Helsinki

17: Äh ruuhkamaksuille

Posted on Updated on

Ruuhkamaksut tulevat todennäköisesti olemaan jossain muodossa tulevan eduskunnan asialistalla, nimittäin lakia ruuhkamaksujen säätämiseksi on ajettu.En niitä kannata, miksikö, no monesta syystä.

Kirjoitin tammikuussa 2008 niistä seuraavasti, eikä kysymyksen asettelu ole mielestäni vieläkään muuttunut.
Koko kirjoitukseni löytyy täältä: https://ninasuomalainen.wordpress.com/2008/01/31/liikkuminen-seis-tai-ainakin-kalliiksi-sanoo-vasemmisto/

"Helsingin ruuhkamaksut ovat selvitettävänä. Itse en ole maksuja lähtökohtaisesti kannattanut. Selvityksessä ei tietenkään ole mitään vikaa. Maksut ovat nyt jo niin tapetilla, että mielelläni itsekin näen selvityspohjaa sille mitä ruuhkamaksut käytännössä merkitsisivät. Esimerkiksi keneen ne oikeasti kohdistuisivat ja mitä tuottaisivat? Ongelma on, että selvityksen teettäminen tunnutaan sinällään jo katsottavan päätökseksi ruuhkamaksujen tulemisesta. Minusta sen ei sitä tule olla. Ruuhkamaksujen toimeenpanossa ja vaikutuksissa on monia kysymyksiä avoinna.

Vähentävätkö ruuhkamaksut oikeasti liikennettä keskustassa – vai lisäävät vain kuluja niille, joiden on joka tapauksessa pakko kulkea autolla? Minne tullit sijoitetaan? Jos ajan autolla Oulunkylän asemalle ja siitä junalla keskustaan, säästynkö maksulta? Mitä tehdä idästä länteen kulkeville – hehän eivät lisää liikennettä keskustassa eikä kilpailukykyistä kuljetusta tässä suunnassa ole. Sellainen on luotava ennen kuin tavallisia ihmisiä laskutetaan kulkemisesta moninkertaisesti.

Vai onko ruuhkamaksu vasemmiston luoma maksuautomaatti, jolla voidaan rahastaa ja jonka vaikutuksista esimerkiksi Helsingin verotulojen kertymälle ja keskustan vetovoimalle ei olla vähääkään kiinnostuneita? Keneen maksut oikeasti vaikuttavat eniten: keskituloisiin työntekijöihin, jotka joutuvat tulemaan Helsingin ulkopuolelta keskustaan töihin vai asiakkaisiin, jotka tulevat keskustaan ostoksille? Siten seuraavaksi yrityksiin, jotka asiakkaisen kaikotessa ja kulujen lisääntyessä siirtyvät keskustasta tullien ulkopuolelle.

Mikä on ruuhkamaksujen tavoite – liikenteen vähentäminen keskustassa? Jos, niin pitää muistaa mitkä seuraukset liikenteen vähentämisellä on. Sama väki ei tule keskustaan busseilla vaan suuntaa muualle. Rahan kerääminen? Jos, niin maksut joku maksaa, joko yritykset tai tavalliset keskituloiset veronmaksajat, ja sillä on kerrannaisseurauksensa muualle. Ilmastonmuutoksen torjuminen? Haluamme tai emme, ihmisten on liikuttava, jollemme halua Pentti Linkolan elämäntapaan? Liikenteen päästöjä tulisi vähentää tukemalla tehokkaasti puhtaan teknologian kehittämistä ja päästöttömiä autoja liikenteeseen ja nopeasti. Vähäpäästöisiä autoja on jo nyt, ne pitää saada markkinoille ja käyttöön."

22: Mitä Helsinki haluaa?

Posted on Updated on

Metropoliaiheen piti olla yksi vaalien kiistakysymyksistä, mutta se tuntuu hautautuneen muiden jännittävimpien aiheiden alle. Toki metropoliasiastakin saadaan kiinnostava jos tehdään siitä ’pakolla vai ei?’-kysymys.

