Tyhjä tynnyri kolisee eniten

Posted on

Timo Soini tyhjensi suomalaiskansallisten vertauksien arkkunsa eilisessä EU-vastaisessa puheessaan. ”Kirves on jo puun juurella. Hallitus paljastaa karvansa. Torjuntavoittojen katkeamaton sarja. Baabelin torni. Kuka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.” Itse puheensisältö oli tyhjää täynnä silloin kuin siinä ei toisteltu ei-sanaa.

Soinin väitetään olevan fiksu mies. Oikea maisterisjätkä, joka osaa sanoa sisällön yksinkertaisesti. Eilisen puheen tai Soinin EU-ohjelman pohjalta voi miettiä, missä fiksuus oli. Ehkä siinä, että Soini pelaa fiksuna miehenä ainoaa ässäänsä, eli populismikorttia. Hän laskee, että on ihan sama mitä hän sanoo, kunhan se vetoaa kansojen syvien rivien herravihaan, johon tänä päivänä liittyy saumattomasti EU-kriittisyys. Ihmiset, jotka eivät matkusta, eivät opiskele ulkomailla, eivät ehkä käy töissä – ollenkaan saati ulkomailla- , eivätkä löydä henkilökohtaisesti viitepiiristään mitään EU:n liittyvää saatikka siihen liittyvää positiivista, ovat Soinin vaaliriistaa.

Nämä samat ihmiset toki oikeasti hyötyvät monesta EU-asiasta, vaikkeivat sitä tunnusta – tai tunnista ja tiedä. Euro on tuonut talouteen vakautta, tavaroiden vapaa liikkuvuus, markkinoita suomalaisille firmoille, jotka sitten maksavat veroja Suomen kassaan, yhteisiä standardeja, yhteinen vahva EU ulospäin. Mutta nämä kaikki ovat Soinin äänestäjille liian kaukana, liian abstrakteja, eivätkä liikuta juuri heitä.

Mitä ihmettä Soini sitten ajaa EU:ssa? Ei-linjaa. Soini edustaa ihmistyyppiä, jota tavataan joillain työpaikoilla ja yhdistystoiminnassa. Ei ole väliä mitä esitetään, vastaus on ei. Ei-tyyppi saa aina joltain taputukset. Yleensä heiltä, joita ottaa päähän kun toiset pärjäävät, yrittävät, menevät eteenpäin ja yrittävät löytää ongelmiinkin ratkaisuja. Ei-ihminen ei halua muuta kuin huomiota ja mahdollisuuden jättää puumerkkinsä historiaan, oli sen sitten vaikka lopettamalla eteenpäinmenon.

Soinin puheessa on selvä monenkertainen ei-viesti. Perussuomalaiset eivät halua, että EUsta tulee globaali toimija. He eivät halua uusi neuvotteluja Suomen maataloustuista. Persut eivät halua Turkkia jäseneksi. Ja aika monta muuta ei-asiaa. Mitä Soini ja Perussuomalaiset sitten haluavat, muuta kuin mitä he eivät halua? Se jää mysteeriksi. Paitsi vaalivoiton, jotta voivat… tehdä sillä mitä? Erottaa Suomen EU:sta? Kaikki 80- ja 90-luvulla Suomessa eläneet: kannattaa hetkeksi muistuttaa mieleen millaisessa kekkoslandiassa ennen elettiin. Nyt siis: euro pois, rajat kiinni, ei opiskelemaan eikä töihin Eurooppaan, ostetaan omia tavaroitamme eikä turhaan myydä muualle, tullit tuonnille. Näinkö? 

Soinin käyttämiin sanontoihin lisäisin vielä yhden. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

2 thoughts on “Tyhjä tynnyri kolisee eniten

    Ruso said:
    20.4.2009 08:20

    mun veikkaus on et soinin alamäki on jo alkanut: tyhjyys paljastuu menestyksen myötä…

    Anonyymi said:
    27.4.2009 16:42

    Soini on mysteeri?- alla arvio hänestä, ja kommenttia yleisemmin. EU-vaali on vain ’sirkusta’, koska Suomen valta on mitätön EU:ssa?:

    EU:n ydinjäte Suomen kohtalona?

    Tässä oma tilannekuvaukseni, jossa hiukan laajempaankiin katsantoon maailmastamme nykyään.

