24/7 bussikaistakielto Helsinkiin?

Posted on

Monikaan ei ole huomannut, että Helsingin kaupunginhallituksen listalla on maanantaina 30.11 kaupungin bussikaistojen voimassaolon pidentäminen. Toisin sanoen, bussikaistoilla kiellettäisiin ajo henkilöautoilla aina, kello ympäri ja joka päivä, myös sunnuntaisin, launtaisin, öisin ja iltaisin. Nythän rajoittuksen ovat aamuisin ja iltaisin ruuhka-aikaan, samoin lauantaisin.

Minusta ehdotus on aivan pöllö idea. Syitä kantaani:

– Bussikaistojen monopolisoimiseen vain busseille kellon ympäri ja joka päivä ei ole tarvetta. Ruuhkautuminen tapahtuu ruuhka-aikoina ja silloin tarvitaan joukkoliikenteelle oma kaista. Muulloin jos joku kaistalla joskus ajaa, se ei bussien kulkua hidasta.
– Ruuhka-aikojen ulkopuolella bussien kulkua hidastavat muut seikat eikä autojen merkittävä ajaminen bussikaistalla; esim. se että linjat kiertävät kaikki maitolaiturit (ainakin meillä Paloheinä-keskusta-linjalla) ja liikennevalojen kymmenet seisomiset.
– Koko esitetty muutos kyllä saisi itsessään aikaan henkilöautoliikenteen ruuhkautumista silloin, kun siihen ei ole mitään tarvetta: liikennevaloista, joita kaikilla ulosmenokaduilla on kymmeniä/satoja, mahtuu läpi vain osa autoista kun seisotaan jonossa ja lähdetään liikkeelle. Sitten taas seisotaan valoissa ja lähdetään liikkeelle. Näin saadaan Mannerheimintielle hyvin jonoa silloinkin kun sitä ei muuten olisi, jopa keskellä yötä, sunnuntaisin, lauantai-iltaisin.
– Päätös antaisi taas viestin keskustan ulkopuolella asuville ja ulkopaikkakuntalaisille: ei kannata tulla keskustaan ostoksille, asioille, ravintolaan, leffaan, huvittelemaan viikoloppuisin, koska joudut jonottamaan silloinkin kun ruuhkaa ei ole! Parempi mennä Selloon tai pysyvä keskustan ulkopuolella. Nämä ihmiset eivät tule busseilla/metrolla kuin poikkeuksellisesti, joten jättävät väliin jos vain mahdollista. Kehille alkaakin pian syntyä vaihtoehtoista palvelua.

Totta kai jos pakotetaan kaikki ihmiset lopettamaan autoilu, päästöt pienetyvät merkittävästä. Kyse on siitä, 1) milloin ja miten autoilua yritetään vähentää, sekä siitä 2) vähentääkö toimenpide autoilua oikeasti vai onko kyse vain viherpesusta jonka avulla autoilu ei edes vähene, vaan kaikki tehdään vaan vaikeammaksi.