Ketä siis kiinnostaa enää puhua konkreettisten yhteistyömallien luomisesta kun voidaa sen sijaan vaatia, että ’hallituksen on pakotettava Espoo ja Vantaa yhteen Helsingin kanssa!’

Miksi hallitusohjelmaan ei voisi pakkoyhdistämisen sijaan kirjata konkreettisia tavoitteita eri politiikanalojen yhteistyölle?

Viime hallitusohjelmassahan 2007 todetaan, että Pääkaupunkiseudun erityiskysymyksiä varten käynnistetään metropolipolitiikka, jolla ratkaistaan alueen maankäytön, asumisen ja liikenteen ongelmia, edistetään elinkeinopolitiikan ja kansainvälistymisen toteutusta sekä ehkäistään syrjäytymistä. Monikulttuurisuutta ja kaksikielisyyttä edistetään. Valtion ja pääkaupunkiseudun kuntien kesken vahvistetaan ja laajennetaan aiesopimuskäytäntöä sekä valtion eri hallinnonalojen kumppanuuteen perustuvaa yhteistyötä.

Tämä on aika ylimalkaista. Aiesopimuksia on kuitenkin tehty eri aloilla. Katso esim. http://www.helsinginseutu.fi/hki/hs/Helsingin+Seutu/Yhteisty_elimet/Metropolipolitiikka
Onko konkreettisia tuloksia saatu aikaan, voi olla toinen asia.

En kuitenkaan oikein jaksa uskoa, että yhteinen suunnittelu ja konkreettiset toimet toimintojen tehostamiseksi olisivat vielä saavuttaneet lakipisteensä, ja että siksi pitää siirtyä kohtaan ’pakkoliitos’. Onhan esim. HSY (Helsingin seudun ympäristöpalvelut) ja HSL (Helsingin seudun liikenne) -yhtymät toimivia laitoksia.

Lähiaikoina on myös Espoon ja Vantaan intressissä löytää konkreettisia vastauksia yhteistyönmallien parantamiselle ja toimintojen tehostamiselle yhdessä Helsingin kanssa. Muutoin ne ajavat itseään vääjäämättä kohti nurkkaa ja pakkoa.

Yksi keskeinen yhteistyön toimiala on maankäyttö, asuminen ja suunnittelu. Tosin siinä on itsellenikin hieman epäselvää, mitä kaikkea lisää yhteistyö voi tuoda ja mitä kaikkea Helsinki olisi vaatimassa. Nythän metro-, rata-, tieliikenne- ja monet muut hankkeet menevät jo kuntarajojen yli. Ja asumista rakennetaan niin Espoossa kuin Vantaallakin.

Vai onko kyse kuitenkin siitä, että Helsinki hamuaa Espoon veronmaksajia ja Vantaan lentokenttää?

23: Me ja maahanmuutto

Posted on Updated on

Harva aihe on saanut viime vuosina sellaista huomiota kuin maahanmuutto. Tosin ’muukalaiset’ ovat perinteisesti nousseet keskusteluaiheiden kärkeen kaikissa maissa silloin kun kansalaisilla on vaikeaa, poliitikkojen pitää viedä huomio muualle talousongelmistaa tai kun kuka tahansa taho tarvitsee sopivaa syntipukkia. Mikäänhän ei yhdistä kansaa niin kuin yhteisen syntipukin – aidon tai tekaistun – löytäminen ongelmiin varsinaisen vihollisen puutteessa.

Mutta jo noin 155,000 ulkomaalaista asuu pysyvästi Suomessa, ja lisäksi ulkomaalaistaustaisia Suomen kansalaisia suuri joukko. Suuri osa heistä on työelämässä, opiskelevat tai hakevat töitä. He ovat osa yhteiskuntaa ja heitä tarvitaan. Vaikkapa afganistanilaistaustaista sairaanhoitajaa, kosovotaustaista bussikuskia, romanialaistaustaista yrittäjää, ja mitä kaikkea heitä onkaan.

