Valtuustojorinoita

Posted on

En muistanutkaan, että kuntapolitiikassa seurataan aikaansaamista puheiden lukumäärällä. Näin oli todettava päivän Hesarista.  Itse olin kaiketi jossain keskivaiheilla tuolla saralla, kun en saanut itseästäni lehteen tuppisuu- mutten myöskään äänekkäin-mainintaa. Kuten kaikki tiedämme, lukumäärä harvoin vastaa paljon mitään, mutta ehkä juttu oli taas muistutus monelle meistä, että politiikassa ’näin on jos siltä näyttää’. Eli että, joku nyt oikeasti luulevat, ettö Yrjö Hakanen (skp)  ja Kati Peltola (vas) ovat Helsingin valtuuston aikaansaavimmat ja vaikutusvaltaisimmat henkilöt!

Tai no ei kai…. Ahkeria he varmasti ovat, sitä ei käy kiistäminen.

Valtuuston ’äänekkäin’ kevään aikana oli Yrjö Hakanen (skp). Kiitos hänen, me 85 valtuutettua, monen monta virkamiestä, monta lehtimiestä, vahtimestarit (ed.mainitut palkallisella ajalla) ja koko poppoo istutaan valtuustossa joka kokouskerta kuudesta vähintään yhteentoista illalla tai puoleen yöhön, kuuntelemassa Hakasen 6 minuutin yksinpuhelua joka ikisestä aiheesta. Ja usein äänestetään, muutosehdotuksesta, jota parhaimmillaan pari valtuutettua kannattaa. Ei minulla Hakasta henkilönä mitään vastaan ole, itse asiassa mukava mies. Minuakin pyytää omiin politiikan keskusteluiltoihinsa keskustelijaksi. (Todennäköisesti juuri siksi pahaksi kokoomusblondiksi, joita sitten vaihtoehtoattakkilaiset voivat höykyttää….)

Ai niin, klo 23 jälkeen jatkuvasta kokouksesta saamme korotetut kokouspalkkiot. Eli klo 22:50 kannattaa vielä kiireesti pyytää puheenvuoro oli aihe mikä hyvänsä – sillä kun nettoaa! Siis koko 85:n valtuutetun konkkaronkka.

Oikeastaan minua ei kokouksessa myöhään istuminen haittaa, varsinkin kun siellä voi kuuntelemisen ohessa hoitaa monta muuta asiaa, kun puoluetoverit ja kaikki muutkin ovat kaikki paikalla.  Ja puheita kuullessa oppii koko ajan uuttaa aiheista, joita ei vielä tunne. Välillä tuntuu vaan vähän turhalta, että jaaha, tässä me kaikki kuunnellaan puhetta, josta puhujaa katsomalla tietää etukäteen tasan tarkkaan mikä on sisältö, ja äänestetään asiasta, josta tiedetään etukäteen, että tulos on 81-4 tai jotain siihen suuntaan.

Valtuuston puheet pidetäänkin yleensä ihan vaan poliittisen retoriikan vuoksi. Päätösten voimasuhteet eivät niistä muutu. Voidaan vähän näpäytellä muita poliittisia ryhmiä, ehkä jopa yksittäisiä henkilöitä tai jopa hallitusta. Se onkin nykyään suosittua. Demarit käyvät valtakunnan politiikkaa kuntatasollakin. Ja vasemmistoliittohan vasta niin tekee!

Käyttämällä puheenvuoron pääsee myös valtuuston suoraan nettilähetykseen. Äänestäjät näkevät – hei katsokaa mä puhun! Puheilla osoitetaan: katsokaa ja kuulkaa, minulla on mielipide – olen siis poliitikko! Puheita voi pitää paikaltaan, jolloin raja on 2 minuuttia. Tai mennä eteen pönttöön, jolloin voi puhua 6 minuuttia. Tämä on suosittua pikkupuolueiden joukossa. Silloin saa olla edessö ja pistää kaikki kuuntelemaan. Tai ainakin odottamaan 6 minuuttia kerrallaan.

