanian romaneja. Mukana ei ole lapsia, koska pomot ovat nopeasti oppineet, että meillä ala-ikäiset otetaan huostaan. Kerjäläiset, olivat he sitten nuoria tyttöjä, vanhoja naisia tai riskejä hanuria soittavia miehiä, ovat selvästi päämiestensä organisoimia, tehtävänään ansaita rahaa eri keinoin, sellaisin toimin, joihin ei vaadita koulusta, osaamista eikä itse asiassa mitään muuta kuin ihminen, joka annetaan tehtäväksi hankkia rahaa joltain alueelta. Joskus hankintakeinot ovat muuttuneet laittomiksi. Samoja joukkoja on sijoitettu ansaintamielessä ympäri Eurooppaa. Kyseessä on ikään kuin valtava Euroopan laajuinen tuoteketju, joiden alabrändit ovat valjastaneet ammattitaidotonta ja erittäin matalapalkkaista työntekijää ympäri Eurooppaa.
Nykyinen mahdollisuus Romanian romanien rikollispomoille ansaita rahaa pistämällä väkensä ‘töihin’, ts. kerjäämään, on signaali: tämä toiminta kannattaa! Se on vähän kuin pimeä työ, jota ei mitenkään valvota ja jossa ansaintamahdollisuus on suorassa suhteessa työntekijöiden määrään ja työtunteihin. Se kannattaa, koska siitä ei ole kuluja eikä riskejä. Ihmisille ei tarvitse maksaa juuri mitään, ei oikeaa palkkaa tai muitakaan kuluja. He ovat tottuneet elämään yhteiskunnan rakenteiden ulkopuolella, eivätkä paljoa vaadi. Riskiä bisneksessä ei ole, koska jos näille ihmisille jotain tapahtuu, he ovat omillaan. Rahat kerätään pomoille, upeiden talojen rakentamiseen Romaniaan, kaupunkeihin kuten Kraiova.
Kerjäämisen kielto on signaali
Kerjääminen tulee voida kieltää siksi, että kielto antaa signaalin. Se antaa signaalin, että kerjääminen ei ole yhteiskuntamme hyväksymä ammatti, kauppojen kulmat eivät ole kerjäämisen haarakonttoreita, eikä rahan kerääminen keinoilla millä hyvänsä – pian monilla muillakin kuin pyytämällä – ole sallittua. Tämä siksi, että kerjääminen ja organisoitu katusoitto on valitettavasti vain etulinja väelle, joita mafiajärjestelmä on laittamassa ansaintahommiin. Esimakua on saatu muutamilla katuvarkauksilla, mukiloinneilla ja muilla ryöstöillä. Ne ovat olleet vielä yksittäistapauksia, mutta niitä tulee lisää, koska tämänhetkinen signaali on selvä: kerjäys- ja ryöstelytoimeen on meillä vielä lukuisia mahdollisuuksia! Näin on tapahtunut Italiassa ja Keski-Euroopassa.
Romanien tilannetta paranettava Romaniassa
Mitä sitten tehdä? Omakin vastaukseni on kliseinen: Romanian romaneja ja muidenkin maiden romaneja tulee auttaa etupäässä omissa kotimaissaan. On totta, että Romania pääsi köykäisin poliittisin perustein Euroopan unioniin. Mutta nyt on liian myöhäistä, he ovat mukana. Siksi nyt on korkea aika EU:n tarttua toimeen ja vaatia rakenne- ja aluerahastojen rahojen vastineeksi Romaniaa toimimaan romanien tukemiseksi omilla asuinalueillaan: lapset kouluun, nuorille ja aikuisille ammattikoulutusta, aikuisille työllistämistukea, mahdollisuus asuntoon, ja niin edelleen. Itse perehtyessäni romanien tilanteeseen juuri näissä ongelmallisissa maissa olen niin monesti kuullut, että suuri osa romaneista ei halua elää kiertolaiselämää vaan haluaa kodin ja normaalin elämän. Uskon näin. Mutta Suomessa ei ole aitoja mahdollisuuksia suurelle joukolle Romania romaneja: heillä ei ole perukoulutusta, puhumattakaan ammattikoulutuksesta, he eivät osaa suomea. Suomi voi tarjota työpaikkoja ulkomaalaistaustaisille tietyn edellytyksin, mutta en usko että kerjääjiltä näitä löytyy.
Miten puhua vaikeasta asiasta?
Kun kerjäläisasiasta puhutaan, on vaikeaa olla samaan aikaan täysin kattava, poliittisesti korrekti ja puhua suoraan ongemasta. Joku haluaa puhua vain kerjäläisistä tai kerjäämisen kiellosta, mainitsematta romani- sanaa tai Romaniaa. Näin voidaan hyvin tehdäkin, koska on totta, että romani-sanan käyttäminen saattaa riskeerata leimaamisen. Mutta nyt emme puhu romaneista sinänsä eikä tällä asialla ole mitään yhteyttä Suomen romaneihin. Mutta käytännössä, suurin osa kyseisestä ympäri Eurooppaa ongelmia tuottavasta joukosta on romaneja Romaniasta. Ehkä jossain määrin Bulgariasta mutta he ovat kerjäämisen sijaan monet hakeneet turvapaikkaa, joita heille ei voida antaa. Romanian romanit sen sijaan tuntuvat olevan pomojensa määräämiä kerjäläistyöntekijöitä.
Vaikea aihe, vaikeita kysymyksiä. Onko minusta mukavaa kertoa näistä esimerkeistä tässä kirjoituksessani? Ei ole. Oliko tämän mielipiteen muodostaminen kerjäämisen kiellosta minulle helppoa? Ei ollut. Läheneekö kirjoitukseni poliittista epäkorrektiutta, olenko loukkaava? Toivottavasti en, sillä sitä kaikista viimeksi haluaisin olla. En kuitenkaan voi välttää myös oman mielipiteeni julkituomista tässä vaikeassa asiassa. Omassa toiminnassani puhun aina inhimillisyydestä, ja siksi toivon, että muitakin vaihtoehtoja kuin kerjäämisen kielto olisi. Olen myös toivonut, ettei koko asia laajene Suomessa siihen mittaan, että erityisiin toimenpiteisiin tarvitsisi ryhtyä. Nyt vaan näyttää siltä, että jotain on tehtävä ennen kuin ongelma paisuu massiiviseksi. On katsottava tosiasioita ja vedettävä niistä johtopäätös: meidän on annettava selvä signaali, että kerjäämisen ei pidä olla kenenkään ammatti.
Nina Suomalainen 