Helsinki

24: Tuo vaikea S-sana

Posted on Updated on

Suvaitsevaisuus on merkillinen sana. Se on joskus ollut muodissakin, mutta jos tänä päivänä edes mainitset tuon S-sanan on joidenkin ihmisten varmistin poistettu alle minuutissa ja täystuli päällä. Ainakin nettikeskusteluissa.

Kuitenkin, jos unohdetaan hetkeksi perussuomalaiset, homma-foorumi, maahanmuuttokriittisyys ja mitä niitä viime aikojen kohkaamisen aiheita onkaan, suvaitsevaisuus on aika hyvä ja jopa ihan erinomaisen käyttökelpoinen periaate ihmisten kanssakäymisessä. Sillä maailma koostuu toinen toisistaan erilaisemmista, ja jopa kummallisimmista ihmisistä.

Joku toinen on erilainen kuin minä, pukeutuu ihan toisenlaisin releisiin, näyttää ehkä omituiselta, puhuu mielestäni käsittämättömyyksiä, ja ylipäänsä harjoittaa elämäntapaa, jota itse en voisi kuvitellakaan. Itse asiassa koko elämäntapa näyttää minusta pölloltä ja tyypin jutut raivostuttavat minua suunnattomasti.

Mutta hei, se on nyt tuollainen ja that’s it. Niin kauan kuin tuo toinen pysyy lain sallimissa rajoissa eikä tuota ympäristölleen muuta haittaa kuin ehkä oman mentaalisen tilani häiriytymisen, mikä oikeus minulla on kertoa hänelle, että eläpä nyt näin tai noin. Tosin toivoisin mielelläni, että myös minua ehkä raivostuttavat tyypit kävisivät töissä ja olisivat muutoinkin kontribuutiona ympäristölleen, eikä vain saamapuolella.

Suvaitsevaisuus ei kyllä ole helppoa. Aika monesti sitä saa itsensä kiinni eri tilanteissa ajattelemasta suvaitsemattomuutta läheneviä ajatuksia. Ihmisenä oleminen kun tuntuu olevan paljon helpompaa jos voi tuomita toisia. Mutta suvaitsemattomuus ei vie meitä eteenpäin, vaan taannuttaa.

Ja on totta, että erilaisuuden sallimisen rajoja pitää pohtia. Palatakseni maahanmuuttajateeman, johon luulen, että kaikki suvaitsevaisuuskeskustelut vääjäämättä nykyään johtavat, on selvää kuin pläkki, että meidän ei pidä suvaita vieraita – eikä kotimaisiakaan – tapoja, jota loukkaavat yksilöiden oikeuksia. Näitä tapoja liittyen erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksiin on olemassa meille saapuvien kulttuurien parissa, ei sitä voi kieltää. Mutta niitä ei voi sallia meillä edes näiden ryhmien parissa, sillä Suomessa noudetetaan Suomen lainsäädäntöä ja ihmisoikeusperiaatteita. Niiden eteen on tehty paljon työtä, eikä niitä saa rapauttaa.

Seksuaalivähemmistöjen ’suvaitseminen’ taas kuulostaa jopa alentuvalta; kyseessä ovat ihmiset joiden ainoa merkittävä ero meihin muihin on se, että he hankkiutuvat romanttiseen suhteeseen ennemmin samaa sukupuolta kuin toista sukupuolta olevan kanssa. Suoraan sanottuna en ymmärrä mitä siinä pitää ’suvaita’ kun heidän yksityiselämänsä ei muille mitenkään edes kuulu. Mutta suvaitsevaisuus tulee ehkä peliin silloin kun seksuaalivähemmistöt lähtevät vaikkapa Pride-paraatiin ja iloitsevat erilaisuudellaan. Homoseksuaalisuusteemojen näkyminen katukuvassa tuskin sekään vaarantaa heteroiden omaa seksuaalisuutta.

Itselläni on monenlaisia erilaisia ystäviä ja tuttuja, on maahanmuuttajia, ulkomaalaisia, suomalaisia romanitaustaisia ihmisiä, homoja, heteroita, senioreja, nuorisoa, ja onpa ystävinänikin ihan eri puolueiden edustajiakin, jotka mielestäni ovat ihan hyviä tyyppejä! Minusta tuo vaikea S-sana on loppujen lopuksi ihan käyttökelpoinen ja moderni sana, sillä erilaisiahan tässä kaikki ollaan.

