Nina Suomalainen

Monien perstuntuma on vallitseva totuus

Posted on 12.1.2009

Hyvää kuluvaa vuotta 2009! Positiivista virettä on pidettävä yllä, vaikka harmageddonia, talvisotaa ja mitä kukakin johtajistamme onnistuu keksimään, tuppaa kaikista tuuteista. Useita meistä lama ei vielä ole koskettanut, ja siksi sen mieltäminen ei oikein onnistu. Mutta talouden kaikki ennusmerkit näyttävät huonoilta. Toisaalta monet tahot yrittävät myös harrastaa lamankarkoitusloitsuja. Älä ruoki lamaa! sanoo Facebook ryhmä. Siitä on jo väännös sanan väärinnähneiden iloksi, eli Älä ruoki laamaa! -ryhmä. Ihan totta, joku sellaisenkin on perustanut!

Laamaa en ruoki, ja lamaa vastustavan ryhmän toiveen mukaisesti en nyt ole varsinaisesti alkanut pihistämäänkään, siis normaalia enemmän… ’Downshiftingistä’ kirjoitin vuoden lopun viimeisen merkinnän, eli sitä olen ihan tiedostamattakin kai alkanut ottaa elämän ohjenuoraksenikin: ei ole pakko koko ajan ostaa ja kuluttaa, siis ainakaan saadakseen sisältöä elämään. Sitä löytyy ennemmin jostain muualta, vaikka tietenkin ostamisen välttäminen on helpompaa, jos perushankinnat on tehty eikä puute vaivaa.

Keskiviikkona alkaa Helsingin uuden kaupunginvaltuuston kausi, istumme silloin ensimmäistä kertaa ja päätämme ainakin erilaisista luottamuspaikoista. Uskon ja toivon saavani Kiinteistölautakunnan varapuheenjohtajuuden ja Kaupunginhallituksen varajäsenyyden. Valtuusto kokonaisuudessaan nämä päättää, vaikkakin Kokoomusryhmässä olemme jo omista paikkojemme jaoista päätökset tehneet.

Luin tänään Hesarista kolumnin siitä, miten palvelut Helsingissä toimivat – tai eivät toimi. Jälleen kerran monta esimerkkiä yhden perheen kokemuksista siitä, miten hammaslääkäriaikoja ei saa, terveyskeskukseen ei pääse, ja vapaa päivähoitopaikka löytyy tunnin matkan päästä kotoa – vaikka lähin päiväkoti olisi naapurissa.

Puhuimme viikonloppuna Kokoomuksen valtuustoryhmän seminaarissa juuri siitä, onko palveluissa ongelmia vai ei. Tuoreen terveydenhuollon asiakaskyselyn tulos ei kuulostanut ollenkaan niin pahalta kuin kauhutarinat antavat ymmärtää. Mutta mikä on totuus? Monien vastauksien keskiarvo, vai liian useat tutuilta kuullut kauhutarinat?

Joskus on hyvä muistaa, että totuus on se, miltä tuntuu. Siis juuri yhden ihmisen totuus on hänen oma kokemuksensa, vaikutelmansa, tuntemuksensa. Vaikka kuinka tilasto osoittaisi, että asia ei voi olla noin, jos asiakkaan, kuntalaisen perstuntuma on joku, se on se totuus. Ja jos perstuntumia on liian monta, siitä tulee vallitseva totuus. Ja sitä ei voi poliitikko jättää huomioimatta, vaikka tilasto sanoisi toista.

Toinen esimerkki byrokratian elämästä on tullut tietooni sähköpostitse, eräältä oman kaupunginosani Paloheinän asukkaalta. Eräältä kujalta/paljon käytetyltä pimeältä reitiltä puuttuvat katuvalot, ja ovat puuttuneet jo kauan rakennustöiden vuoksi. Marraskuun alussa asukas kirjoitti kaupungille ja kirjoitti minulle. Minä kirjoitin ja soitin kyseiselle virkamiehelle. Odotimme. Asukas laittoi uudelleen viestiä. Odotimme. Saimme vastauksen, kaupunki selvittää asiaa. Kaksi kuukautta myöhemmin ei ole tullut selvää, eikä siis vastaustakaan. Ensi viikolla on varmaankin uudelleen tartuttava luuriin ja etsittävä virkamies, sähköpostin vaikutus tuntuu olevan heikko.

En haluaisi kaupunkipoliitikkona olla koko ajan hätyyttelemässä varmasti asiaansa osaavia virkamiehiä. Mutta palvelukulttuuriin kuuluu, ainakin yksityispuolella, että asiakkaalle kerrotaan väliaikatietoja: Selvitämme! Nyt tiedämme, että asia on näin ja noin. Voimme hoitaa asian kuukauden päästä! Tuli viivytys, mutta asia tehty viikolla X. Selvä, nyt on hoidettu! Asukas ja poliitikkokin on tyytyväinen kun tietää, missä homma etenee – ja että se etenee.

Olisi mukavaa, jos monien kaupunkilaisten perstuntuma olisi, että asiat hoidetaan Helsingissä. Silloin voisi alkaa uskoa, että asianlaita ihan oikeasti on niin.