Kesäkurpitsalla ei ole vihreiden jäsenkirjaa
Helsingin koulujen kasvispäivästä nousi kaupunginvaltuustossa talven kiivain keskustelu, jonka varjoon jäi jopa ensi vuoden budjetti. Lähes jokaisella valtuutetulla oli asiaan vahva mielipide: puolesta, vastaan tai jyrkkä ’toisaalta-ja-toisaalta-asia-on-vaikea-ja-haluan-ettei-kukaan-äänestäjistäni-suutu-ja-siksi-olen-päätynyt-seuraavaan’- kanta.
Jälkipyykkiä pestään yhä. Vastustajat kuittailevat muiden facebook-merkinnöille, että ’toivottavasti ateriasi on nyt sitten kasvisruokaa!’ ja valittavat, kun lapsiparkojen valinnanvapaus elämässä on tyrmätty. Kannattajien leirissä jotkut viherpiipertävät nörtit ovat masinoineet Youtubeen kostoksi videon, jossa yritelmänä tehdä naurunalaiseksi valtuustossa asiaa vastustaneet näiden mehevimpien puheenpätkien avulla.
Minä kannatin kasvisruokapäivää kouluihuin. Miksi? Miksipä ei? Minusta aloite edusti uudenlaista positiivisen meiningin kulttuuria. 1) Kasvikset ovat terveellisiä, 2) Kasvisruoka on hyvin suunniteltuna ja tehtynä aivan yhtä täyspainoista kuin liharuoka, sitäpaitsi hyvää, 3) jos kouluissa jo on kalapäivä, yhtä hyvin voi olla päivä jolloin ruoka on tehty kasviksista, 4) toivon mukaan, jos keittolan tädit saavat kasvisruokalajeista jokseenkin maukasta, lapset ja nuorisokin huomaavat, että se ei ole sen pahempaa kuin lihaa sisältävä, ehkä jopa päinvastoin, ja kasvatuksellinen tavoitekin toteutuu 5) on laajalla alalla todennettu, että liharuoan, etenkin naudanlihan hiilidioksidipäästöt ovat paljon suuremmat kuin tietyt ehdot täyttävällä kasvisruoalla (tiedän että tässä vastustajat ottavat esille Espanjan versus Närpiön tomaatit, kaukaa tuotu soija, jne, mutta siksipä lähiruoka, tietyin ehdoin, olisi vielä parempi juttu).
Nyt jotkut kasvisruokapäivästä katkeroituneet tahot intoilevat ’ideologisella pakolla’, jolla nyt indoktrinoidaan lapsia vihreään aatteeseen, kun heillä on yksi kasvisruokaan perustuva ruokalaji viikossa. Jotkut uhoavat kostavansa syömällä tästedes vain lihaa.
Haloo. Vihannes ei edusta poliittista suuntautumista. Kesäkurpitsalla eikä tomaatillakaan ei ole puolueen jäsenkirjaa, enkä niitä syömällä joudu poliittisen hapatuksen kohteeksi. Lapsikin tietää, että oman aatteen osoittaminen keskittymällä vain lihan syöntiin on typerää ja kostona melko tehoton apuväline.
En ole kasvissyöjä. Syön lihaa silloin tällöin, mutta olen huomannut, että yhä vähemmän. Sen sijaan syön todella paljon kalaa, sekä kananmunia, maitotuotteitakin (joiden tuotannossa kyllä, tarvitaan nautaeläimiä, mutta ei ymmärrettävistä syistä yhtä paljon), papuja, täysjyvätuotteita. En ole mikään rehunsyöjä luonnoltani, salaatti maistuu valikoidusti. Mutta minua ahdistaa tuotantoeläinten tehotuotanto. Söisin enemmänkin kanaa ja possuakin, jos tietäisin, että liha on onnellisena pahnoja tonkineen possun lihaa. Haluan syödä ruokaa, joka saa minut tuntemaan hyvää oloa!
Amerikkalainen matkakirjailija Ted Kerasote kirjoitti hauskan ja koskettavan kirjan elämästään löytökoira Merlen kanssa, Merle’s Door, Lessons from a Freethinking Dog. Wyomingissä asuva Kerasote paitsi vaelsi luonnossa koiransa kanssa, laski suksilla tiettömillä taipaleilla, myös metsästi. Hänen periaatteenaan on syödä lihan osalta ainoastaan itse ampumiensa metsäneläinten lihaa, pääasiassa oli hirveä, jota hänen pakkasensa oli aina täynnä. Toisaalta Kerasote matkustaa joskus Euroopassa, kirjoittaa matkakirjoja tietokoneella ja tuntuu elävän normaalia elämää. Mutta Kerasoten elämäntavassa on ideologiaa. En kylläkään tiedä, onko se metsänvihreää, avoimen taivaan sinertävää vai verenpunaista. Ehkä jotain siltä väliltä.
Nina Suomalainen 