Toinen ääripää, Jussi Halla-aho – jonka tekemisiä enkä kirjoituksia muutoin viitsi kommentoida, koska…. en vaan jaksa – ei Hesarin mukaan ole käyttänyt yhtään puheenvuoroa. Itsensä mukaan hänelle ”…ei ole annettu työrauhaa.” No, ei hänen paikkansa siellä valtuustossa nyt niin rauhattomalta näytä, kun istuu siinä seuraavassa rivissä takaoikealla. Ei siellä häntä kukaan hätistele. Minä en ainakaan tunnusta. Halla-ahoa kenties pelottavat ne pahat vihreät, mutta niihinkin hänellä on usean rivin ja metrin väli. Rohkeasti vain puhumaan! Vai onko niin, että Halla-ahon mielikuvitus, tiedot – tai kenties kiinnostus? – ehtyy kun puhutaan mistään muusta kuin pahoista ulkomaalaisista?

Poissaoloja kertyy valtuustosta niille, joilla on joko tähdellistä tai muuten vain parempaa tekemistä. Olin itse pois 1,5 kokouksesta kevään aikana, eurovaalien vuoksi. Yhtenä kertana matkustin Imatralle Etelä-Karjalan Kokoomusyhdistysten kevätkokoukseen, jossa oli mahdollista tavata kaikki paikallisen kokoomustoimijat vaaleihin liittyen. Tuon puoli kertaa olin FST:n vaaliväittelyn nauhoituksessa Kaapelitehtalla, mutta ehdin siellä valtuustoon jo kahdeksaksi illalla. Syksyllä minulle tulee näillä näkymin yksi poissaolo, Nepaliin suuntautuvan työmatkan vuoksi.

On vähän priorisoinnista kyse, onko päättänyt lähteä kuntapolitiikkaan koska se kiinnostaa vai koska joku muu sanoi, että nyt oot kyllä ehdolla että saadaan ääniä. Tietenkin joku asia joskus ajaa valtuustokokouksen edelle. Esimerkki priorisoinnista on asuntoministeri ja kansanedustaja Vapaavuori. Hän on lähes joka valtuuston kokouksessa, vaikka varmasti on ministerikiireitä. Muilla ministereillä on poissaoloja ihan eri tavoin.

Valtuuston kokouksissa on yleensä ihan mukavaakin – huolimatta joskus tuntikausia turhalta tuntuvasta jorinasta, jota joku vähemmän vihkiytynyt voisi luulla aidoksi poliittiseksi väittelyksi. Se on valintakysymys. Minusta politiikassa on mukava olla mukana, koska se nyt vaan on niin perhanan kiinnostavaa.

PS. Ai niin, ja nyt alan todellakin käyttää monia puheenvuoroja joka ikinen istunto. Varokaa Yrjö ja Kati, täältä tullaan!

4 thoughts on “Valtuustojorinoita

    Helena said:
    25.8.2009 06:55

    Sinulla ainakin on esitettävänä asiaa kun pönttöön nouset. Lippu siis korkealla.

    PJa said:
    10.9.2009 08:15

    Moi Nina,

    Olen kanssasi samaa mieltä, että valtuutetun aktiivisuutta ei mitata puheenvuorojen määrällä. Sanon, että samaa mieltä, kun ymmärsin kirjoituksesi osalta sinut näin. Mainitset myös, että asioista päätetään muualla. Niinhän se on.

    Samassa kirjoituksessa myös heität piikin Jussi Halla-ahon suuntaan, kun hän ei ole puhunut pöntössä. Mielestäni tuo on edelliseen mielipiteeseesi nähden kummallinen heitto. Kuten Jussi on itsekin sanonut, ei pöntöstä tehdyillä puheilla päätöksiin vaikuteta, vaan työ tehdään muissa ryhmissä ja puolueiden sisällä. Joten miksi mennä sinne pönttöön piikittelemään ja jorisemaan ”turhia”, itsekin tätä asiaa epäsuorasti ihmettelet. Ja nyt sitten Jussia epäilet pelkuriksi heti seuraavassa hengenvedossa? Mieshän on kertonut julkisuuteen oikeastaan samat asiat kuin sinäkin juuri sanoit.