    Ehkä tämä paljastaa taustan Suomenkin tilanteelle, ja tilanteille?-eli miksi maailma ei kehity enää parempaan suuntaan, vaikka nyt meillä olisi ollut siihen mahdollisuus tekniikan ja elintasomme puolesta?:

    Kaikki liittyy kaikkeen…’Zeitgeist’? – eli ’Ajan henki’?:

    Olen pettynyt Suomeen.
    Nazi Suomi Finland omia kansalaisiaan kohtaan?

    Onko kenelläkään tietoa RKP:n ja ruotsinkielisten vallasta Suomessa?

    Timo Soinia myöten kaikki huippupoliitikot ”RKP:n” taskussa?

    Todellinen ”natsi”-valta Suomessa yli suomalaisten? = Pakkoruotsi, kaksikielisyys, Ahvenanmaa erityisoikeudet, jne. jne.?

    Mielestäni olisi jo aika lopettaa kaksikielinen Suomi, ja saada maa yksikieliseksi. Ruotsinkieli byrokratiassa maksaa valtavasti ja sillä ei enää juuri ole käytännön merkitystä.Ruotsinkielisiä vain 3% enää? Ruotsinkieliset kunta-asiat voidaan hoitaa erityisillä niille tehdyillä tulkkauspalveluilla, jos tarpeen.

    Tuossa myös nyky-Suomea:

    http://100777.com/node/1903

    http://kaarle.blogit.uusisuomi.fi/

    Uusi maailmanjärjestys-EU etenee, demokratiaa järkyttävää tietoa on jatkuvasti näistä asioista, mutta suomi-media ei kerro meille siitä.

    On tullut mieleen juutalaisen kansan tuhoaminen 30-luvulla, sehän aloitettiin pikkuhiljaa, ja tehtiin aina pala palalta oikeuksia vähentäen. Sama on meneillään Suomessa suomalaisia kohtaan?

    EU on päättänyt tehdä Suomesta ydinjätevarastonsa peruskallioomme kaukana EU:n maista, ja louhia uraania Suomesta?

    Onko peruskalliomme ainoa sopiva EU:n alueella tähän tarkoitukseen? Silloinhan on itsestäänselvää että EU ydinjäte tuodaan Suomeen? Missä on poliittinen keskustelu tästä?

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/32741-yllattava-varoitus-ydinjatetta-ulkomailta-suomeen

    http://zachrishaaparinne.wordpress.com/2009/01/14/apinat-vauhdissa-valheidensa-kanssa/

    ”…ydinvoimayhtiöt ajattelevat, että jos se saadaan yleiseurooppalaiseksi ydinjätehaudaksi tai saadaan eurooppalaisia yhtiöitä mukaan, sen tekeminen on kannattavampaa. Tämä pelko ulkomaisen ydinjätteen tuonnista Suomeen on täysin reaalinen.”:

    http://tinyurl.com/dyns55
    ( =
    http://217.71.145.20/TRIPviewer/temp/OTSIKKO__109.1994_1__HE_135_1994_1_K_Ed._Haavisto__NUMERO_6211_su.html
    )

    ”SUOMESTA EI SAA TEHDÄ EUn YDINJÄTTEIDEN HAUTAUSMAATA!”,Mertsi Lanki:

    http://mertsilanki.blogit.uusisuomi.fi/2008/11/01/suomesta-ei-saa-tehda-eun-ydinjatteiden-hautausmaata/

    Myös on kerrottu EU:lla olevan EU-arabia eli Eurabiaksi nimitetty operaatio, jossa muhamettilaisuutta tuodaan eurooppalaiseen kulttuuriin, ja kohteena saattaa olla kansanvallan ja kristillisyyden vähentäminen?

    Valtaapitävä maailmaneliitti siis kaiken taustalla ajamassa omaa valtaansa?

    Totalitaarinen maailmanvalta tavoittena, EU vain yksi askel siihen?:

    http://video.google.com/videoplay?docid=8756795263359807776

    http://100777.com/node/1871

    PS.

    Maassa on työttömyys- ei työvoimapula. Vuoden 2007 tilastojen mukaan yli 200 000 ilman työtä, ja tilanne pahentunut koko ajan. Uudempia tilastoja ei ole julkaistu netissä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s