Blogit

Sosiaalijohtaja terrierien sukkana

Posted on

Helsingin kaupunkipolitiikassa on pelattu viime viikkoina absurdia näytelmää. Sosiaalijohtaja Paavo Voutilaisen huonekaluhankinnoista on synnytetty ajojahti, jossa vasemmiston terrierit ovat löytäneet pitkään hakemansa sukan, eivätkä saa hampaitaan irti tuosta mehukkaasta saaliistaan. Sylttytehdas löytyy myös sosiaalivirastosta, jossa on Voutilaisen lähtöä hartaasti toivovia tahoja. Valittiin postiin väärä mies ja nyt on tilaisuus pistää hänet pihalle!

Sosiaalijohtajan hankintavaltuudet ovat enintään 200,000 euroa, lautakunnan aiemman päätöksen mukaan vuodelta 2007. Eli hänellä oli valtuutus päättää huonekaluhankinnasta. Totta, kalustehankinta olisi kuitenkin pitänyt kilpailuttaa. Vai olisiko? Helsingin oikeuspalvelu toteaa, että hankintaa ei tietyin edellytyksin tarvitse kilpailuttaa hankintalain mukaankaan. Edellytys täyttyy silloin, jos teknisestä, taiteellisesta tai yksinoikeuden suojaamiseen liittyvästä syystä vain tietty toimittaja voi toteuttaa hankinnan. Ja että hankintayksikkö, eli sosiaalivirasto määrittelee ominaisuudet jotka tavara tulee täyttää.

Lausunnossaan kaupungin oikeuspalvelut, siis juridinen neuvonantaja kaupungille, toteaa yhteenvetona, ettei “asiassa ole ilmennyt sellaista seikkaa, jonka johdosta esitettyjä väitteitä lainvastaisuudesta voidaan pitää perusteltuna.”

Mutta takaisin poliittiseen vauhkoamiseen. Sillähän ei tunnu olevan mitään tekemistä juridiikan kanssa – ainakaan tässä tapauksessa. Sosiaalilautakunnalla, puheenjohtajanaan vihreiden edustaja, kuten kaikilla lautakunnilla, on mahdollisuus katsoa läpi viraston virkamiesten päätökset. Jos se haluaa, lautakunta voi käyttää nk. otto-oikeutta. Esimerkiksi jos lautakunnassa olevat poliitikot haluavat alistaa jonkun virkamiespäätöksen omaan päätökseensä. Tai jos huomaavat jotain outoa. Tässä tapauksessahan lautakunta oli hiljaa. Siis silloin kun päätökseen olisivat voineet vaikuttaa. Asia oli lautakunnan edessä huhtikuussa, muttei se ottanut asiaa käsiteltäväkseen.

Eivät kaikkea seuraavat poliitikot voi kaikkia yksityiskohtia huomata ja kaikkeen tarttua kun detaljeja on miljoona, sen tiedän kyllä varsin hyvin. Virkamiesten päätöksentekoonkin on voitava luottaa. Mutta silloin on syytä katsoa myös peiliin, jos virhe on havaittu, eikä vain verenhimoisena syntipukin päätä pölkylle. Mutta ehkä lautakunta ei tuolloin huomannut mitään outoa tai hankintalakia rikkovaa? Nyt vain poliittinen ajojahti on yltynyt niin kiivaaksi, että siihen on helppo singahtaa mukaan, varsinkin jos lukee poliittisesti vasemmalle värittynyttä Voima-lehteä. Mikä onkaan poliitikolle hauskempi harrastus kuin virkamiehen löylyttäminen!