    Olisitko jotenkin toivonut tai odottanut erillisiä ”vihapuheita” Jussilta? Miksi? Onko valtuustossa käsitelty mitään maahanmuuttoon tai sen järjestelmään vaikuttavia asioita – niitä, joita Jussi on julkisestikin mielipiteillään kritisoinut (huom: järjestelmää, ei ulkomaalaisia).

    Se, että Jussille ei ole annettu työrauhaa on ihan totta. Ja tiedät varmaan itsekin, että kyse ei ole istuntosalissa tapahtuvassa häirinnästä. Poliittinen ajojahti ja masinoidut oikeusjutut eivät varmasti tuo elämään helpotusta. Mietippä eläväsi normaalia perhe-elämää lasten kanssa, työ hoidettavana ja sitten vielä kunnallispolitiikka. Ja sen päälle stressaavat oikeusjutut + yleinen ”lynkkausmieliala” tietyissä lehdissä/mediassa kun satut kirjoittelemaan yhteiskunnassa tabuna olevasta aiheesta. Ei ole varmaan ihan helpommasta päästä jaksamisen kannalta.

    Voit toki olla mitä tahansa mieltä Jussin kirjoituksista (et ole tainnut niitä lukea, kun mainitsit Jussin pelkäävän pahoja ulkomaalaisia), mutta mielestäni valtuutettu Halla-Aho on toiminut kotikaupunkini valtuustotyössä olosuhteisiin nähden hyvin. Ja eiköhän äänestäjät tienneet varsin hyvin ketä äänestivät ja ole tyytyväisiä lopputulokseen. Jussin äänimäärä on statementti jota myös kokoomuksen tulisi miettiä, jotta mistähän se on merkki. Ja ei, se ei ole merkki äärioikeiston kasvusta tai ulkomaalaisvastaisuuden lisääntymisestä.

    Terveisin kokoomusta 20v äänestänyt perhenisä Helsingistä. Joka antoi Jussille äänensä viime vaaleissa.

    ninasuomalainen responded:
    10.9.2009 08:46

    Niin PJa, se on vähän niin, että minkätyyppisen henkilön haluaa edustamaan itseään valtuustossa tai eduskunnassa. Jos sinulle riittää se, että edustajasi esim valtuustossa osallistuu politiikantekoon olemaan puhumatta kenenkään kanssa, käyttämättä yhtään puheenvuoroa valtuustossa tai lautakunnissa, tekemättä yhtään aloitetta tai pontta, ylipäänsä olemalla kommentoimatta tai vaikuttamatta yhtään mihinkään kuntalaisasioihin, mutta nostaa silti kokouspalkkiot, niin sitten olet saanut äänellesi täyttä vastinetta. Oma käsitykseni politiikasta ja siinä vaikuttamisesta on kuitenkin jotain muuta.

    Toistaiseksi meitä kokoomuslaisia äänestäviä on onneksi riittänyt ihan hyvin, sellaisten ihmisten joukosta joille poliittinen johtajuus tai vaikuttaminen on muuta kuin vihanpurkauksia netissä. Ja uskon että riittää tulevaisuudessakin. En tällä mitenkään väheksy antamaasi ääntä, se on tietenkin arvokas, mutta päätöksesi on kuten sanoin omasi, enkä ainakaan itse suostu lähtemään taipumaan joka suuntiin silloin kun uhitellaan että ’minä en ainakaan kokoomusta äänestä vaan perussuomalaisia!’

    Puhumisen määrä ei tietenkään korvaa laatua, ja jossain menee raja, varsinkin kun me kaikki muut valtuutetut katselemme tuntikausia samojen ihmisten kymmenettä puheenvuoroa samasta asiasta samoin argumentein. Minun puolestani he saavat puhua, mutta monessa tilanteessa ei noilla puheenvuoroilla ole enää vaikutusta mihinkään.

    PJa said:
    10.9.2009 09:38

    Nina,

    Uskoisin (en ole tietysti mikään kuntapolitiikan asiantuntija), että se oikea vaikuttaminen tapahtuu muualla kuin ponsia tekemällä tai höpisemällä pöntössä. Kommentoin kirjoitustasi vain sen varjolla, että tunnuit kritisoivan Jussia samasta asiasta kuin oma kritiikkisi koski puheenvuorojen määrän toimimisena mittarina kunnallispoliitikon osalta.