Minulle ja Kokomukselle on ihan selvää, että ensinnäkin, Suomeen ollaan tervetulleita tekemään töitä suomalaisilla työehdoilla. Suomen työväestö pienenee 15,000 hengellä vuodessa eläköitymisen vuoksi. Suomalaisia työttömiä on koetettava parhaan mukaan saada työllistymään, mutta lisäväkeä tarvitaan myös.

Meille on myös selvää, että Suomen tulee kantaa vastuuta suojelun tarpeessa olevista ihmisistä kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta (750 henkilö vuodessa) sekä turvapaikanhankijoiden vastaanoton kautta.

Turvapaikkakäytännöt ja sosiaaliturva on sovitettava sellaisiksi, etteivät ne kannusta väärinkäytöksiin. Tässä on jo tehty muutoksia nykyisen hallituksen toimesta: turvapaikanhakioiden tuki kohdistetaan rahan sijasta ylläpitoon, hakemusten käsittelyä on nopeutettu aiemmin käsittämättömän pitkistä ajoista, työoikeus kannustaa oikean henkilöllisyyden kertomiseen. Myös perheenyhdistämisten säännöt tulee olla sellaiset, että niillä voidaan yhdistää ydinperheitä, mutta että perusteettomat hakemukset saadaan pois. Hallitus on tarkentanut yhdistämisoikeutta ja esim. alaikäisenä hakevan lapsen ikä pyritään selvittämään.

Aikaansaannoksia on myös se, että turvapaikkajärjestelmää kuormittaneet Bulgarian ja Romanian kansalaiset saavat päätöksen muutamassa päivässä, he eivät ole oikeutettuja Suomen toimeentulotukeen ja heidän hakemuksensa ovatkin vähentyneet huomattavasti. (Kyseessä ovat usein maiden romanikansalaiset, joiden tilanne ei ole taloudellisesti helppo, mutta jotka eivät kuitenkaan kuulu turvapaikkajärjestelmän piiriin.)

Yksi suuria haasteita on kotouttaminen, johon on uhrattu liian vähän resursseja ja jota on taidettu johtaa puutteellisesti vuosikausia. Helsingissä on yhä kuukausien jonot suomen kielen opetukseen. Uusi kotouttamislaki yrittää vastata tarpeisiin luomalla kotouttamiskoulutusta, varaamalla valtion budjettiin riittävästi rahaa kotoutumiselle ja järjestämällä mahdollisuus alkukartoitukseen kaikille Suomeen tuleville. Toivomukseni tähän on kuitenkin, ettei systeemistä luoda byrokraattista ja jäykkää mekanismia, jossa maahanmuuttaja pitää asioita sosiaalitädin kanssa kerran kuussa, mutta jossa hänelle tuleva käytännön hyöty jää vähäiseksi. (Minulle tulee mieleen omat kokemukseni joitakin vuosia sitten työvoimatoimistoista, joissa käynnistä en koskaan netonnut ainakaan työpaikkaa. )

Yksi blogikirjoitus on aivan liian lyhyt aika käsitellä kaikkia maahanmuuton haasteita – tai saavutuksia. Tässä ehdin vain raapaista siihen liittyviä aiheita.

Oleellista on kuitenkin ymmärtää, että Suomi ei pärjää yksin kantasuomalaisten voimin tänä päivänä kaikkien kansainvälisten vaikutteiden ja ikääntymishaasteiden paineessa. Itse asiassa meidän pitäisi olla paljon nykyistä vetovoimaisempia ammattitaitoisille ihmisille. Meille voi myös tulla turvaan, yritämme auttaa, ja vastavuoroisesti tulijan odotetaan antavan oman tärkeän panoksensa yhteiseen pesäämme. Minusta nämä ovat hyviä ohjenuoria maahanmuuttopolitiikallemme.

24: Tuo vaikea S-sana

Posted on Updated on

Suvaitsevaisuus on merkillinen sana. Se on joskus ollut muodissakin, mutta jos tänä päivänä edes mainitset tuon S-sanan on joidenkin ihmisten varmistin poistettu alle minuutissa ja täystuli päällä. Ainakin nettikeskusteluissa.