27: Romanian romanikerjäläiset ja leiriytyminen

Posted on Updated on

Romanikerjäläiset Romaniasta ovat jälleen kevään kynnyksellä saapuneet Suomeen. Kyse on toki melko pienestä joukosta henkilöitä, verrattuna siihen määrään, joka koko Euroopassa liikkuu. Mutta asia herättää tunteita.

Olen itsekin sitä mieltä, että meille saapuvat romanivanhukset eivät ole itse järjestäneet matkaansa, saati romaninaiset, jotka katujen varrelle pistetään istumaan. Matkanjohtajat ovat ihan muita, vaikkapa niitä nuorehkoja miehiä, jotka siirtyvät rautatietorin parkkipaikalta Lanciallaan järjestelemään kerjääjiä eri kohteisiin.

Romanit ovat Euroopan suurin etninen vähemmistö, heitä on arvioiden mukaan noin 10 miljoonaa. Jos katsotaan eri Euroopan maiden romanipolitiikkaa, Suomi yltänee kärkisijoille. Suomen romanivähemmistölle on pyritty järjestämään tukitoimia, jotta lapset voivat mennä kouluun, nuoret saada ammattikoulutuksen, perheet asunnot, ja aikuiset työpaikkoja. On totta, että Suomen romanit usein kokevat syrjintää ja ennakkoluuloja. Yksikin huono kohtaaminen vähemmistöön kuuluvan kanssa luo valtaväestölle ennakkoluuloja. Se on harmittavaa. Niitä vastaan pitäisi kuitenkin taistella, ja syrjintää ei voida hyväksyä.

Romanian romaneilla ei ole kotimaassaan yhtä hyvin asiat. Itäblokkien kaaduttua Itä-Euroopan romanit menettivät niitä työpaikkoja, joita sosialistinen järjestelmä oli heille turvannut. Monet jäivät tyhjän päälle. Ja varmasti on niitä, jotka ovat aina eläneet köyhyysrajan tuolla puolen. Ja nyt en tarkoita 60% keskinettotulosta.

Mutta se, että Romanian romanit saapuvat Suomeen kerjäämään ei ole ratkaisu. Ratkaisu on heidän kotimaassaan, koulutuksen ja työpaikkojen luomisessa, vaikkapa niillä suurilla EU-rakennerahaston tuilla, joita Romaniakin vastaanottaa.

Siksi Helsingin ratkaisu ei voi olla ilmaisen majapaikan tarjoaminen, ei edes ilmaisten leirintäaluepaikkojen tarjoaminen. Italiassa kaupungit ovat joutuneet tarjoamaan leirintäpaikkoja tai lomakylien asuntoja kymmenille tuhansille sinne saapuneille Romanian romaneille – mutta näistäkin paikoista asukkaat joutuvat maksamaan kuten asumisesta kuka tahansa. Joillakin leireillä maksu tulee sähkölaskun ja palvelujen käytön muodossa, toisissa maksetaan päivämaksua huoneista/mökeistä. Tämä on välttämätöntä, sillä kyse ei ole vain pienimuotoisesta leiriytymisestä, vaan kokonaisista perheistä, joilla on käytössään sähköliedet, televisiot ja monet sähkölaitteet, koska he asuvat näissä tiloissa. Jo sähkökulut ovat valtavat, jos kaupunki ne kustantaa perheiden puolesta. Talvella syttynyt tulipalo Vapaa katto ry:n tilojen pihalla liittyi juuri omiin sähkökytkentöihin.

Jos Helsinki lähtee tarjoamaan ilmaista leirintäaluemajoitusta romaneille, kuten Helsingin vihreät ovat esittäneet, se on ensinnäkin vetovoimatekijä, kutsu useammalle saapua, sillä asuminen on ilmaista ja elämiskulut maksaa joku muu. Toiseksi, se kannustaa elannon kerjäämiseen ennen lähtöä työpaikan etsintään, sillä taaskin: asumisen maksaa joku muu. Ei kerjääminen ole ammatti, ei meidän tule tukea sitä sanomalla, että jos saatte sillä ruoan niin me rahoitamme muun.

Kolmanneksi, majapaikan tarjoamista – eli tämä on majoituspaikka romaneille – ei millään konstilla voi perustella etnisellä taustalla eikä edes kansallisuudella, se vasta olisikin etnistä profilointia! Neljänneksi, tämä tarkoittaisi, että kaupunki joutuisi majoittamaan hätämajoitukseen tai leirintäalueelle ilmaiseksi kaikki, jotka sinne pyrkivät. No, eivät kaikki sinne pyri, mutta silti riittävä määrä erilaista väkeä hakisi varmasti ilmaista mahdollisuutta asua ainakin kesän yli käyttäen kaupungin kustantamia palveluja.

