Ety tulee!

Posted on Updated on

Tällä viikolla se tulee. Etyjin, eli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön ministerikokous saapuu Helsinkiin. (Vuonna 1975 allekirjoittu Etyk, eli – konferenssi oli järjestön edeltäjä.) Itsekin pääsen osallistumaan, yhtenä duunareista. Virallisesti olen Etyjin työntekijä, vielä vajaan kuukauden. Olen tämän vuoden, Suomen Etyj-puheenjohtajuuskauden ajan, työskennellyt pääsääntöisesti Haagissa Etyjin vähemmistövaltuutetun toimistossa, Suomen puheenjohtajuuden yhteyshenkilönä ja yhtenä vähemmistövaltuutetun neuvonantajista. (www.osce.org/hcnm)

En ole asiaa kovinkaan mainostanut, kun en ole aina ollut varma, mitä voi ja mitä ei voi kirjoittaa näin blogeissa, silloin kun yhtenä hetkenä puhuu poliitikkona ja toisena hetkenä virkamiehenä. Ja kolmantena hetkenä ihan vain itsenään vapaa-ajattelijana.

Minuun on vielä iskostunut vanhan ajan ulkopolitiikan tuntuma, eli pitää varoa sanojaan silloin kuin työ liittyy diplomatiaan ja kansainvälisiin suhteisiin. Nyt kun ulkoministerimmekin on uuden vapaan sanan airuita ja kertoo päivittäin mitä kaikkea ministerinä puuhaa, ei kai ole niin vaarallista, jos UM:n asiantuntijana työskentelevä joskus avaa sanaisen arkkunsa. On kuitenkin dilemma: jos sanoo mitä oikeasti ajattelee, siitä voi tulla uutisarvoista tekstiä vaikkakin saada sanojansa epämukavaan asemaan. Jos taas liikaa muotoilee sanomansa, se menee monelt ohi. Tämän dilemman kanssa usein painin….

Etyjin kokous alkaa virallisesti vasta torstaina, mutta tiistaista väkeä alkaa Helsinkiin virrata. Lähes 50 ulkoministeriä, pois lukien Condi Rice, joka sen sijaan lähti ratkomaan Intian ja Pakistanin tulenarkaa tilannetta. Mitenhän UMI Stubbin lätkämatsin nyt käy?

En kuitenkaan vieläkään aio aivan suoraan raportoida kokouksesta ja vetää analyysiä siitä, mitä siellä oikeasti tapahtuu, nimittäin työsuhteeni on vielä vuoden loppuun asti voimassa… Raportoinnin saavat hoitaa lehtimiehet! Tänään Hesarin Olli Kivinen tekikin luotettavan arvion siitä, mikä Etyjin merkitys on ollut ja on nyt. http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Etyj+arvossa+arvaamattomassa/1135241579542

Etyjistä lisää suomeksi löytyy halpaan hintaan Liken julkaisemasta kirjasta Inhimillisen Euroopan puolesta, jota olin toimittamassa vuonna 2005. Etyjin historian kuvaus on siinä ajankohtaista vaikka kirja muutoin onkin jo kolme vuotta vanha. Se löytyy esim täältä: http://www.like.fi/kirja.php?detail_id=3589

Myöc suurlähettiläs Markku Reimaa kirjoittaa syksyllä ilmestyneessä ’Kekkosen katiska’ kirjassaan siitä miten ja miksi Etyj syntyi.

Oma vuoden Etyj-urakkani loppuu parin viikon päästä, jolloin palaan kotimaan helmaan ja uuden vuoden alusta taas omaan toimeeni kehityspolitiikan pariin Kirkon Ulkomaanapuun Katajanokalle. Ja vuoden alustahan alkaa myös Helsingin kaupunginvaltuusto. Voi miten virkistävää! Pääsee hoitamaan oman kotikaupunkinsa asioita, vaihteluna kansainvälisen politiikan joskus melkoiden paperinmakuiseen elämään. (Tosin valtuutettuna sitä paperia vasta alkaa tunkeakin postiluukuista…) Vuonna 2002 palasin Suomeen lähes kymmenen ulkomaanvuoden jälkeen siksi, että Suomessa eläminen ja asuminen tuntui haastavammalta kuin seuraavaan kriisikohteeseen expattina lähteminen. Nyt on vähän sama olo. Helsinki, here I come!

One thought on “Ety tulee!

    cristinaandersson said:
    2.12.2008 12:56

    Tervetuloa takaisin Stadiin, täällä sitä työsarkaa kyllä näinä aikoina riittää. Haasteet ovat suuret ja kovat. Asenne- ja henkinen ilmapiiri eivät ole niistä vähäisimpiä.

    Ulkoministerien kokous on tosiaan jälleen yksi tilaisuus Suomelle näyttää osaamista kansainvälisten korkean tason tilaisuuksien järjestäjänä ja isäntänä. Tämä onkin alue, missä Suomi on menestynyt loistavasti ja varmasti nyt käy samate. Kokous tulee tuottamaan huomattavasti good willia. Good willin merkitystä ei kannata väheksyä. Varsinkin aikoina, jolloin hyviä uutisia on vähän se voi nousta arvoon arvaamattomaan yllättävissä tilanteissa. Siksi jokaisen, joka työskentelee kokouksen menestyksen hyväksi kannattaa ylittää itsensä ja pistää kaikki osaaminen peliin.

    Taloudellisen tilanteen ollessa mikä se on, on Suomi erityisen hyvä paikka ulkoministerien tapaamiselle. Vaikka huonot uutiset piinaavat päivittäin olemme kuitenkin muuhun maailmaan verrattuna kohtalaisen hyvissä asemissa ja onhan valtionvarainministerimme Euroopan paras!

    Condilta jää lätkämatsi väliin, mutta ehkä ulkoministerimme saa tilaisuuden viedä Hillary nauttimaan suomalaisesta kiekkohurmasta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s