Obama valittiin, koska loppuu lasku
Barack Obama valittiin juuri maailman merkittävämmäksi mieheksi. Paitsi älykkyyttä ja visiota, hän huokuu sellaista vankkaa asiaansa uskomista, että viesti meni perille amerikkalaisille ja voitto oli selvä kuin pläkki. Harvoin voi seurata yhtä karismaattista ja aitoa poliitikkoa. Hänessä on monille poliitikoille oppimista.
McCainilla oli ehkä enemmän uskottavuutta ennen kampanjaansa, liberaalina republikaanina, fiksuna miehenä, kuin mitä kampanjasta jäi käteen. Hänen esiintyminensä toi päivä päivältä esiin sen valovuosien eron Obaman dynaamisuuteen, aitouteen, eteenpäin katsomiseen ja visioon. Kaikki kunnia McCainille, mutta taka-alalla nyökyttelevän vaimonsa kanssa he olivat kuin hyvin muumioituneita eläkeläisiä kasvojen kohotuksineen… McCainin viesti oli, ’minä olen parempi koska toinen on huonompi ja nuorempi’ ja sitä toisteltiin. Jossain laskettiin, että McCainin puheista 75% oli vastustajan mollaamista ja 25% omaa agendaa.
Sarah Palinin naisenergia ei auttanut. Palinin huhutaan suunnittelevan tulevaisuuttaan 2012 vaalissa, ja sanotaan, että hän oli vielä liian tuore isoihin kisoihin. Ihmettelisin suuresti, jos Palin on neljän vuoden päästä aidosti republikaanien ykkösehdokasnimiä. Neljä vuotta ei paranna Palinin kohdalla asiaa. Hänen valttinsa näissä vaaleissa olivat 1) huulipuna eli naiseus ja ulkonäkö, 2) räväkät puheet, 3) metsästystausta, 4) perhearvot, 5) innokas pyrky. Naisten joukostakin löytyy varmasti muita fiksumpia, karismaattisempia, osaavampia republikaaniehdokkaitakin. Mutta Palin varmasti pysyy kuvioissa muodossa tai toisessa tulevina vuosina!
Obamalle ei koita helpot ajat. Uutisissa oli arvio, että USA on jo lamassa. Lama on jotain muuta kuin talouden kasvun hidastumista tai pieni lasku kysynnässä. Lamasta ei oikein ole selvää käsitystä, jollei sitä ole elänyt. 1990-luvun lama Suomessa meni minultakin hieman ohi. Olin opiskelujen loppuvaiheessa, ja rahaa oli joka tapauksessa niukasti. Laivatarjoilijan töitä riitti minkä tarvitsin. 1993 keväällä lähdin Brysseliin elämään niukasti harjoittelijana. En tainnut tajuta, missä kurimuksessa Suomessa oltiin.
Nyt meidän, päättäjien Suomessa, EU:ssa ja Barack Obamankin on tehtävä kaikki mahdollinen, jotta ojasta päästään ylös, pian. Tämän hetkiset toimet vaikuttavat ehkä viiveellä, kuten tuleva veronalennus tai korkojen lasku. Silloin kun on rähmällään mudassa, ylös kampeaminen vie joka tapauksessa aikaa, puhumattakaan kamppeiden siivoamisesta. Ja nyt ei taideta olla vielä edes siellä ojassa, vaan kieritään alas rinnettä.
2 thoughts on “Obama valittiin, koska loppuu lasku”
Kommentointi on suljettu.
6.11.2008 00:52
Toisessa blogissa joku pahoitti mielensä muumio-sanasta koska McCain on käynyt läpi ihosyöpäleikkauksia. Eli pahoitteluni täälläkin, tarkoitukseni ei ollut loukata ketään! Tiesin kyllä, että McCainillä oli ollut ihosyöpää, mutta en muistanut, että siinä on – tietenkin -ollut erilaisia kasvojen leikkausoperaatioita mukana, kenties kohotuksenkin tyyppisiä. Enkä siihen toki termillä viitannutkaan!
Itse asiassa en muumioitumisella tarkoittanut pelkästään McCainin kasvoja vaan yleistä olemusta, joka – tietenkin, onhan hän oliko se 72 vai 74-vuotias – melkoisen staattisempi kuin kilpaililjansa, käsien liikkeineen kaikkineen. Lisäksi, on pakko sanoa, hänen puheensa, tyylinsä puhua, puheiden sisältö, kaikki viestitti sitä, että McCain on aivan eri sukupolvea kuin Obama. Jopa niin että – ja vielä kerran, kaikki kunnia saavutuksilleen sotasankarina, poliitikkona jne jne… – on vähän jo menneestä maailmasta! Ihan oikeasti, kyllä minulle tuli tunne, että siinä puhuu mukava ja aktiivinen ukki, mutta en häntä maailman mahtavimman miehen pallille olisi halunnut (varsinkin kun kakkosena olisi ollut hockey-mum ja tavisten kuningatar S Palin, ja hei tässäkään olemme minet taviksia mutta että heartbeat away from US presidency, hmmm). Toivottavasti tämän arvion voi esittää ilman leimaamista ikärasistiksi…..
12.11.2008 09:15
Koko maailma katsoo USA:n presidentinvaaleja – ja USA:n presidentistä tulee ikään kuin koko maailman presidentti. Pitäsisikö meillä Euroopassa olla vaaleilla valittu presidentin virka ilman Euroalueen sisäpoliittista valtaa – mutta varustettuna jonkin asteisella ulkopoliittisella vallalla? Minusta tätä vaihtoehtoa voisi harkita.