Helsingissä on leirintäalue, jonne voi leiriytyä sekä asuntovaunuilla että teltoilla pientä korvausta vastaan. Näin on muuallakin. Romanien romaneilla on EU:n vapaaseen liikkumiseen perustuva vapaus matkustaa, mutta se ei tarkoita eikä velvoita isäntämaata tarjoamaan ilmaiset palvelut.

PS Kirjoitin viime vuonna kerjäämiskiellosta näin:

https://ninasuomalainen.wordpress.com/2010/05/04/on-annettava-signaali-kerjaaminen-ei-ole-ammatti/

28: Yhden hengen taloudet ja villit sinkut

Posted on Updated on

Äskettäisen tilaston mukaan Suomen on yli miljoona yksin asuvaa. 23% kaikista talouksista on sinkkunaisten ja 16,5% sinkkumiesten talouksia. Sinkkunaisten luku on Euroopan korkeimpia.

Kaikki yksinasuvat eivät taida olla villinä bailaavia sinkkuja – joka sekin on karkea yleistys sinkuista– vaan lukuun taitavat kuulua yksinasuvat seniorit, sekä naiset että miehet ja sitten suuri joukko meitä tavallisia työssäkäyviä eri-ikäisiä aikuisia.

Harvoin, jos koskaan kukaan poliitikko julistautuu sinkkujen asioiden ajajaksi, sillä on aina poliittisesti suositumpaa ajaa perheiden, äitien tai lasten asiaa. Isienkin oikeudet taitavat olla suositumpi vaaliteema kuin sinkut!

Kuitenkin meitä yksinasuvia on monta ja meillä on erityiset huolemme. Joskus tuntuu, että yksinasuville, varsinkin kohtuullisesti toimeentuleville ja omista asioistaan huolta pitäville jää maksumiehen rooli, jolta voidaan kantaa veroja kaksin käsin. Nyt on taas nostettu esiin idea lapsivähennyksestä verotuksessa. Varakkaatkin aikuiset saisivat veroetua siitä, että hankkivat jälkikasvua. Meillä on kuitenkin jo universaali lapsilisä, minkä tehtävänä on auttaa lapsille tarkoitetuissa hankinnoissa, joten mielestäni lapsivähennys ansiotulojen verotuksesta ei ole tätä päivää.

Yhden hengen taloudet joutuvat maksamaan kaikesta enemmän; yhden hengen taloudessa eläminen on joillekin todellinen taloudellinen investointi. Ajatellaanpa vaikka paria keskeistä kulua: päivälehti Hesari ja TV-lupamaksu. Jos sinkku maksaa molemmat yksin, kulu on yli 500 euroa vuodessa, jos taas maksajia on kaksi, kulu on noin 250 euroa per pää. Eli vain kaksi perustalouden peruslaskua, ja kahden hengen taloudessa voi kumpikin säästää 250 euroa vuodessa. Puhumattakaan nettiyhteyden, lämmityksen, sähkön, kodinkoneiden hankintojen, perusvuokran ja monien muiden hinnasta.

Lisäksi suuri osa yksinasuvista ei ole kovin hyvin toimeentulevia, ei suuripalkkaisia, todella moni heistä on pienituloinen eläkeläinen. Kaikista toimeentulotuen saajista noin 70 % on yksinasuvia.

Yksinasuville on kuitenkin vaikea räätälöidä toimenpiteitä, jotka helpottaisivat varsinkin pientuloisempien yksinasuvien asemaa. Verohelpotus? TV-luvan muuttaminen henkilökohtaiseksi Yle-maksuksi? Pieniä pakkauksia kauppoihin ja hinta määrän mukaan eikä pakkauksen? Itse en keksi kovin montaa kohdetta missä realistisesti ajatellen voitaisiin helpottaa yksinasuvien talouden tilannetta.

Jos keksit, kerro minullekin!

PS. Jo vuonna 2006 kirjoitin blogimerkinnän otsikolla Sinkkujohtajuus, se löytyy täältä: https://ninasuomalainen.wordpress.com/2006/12/10/sinkkujohtajuus/

Kyseessä on huumorimielinen vastine käsitteelle äitijohtajuus… Älköön kukaan kuitenkaan pahoittako siitä mieltään, kunnioitan äitejäkin kovasti!