Parlamentaarinen demokratia, evvk?

Posted on

Naureskelemme venäläisille kun heillä halutaan nyrkkiä pöytään lyövä tsaarifiguuri lähennellen itsevaltiutta, ja muualla maailmassa erilaiset presidentin vallan paaluttamiset tuomitsemme jyrkästi. Hui, diktatuuri!

Kun taas Suomen kohdalla voimme lainata Eppu Normaalia: ’mutta millään muilla mailla, kuin Suomella se ei oo riskiä vailla’.

Onko Suomi palannut tilaan, jossa kansa etsii isä- tai äitihahmoa, sen sijaan, että valtiollinen valta jakautuisi monen ihmisen kesken. Ensin 200:n, joista kullakin heistä kannattajakuntansa, ja tarkemmin noin parikymmenen ihmisen kesken, joilla kaikilla on tuosta 200:sta tukea ja lisäksi kymmenettuhannet kannattajat ympäri maata. Ei, vastahangan kansa haluaa, että joku yksi henkilö hääräilee ja määräilee – ja että hänelle turvataan perustuslaissa tarpeellinen valta. Yhdessä ihmisessä viisaus tiivistyy, kun taas 200 viisaus haihtuu savuna ilmaan väittelyn kahakoinnin mukana. Niinkö? Tähänkö sitä on taannuttu?

Presidentin valtaoikeuksista käyty keskustelu ja uudistamismenettely on absurdia. Demarit, Heinäluoma etunenässä, toistelivat vuoden 2007 vaalitappionsa jälkeen, että ulkopolitiikan linjoista ’on sovittu’ ja niitä ei siksi voi muuttaa. Totta kai voi, se on politiikkaa. Nyt riittävä peruste presidentin nykyisten valtaoikeuksien paaluttamiselle olisi se, että näin joskus on sovittu, eikä siksi niitä voi muuttaa. Totta kai voi. Jos siis halutaan vahvistaa parlamentaarista demokratiaa.

Demarit ovat tällä hetkellä kuin kiukutteleva pikku lapsi, joka suostutellaan sopimaan leikkimissäännöistä hiekkalaatikolla. Hammasta purren ipana suostuu, mutta vetää kuitenkin heti laatikon ulkopuolella lapiolla päähän häntä ärsyttänyttä pilttiä ja sanoutuu irti kaikesta sovusta. Perustuslain uudistusta pähkineessä komiteassa päästiin kompromissiin demareiden edustajien mukana ollessa, mutta heti komitean jälkeen demareiden toinen haara, puolueen uusvanha johto sanotui siitä irti.

Onko tässä menettelytavassa syy siihen miksi demarit haluavat, yhtenä kiistakysymyksistä, pitää kynsin hampain kiinni presidentin Brysselin lautasesta? Kansainvälisessä päätöksenteossa ja diplomatiassa on tavanomaista ja pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että kotona päätetään mitä mieltä ollaan mistäkin ja sitten lähetetään tilanteeseen sopiva henkilö edustamaan kantaa ulkomaille. Tarvittaessa konsultoidaan pääkaupunkia, ja siellä asioita päättäviä tahoja ja jatketaan neuvotteluja ja edustamista sen kannan mukaan. Ilmentääkö demareiden työryhmämenettely sitä, miten he asiaa hoitaisivat Brysselissäkin – ja uskovat, että kaikki muutkin? Puoluetta edustamaan pistettiin pari joviaalia tyyppiä, mutta heidän neuvotteluvaltuutensa olivatkin vailla pohjaa. Tarvittaessa voidaankin todeta, että he puhuivat ihan vaan omissa eikä ollenkaan puolueen mandaatilla.

Presidentin nykyisten ulkopoliittisten (ja miksei muidenkin) valtaoikeuksien perusteeksi toistellaan, että nykyinen presidentti on kansan suoraan valitsema ja hänellä on siksi kansan suora tuki. Tämähän on on myytti. Kuten tiedetään, valittu henkilö sai himpun verran yli puolet äänistä – kun kisassa oli kaksi ehdokasta. Jos hän olisi saanut vain himpun verran vähemmän, toinen ehdokas olisi valittu. Se ei ole aivan sama asia kuin kansa vankka tuki. Kansan vankka tuki olisi ollut, että kahden finaalikierrokselle päässeen ehdokkaan välinen kisa olisi ratkennut toisen ylivoimaiseen voittoon, vaikkapa suhteessa 60-40.

Veto-oikeuden antaminen eduskunnalle – koko kansan valitsemalla pluralistiselle eli monimuotoiselle elimelle – mahdollisissa pattitilanteissa pääministerin ja presidentin välillä ilmentäisi parlamentaarista demokratiaa. Vanhan sanonnan mukaan, demokratialla – ja parlamentaarisella demokratialla – on puutteensa, mutta se on silti paras tähän mennessä keksitty järjestelmä.

One thought on “Parlamentaarinen demokratia, evvk?

    […] he irtisanoutuivat mietinnöstä ja halusivat koplata sen vaalilakiuudistukseen. Nina Suomalainen kirjoitti omassa blogissaan osuvasti: Demarit ovat tällä hetkellä kuin kiukutteleva pikku lapsi, joka […]

Kommentointi on suljettu.