Toisena syntinä Voutilaisen piikkiin on nostettu Diakonissalaitokselle suoraan toimeksiannettu romanikerjäläisprojekti, joka olisi pitänyt kilpailuttaa. Tai no, itse asiassa tietyin syin perusteltuna sitä ei olisikaan tarvinnut kilpailuttaa. Kaupungin sisäinen tarkastu toteaa, että perusteet olisi pitänyt mainita siinä tapauksessa hankintapäätöksessä. Nuo perusteet olivat ja ovat olemassa ja ne ovat sosiaaliviraston mukaan suunnilleen nämä: asunnottomien kerjäläisten asiantuntijoita, jotka pystyvät nopeasti toteuttamaan kyseisen hankkeen ei joka oksalla kasva. Näitä perusteita ei kuitenkaan valitettavasti muistettu ja tajuttu kirjata alas silloin kun hanke tilattiin.

Sosiaalilautakunta sai tiedon myös tästä virkamiespäätöksellä Diakonissalaitokselle annetusta hankkeesta jo kesäkuun alussa. Tekikö se mitään, ottiko se asiaa käsittelyyn, nostiko se asian esille? Ei.

P.S. Huonekaluhankinnassahan ei hankittu mitään oman keittiön henkilökohtaisia huonekaluja, vaan huonekalut kaupungin johtavan virkamiehen virastoon, yhteensä neljään huoneeseen, sisältyen rahdit ja yhden asentajan palvelut. Huonkalut hankittiin instituutiolle, ei henkilölle. Mikä firma tai julkinen taho hankkii edustushuonekalut julkiseen tilaansa paljon tuota halvemmalla, Suomessa, alv 22%? Kertokaa minulle.

P.S. Hankintalakia ei tunneta kovinkaan hyvin monessa muussakaan paikassa. Se kun on yksiselitteinen – ja samaan aikaan ei. Nyt olisi hyvä niin poliitikkojen kuin virkamiestenkin saada hankintalain oppitunti. Mitä pitää kilpailuttaa, mitä taas ei tarvitse, ja milloin.  Ja tietenkin on hyvä muistaa miksi koko hankintalaki on olemassa…

Mammanpoikien kosto

Posted on Updated on

Huh huh minkä hulabaloon edellinen blogimerkintäni sai aikaan. Kiitosta sateli vasemmalta ja oikealta. (Tai no, ehkä ei vasemmalta.) Minulle kerrottiin esimerkeistä, joissa lapsille on hankittu kaikki pelit ja vehkeet, ja siltikin, tai juuri siksi, aikuiset piltit ovat olleet tyytymättömiä eivätkä suoriutuneet minkään alan osaajiksi eikä minkään alan töihin.

Ja soopaa satoi sisään niiltä, joiden mielestä asioita ei saa sanoa niin kuin ne selvästi ovat. Lainaukset kirjoituksessani olivat suoraan esimerkkitapauksen suusta ja tuosta alkuperäisestä jutusta Hesarista. Joidenkin suuttuneiden mielestä on ilmeisesti ihan ok, että 22-vuotias aikamies elää viidettä vuotta suoraan sossun luukulta, eikä viitsi mennä  minnekään opiskelemaan koska ei tiedä miksi isona haluaa.

Tuo esimerkkitapaus ei jutun perusteella tuntunut minusta mitenkään raasulta – vaikka näinhän monet kommentaattorit tuntuvat surkuttelevan. Voi voi ja oi voi, poikaparkaa, ei ole löytänyt kutsumustaan! No parin vuoden kuluttua ehkä tuleekin herätys, että haluaakin vaikkapa..lääkäriksi, tai Idols-tähdeksi!

Ja myös se taisi älähtää johon se kalikka kalahti. Ainakin mammapojat ovat ryhtyneet netissä hyvinkin aktiivisiksi vastarintataisteluun. Tai näin päättelin, sillä samana päivänä Facebook-sivuilleni hakkeroitiin, kuin myös spostiin ja MySpace sivuille. Myös www.uusisuomi.fi sivuilla oleva blogini – jonne tänä iltana oli tullut puolentoistasataa kommenttia! – oli joutunut hyökkäyksen kohteeksi.  Salasanani, jotka varmaankin olivat liian heikkoja, oli murrettu.

Oliko kyseessä itäeurooppalainen virus vai suomalaisten mammapoikien kosto?

