Miten syödä kakku – ja pitää se jääkaapissa
Suomi haluaa lisätä kriisinhallintatoimiaan. Nato on yksi merkittävimmistä toimijoista sotilaallisella puolella, ja Suomi haluaa mielellään olla mukana harjoituksissa. Mutta Suomen virallinen linja on ollut, ettei itse päivustysvuoroihin osallistuta. (Näin raportoi HS tänään.) Halutaan kouluttautua, turvallisissa olosuhteissa, johonkin, jonkin asian varalle, muttei kantaa vastuuta niissä operaatioissa, joihin Nato on menossa.
Päätös päivystysvuoroihin osallistumiseen jättämisestä on ollut poliittinen; kai itse Suomen puolustusvoimat tajuavat tilanteen hölmöyden. Vähän kuin huipputason jääkiekkoilija haluaisi osallistua maajoukkueen treeneihin, mutta kieltäytyy itse peleistä, sillä niissä on loukkaantumisvaara, ja joutuu tunnustamaan väriä. No, okei, tietenkään ei ole ihan sama asia, onhan oikeissa rauhanturvatehtävissä usein vaarallista ihan oikeasti.
Mutta miksi noissa päivystysvuoroissa ei haluta olla? Onko pienempi paha treenata Naton kanssa, kuin mennä Somaliaan, Kongoon, tai muualle Naton riveissä, mutta hyvän asian eli siviilien elämän puolustamisen, rauhan ja ihmisoikeuksien vuoksi? Luulisi asian olevan päinvastoin Naton jäsenyyden vastustajillekin?
Vai onko kyse turvallisuudesta? Silloin tulisi se sanoa. Haluamme turvata rauhaa ja puolustaa siviilejä, mutta jotkut paikat vaan ovat liian vaarallisia suomalaisille joukoille.
Mutta kyse on myös siitä, halutaanko olla mukana sotilaallisessa rauhanturvaamisessa vai ei. Nyt yritetään samaan aikaan kantaa sitä kuuluisaa kansainvälistä vastuuta ja olla kansainvälisen rauhanturvaamisen supervalta, ja toisaalta olla sitoutumatta liikaa mihinkään. Itse asiassa EU:n kriisinhallinnasta totesi juuri tutkija Hanna Ojanen: on kuin EU haluaisi mennä vain paikkoihin, joissa on helppo onnistua. No, Afghanistan ei ole helppo, siinä on poikkeus.
On tietenkin helppo toivoa interventiota maailman pahimpiin paikkoihin kun itse siviilinä ei niihin tarvitse mennä. Kriisinhallinnan ylevissä tavoitteissa ja mitä oikeasti tehdään vallitsee kuitenkin ristiriita. EU perusti kyllä operaation turvaamaan somalikriminaalien piraattihyökkäyksen kohteeksi joutuneita laivoja, mutta Kongon satojen tuhansien ihmisten surkea kohtalo saa pään ravisteluja. Sille ei tiedetä mitä tehdä, sillä asia on liian vaikea ja suuri pala Natolle, puhumattakaan EU:sta.
One thought on “Miten syödä kakku – ja pitää se jääkaapissa”
Kommentointi on suljettu.
Nina Suomalainen 
11.12.2008 18:52
Asiaa! Tämä on asenne joka Suomessa usein ärsyttää, halutaan jotenkin varmistaa, että ollaan mukana, mutta kuitenkin niin että ei sittenkään olla. Että voidaan vastata kaikille kysyjille sopivasti. ”Kyllä mukana ollaan” niille, jotka sitä arvostavat ja ”Ei, me emme ole mukana” niille jotka ovat ei-mukana-olemisen kannalla. Asioissa on mustat ja valkoiset, pelkällä harmaalla ei voida liikkua loputtomiin. Jossain vaiheessa on tiedettävä kenen joukoissa seisoo.
Kongon tilanne on todella monimutkainen, vaikea ja vaarallinen. Edunsaajia on liikaa, että kukaan uskaltaa olla puolella tai toisella, parempi olla mahdollisimman hiljaa, että turvataan omat saamiset ja operaatiot siellä. Tuntuu kurjalta kun joihinkin paikkoihin hyökätään jämäkästi rauhantyössä mutta toiset jäävät oman surkean onnensa nojaan.
Välillä tulee miettineeksi; kumpa olisi taikasauva tai edes viisasten kivi.