Kuitenkin, jos unohdetaan hetkeksi perussuomalaiset, homma-foorumi, maahanmuuttokriittisyys ja mitä niitä viime aikojen kohkaamisen aiheita onkaan, suvaitsevaisuus on aika hyvä ja jopa ihan erinomaisen käyttökelpoinen periaate ihmisten kanssakäymisessä. Sillä maailma koostuu toinen toisistaan erilaisemmista, ja jopa kummallisimmista ihmisistä.

Joku toinen on erilainen kuin minä, pukeutuu ihan toisenlaisin releisiin, näyttää ehkä omituiselta, puhuu mielestäni käsittämättömyyksiä, ja ylipäänsä harjoittaa elämäntapaa, jota itse en voisi kuvitellakaan. Itse asiassa koko elämäntapa näyttää minusta pölloltä ja tyypin jutut raivostuttavat minua suunnattomasti.

Mutta hei, se on nyt tuollainen ja that’s it. Niin kauan kuin tuo toinen pysyy lain sallimissa rajoissa eikä tuota ympäristölleen muuta haittaa kuin ehkä oman mentaalisen tilani häiriytymisen, mikä oikeus minulla on kertoa hänelle, että eläpä nyt näin tai noin. Tosin toivoisin mielelläni, että myös minua ehkä raivostuttavat tyypit kävisivät töissä ja olisivat muutoinkin kontribuutiona ympäristölleen, eikä vain saamapuolella.

Suvaitsevaisuus ei kyllä ole helppoa. Aika monesti sitä saa itsensä kiinni eri tilanteissa ajattelemasta suvaitsemattomuutta läheneviä ajatuksia. Ihmisenä oleminen kun tuntuu olevan paljon helpompaa jos voi tuomita toisia. Mutta suvaitsemattomuus ei vie meitä eteenpäin, vaan taannuttaa.

Ja on totta, että erilaisuuden sallimisen rajoja pitää pohtia. Palatakseni maahanmuuttajateeman, johon luulen, että kaikki suvaitsevaisuuskeskustelut vääjäämättä nykyään johtavat, on selvää kuin pläkki, että meidän ei pidä suvaita vieraita – eikä kotimaisiakaan – tapoja, jota loukkaavat yksilöiden oikeuksia. Näitä tapoja liittyen erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksiin on olemassa meille saapuvien kulttuurien parissa, ei sitä voi kieltää. Mutta niitä ei voi sallia meillä edes näiden ryhmien parissa, sillä Suomessa noudetetaan Suomen lainsäädäntöä ja ihmisoikeusperiaatteita. Niiden eteen on tehty paljon työtä, eikä niitä saa rapauttaa.

Seksuaalivähemmistöjen ’suvaitseminen’ taas kuulostaa jopa alentuvalta; kyseessä ovat ihmiset joiden ainoa merkittävä ero meihin muihin on se, että he hankkiutuvat romanttiseen suhteeseen ennemmin samaa sukupuolta kuin toista sukupuolta olevan kanssa. Suoraan sanottuna en ymmärrä mitä siinä pitää ’suvaita’ kun heidän yksityiselämänsä ei muille mitenkään edes kuulu. Mutta suvaitsevaisuus tulee ehkä peliin silloin kun seksuaalivähemmistöt lähtevät vaikkapa Pride-paraatiin ja iloitsevat erilaisuudellaan. Homoseksuaalisuusteemojen näkyminen katukuvassa tuskin sekään vaarantaa heteroiden omaa seksuaalisuutta.

Itselläni on monenlaisia erilaisia ystäviä ja tuttuja, on maahanmuuttajia, ulkomaalaisia, suomalaisia romanitaustaisia ihmisiä, homoja, heteroita, senioreja, nuorisoa, ja onpa ystävinänikin ihan eri puolueiden edustajiakin, jotka mielestäni ovat ihan hyviä tyyppejä! Minusta tuo vaikea S-sana on loppujen lopuksi ihan käyttökelpoinen ja moderni sana, sillä erilaisiahan tässä kaikki ollaan.