    On näemmä tärkeä asia sinulle, että kokoomuslaisia äänestäjiä ”riittää hyvin”. Olet ilmeisesti hieman miettinyt asiaaa, koska koit kirjoitukseni painostukseksi ja kalikka kuitenkin osui, vrt kommenttisi äänestämisestä. En ainakaan omasta mielestäni tarkoittanut kommenttiani moiseksi. Äänestin ihmistä, en puoluetta. Perussuomalaisten arvot ovat huomattavasti kauempana omista (voisin sanoa kokoomuslaisista) arvoistani, mutta tässä kohden ihminen ja hänen asiansa ajoivat puolueen yli. Ja tunnen monia ”väärin äänestäneitä”, jotka traditionaalisesti ovat äänestäneet muiden puolueiden ehdokkaita. Enkä missään nimessä halua Sinua painostaa tai käännyttää – esitit julkisesti kommentteja henkilöstä ja mielestäni arvostelu oli himppasen tekopyhän puolella. Minä ilmaisin niihin oman mielipiteeni.

    En vain ole itse henkilökohtaisesti sitä mieltä, että Jussi blogi pitää sisällään vihanpurkauksia yhtään sen enempää kuin sinunkaan blogisi. Jussi kirjoittaa kärjistäen ja sarkastisesti (pidän myös esim loka-laitisen kirjoituksista paljon, koska hänellä on samankaltainen tyyli) mutta vihaa niissä kirjoituksissa en ole huomannut. Jos niihin ajatuksella tutustuu, niin kyse on maahanmuuton epäkohtien nostamisesta esille. En väitä, etteikö omasta mielestäni Jussi jossain kohden ammu myös yli, mutta niin tekee moni muukin kirjoittaja ja se heille sallittakoon.

    Mitä Jussin vaikuttamiseen tulee, niin istut samassa salissa henkilön kanssa, joka on omalla persoonallaan nostanut maahanmuuttopolitiikan ja sen isot ongelmat kansalliseen tietoisuuteen – ja toivottavasti laajenevan keskustelun piiriin. Humanitaarisen maahanmuuton kustannukset ovat satoja miljoonia euroja vuodessa – samaan aikaan kun vanhuksien kohtelusta tulee esille käsittämättömiä asioita, lasten kouluruokailuissa on uskomattomia leikkauksia tai kun kasvavassa iässä lapsi ei saa tarhassa kuin yhden lasin maitoa päivässä kun ”rahaa ei ole”. En tiedä mikä on priorisointisi tässä asiassa, minun oma käsitykseni mukaan prioriteetit ovat mitä suurimmassa määrin päin peetä. Myös Kokoomus on herännyt tähän asiaan, kuten varmasti olet tietoinen. Ilokseni olen kuullut Jussin nostamia asioita tukevia kannanottoja monilta kokoomuspoliitikoilta, joten herättely on siltä osin toiminut. Se, että oman persoonansa laittamalla likoon saa leiman vihapuheita pitävästä ja vihakirjoituksia nettiin tekevästä saamattomasta kunnallispoliitikosta on vain mielestäni kohtuutonta.

    Mutta sitähän se politiikka pahimmillaan on, mustamaalausta ja piikittelyä. Joillekin tuossa kohtaa voisi kait sanoa myös ”parhaimmillaan” 🙂

    Mutta tää hitusen derailasi alkuperäisestä bloggauksestasi. Mielelläni jatkaisin keskustelua esimerkiksi näistä Jussinkin nostamista asioista – ja hyvin mielläni näkisin Sinun mielipiteesi niistä esim täällä blogissa. Helsinkiläisenä haluaisin mielelläni kuulla paikallisten poliitikkojen mielipiteitä itselleni tärkeistä asioista. Nämä keskustelut valtuustojorinat postauksen alla eivät ole ehkä ihan oikeassa paikassa.

    Tsemppiä ja jaksamista jorinoiden kuunteluun valtuustossa. Käyppä joskus juttelemassa Jussin kanssa, jos kerran mies ei ole puhunut kenenkään kanssa. Voit ehkä yllättyä vaikka positiivisesti?

    Terv

    Pekka

Kommentointi on suljettu.