Suomalaiset mammanpojat

Posted on Updated on

Viime viikon Hesarissa kerrottiin 22-vuotiaasta Oskusta, joka on elänyt neljä vuotta toimeentulotuella. Hän ei ole saanut pysyvämpää työtä, koska hänellä ei ole koulutusta mihinkään ammattiin. Se taas Oskun mukaan johtuu siitä, ettei hän vielä tiedä mikä hänestä tulee isona. Opiskelu ei häntä houkuta siksikään, koska opintotuki on liian pieni. Toimeentulotuella (jonka lisäksi hän saa vuokransa asumistukena) Osku tulee mielestään huonosti toimeen. Kaikki raha ei tosin kulu ruokaan, vaan yli menevä tupakkaan ja joskus baareihin. Oskun tuttavapiirissä onkin enemmän toimeentulotuella eläviä kuin työssäkäyviä. Osku ei ymmärräkään miksi toimeentulotuen hakeminen pitäisi olla jotenkin nöyryyttävää. Hänestä se ei ole sitä millään tavalla. Ja hänet Hesari oli nostanut toimeentulotuen mannekiiniksi.

Mitä tulisi ajatella Oksun kaltaisista nk. aikuisista, jolta tuntuvat puuttuvan kaikki oman elämän hallinnan taidot? Tai no, osaahan hän hakea rahaa fatasta, ja kuluttaa sen elämiseen. Suomessa silloin tällöin kirjoitetaan naureskellen italailaisisista ‘mamman pojista’, jotka asuvat kotona kolmekymppisiksi kun La Mamma pistää pötyä pöytään, pyykkää kalsarit, silittää paidat ja siivoaa rakkaan aikamiespojan huoneen. Mammanpojat aikuistuvat vasta kun La Mamman korvaajaksi löytyy La Signora, vaimo.

Suomessa La Mamman korvaa La Societa, yhteiskunta. Sen kuuluu pitää huoli aikamiespojistaan niin, että näillä on katto pään päällä, vuokra on maksettuna ja tupakkarahat ilmestyvät lompakkoon. Koska suomalainen vanhapoika ei ole liian perso gurmeelle tai silitettyä paitaa tuskin päällensä pistää, La Societan ei siitä tarvitse huolehtia, fatan pikkurahat riittävät helposti lävistyksiin ja tukka meneekin shampoon puutteessa helpommin rastoille. Katu-uskottavuuden vuoksi kirpparivaatteetkin ovat välttämättömyys, ennemminkin kuin italialaisille mammanpojille Milanon putiikeista omilla palkkarahoillaan hankitut neuleet.

Tässä kohtaa kuuluu alkaa puhua suomalaisista väliinputoajista, syrjäytyneistä pojista, joille yhteiskunta ei ole onnistunut järjestämään opiskelu- tahi työpaikkaa. Toki, on paljon heitä, jotka yrittämisestä huolimatta eivät näissä onnistu. Tai heitä, joille ei koskaan ole opetettu edes yrittämään vaan eponnistumisen leima lyöty otsaan josta se on syöpynyt aivolohkoihin. Heitä pitää auttaa monin tavoin. Joskus fatta jää ainoaksi tulonlähteeksi. Minusta kuulosti kuitenkin siltä, etteivät Osku ja ystävänsä ihan tähän kategoriaan kuulu.

Oskun tarina oli ristiriidassa Hesarin jutun pääosan kanssa, jossa kerrottiin, kuinka toimeentuloa saavien määrä lisäntynyt nopeasti kun työttömäksi jääneet pätkätyöläiset, keikkatyöläiset, pienyrittäjät ovat yrittämisestä huolimatta pudonneet tyhjän päälle. He ovat fattan uusi asiakaskunta, ja heitä on autettava kun talouden lama on päällä.

Osku ja kumppanit tarvitsisivat sen sijaan La Mamman tiukan otteen korvanipukastaan. Herätkää, te aikuiset vauvat, koulunpenkki kutsuu, halusitte te sitä tai ette!