Pääkaupunkiseutu hahmoteltuna tupakka-askin kanteen

Posted on

Pääministerillä on puutarhakaupunkivisio. Se kuulostaa kivalta! Ja samalla vähän… hmm, utopialta? Olisiko pääministeri innostunut oppositiopuolueen unelmointi-kehoituksesta ja ja lähtenyt miettimään asioita ’from the top of his head’. Siis vetämään hatusta.

Minä pidän puutarhoista, luonnosta, vehreydestä. Plussaa visiossa onkin luonnon läheisyys. Olen samaa mieltä pääministerin kanssa siitä, että monet suomalaiset – ja yksi Suomalainen – haluavat säilyttää luonnon läheisyyden myös asuessaan kaupungissa. Puistot, polut, kävelyreitit, merenranta: ne ovat henkireikiä. Tämä on yksi kolmesta kuntavaalikampanjani teemoista.
Vanhasen idea jää kuitenkin jossain määrin – eikä ihan vähänkään – utopiaksi. Utopiassa 5000-10,000 taajaman ihmiset työskentelevät lähinnä omissa kaupuginosissaan. Häh? Ja tekevät mitä? Tuottavat palveluja kuten tukanleikkuuta ja kengänkorjausta toisilleen ja pitävät toisillee kyläkauppaa? Joillakin harvoilla valituilla – kuten pääministerillä tai hänen lentoemäntä-ex-vaimollaan – saattaa olla työ miniviherkaupungin ulkopuolella, ja siksi heillä on sähköautot.

Ilmastonmuutoksen ja öljynhinnan innoittamissa maailmansäilyttämissuunnitelmissa minua häiritsee se, että monessa niissä oletetaan, että ihmiset tulevat lopettamaan liikkumisen. Emme lennä, emmekä aja autolla. Ajatus, että tarpeetonta autoilua ja lentämistä vähennetään on hyvä minustakin. Ongelmana on, että toisten liikkuminen on helpompi todeta tarpeettomaksi kuin oma. On helppo tuomita uusi paaria-luokka, nuo espoolaiset citymaasturikuskit. Useimman meistä on töissä käytävä, mutta emme halua asua ydinkeskustassa tai muuttaa juuri sinne missä pätkätyö kulloinkin on.
Takaisin Vanhasen visioon. Hän selvästi yhä haluaa asettaa vastakkain raideliikenteen, joka tuottaa pahoja slummilähiöitä varrelleen, ja sympaattiset pikkuviherkaupungit, jossa perheet viihtyvät ja josta huristellaan sähköautoilla kauppaan kerran viikossa ja tehdään ehkä etätöitä. Eihän se näin mene. Eivät nämä kaksi ääripäätä ole ainoat vaihtoehdot. Raiteet ovat aivan ehdoton tulevaisuuden liikennemuoto vähänkin suuremmassa metropolissa, joka pääkaupunkiseudustakin nyt on tulossa. Mutta ei kaikkien tarvitse asua sadan metrin päässä metro/juna-asemasta – sinne voi tulla omakotitalostaan julkisen liitäntäliikenteen avulla, fillarilla, tai omalla autolla ja paikoittaa liitäntäparkkiin.

Mutta kuten pääministeri, minäkään en halua asua vain betonin keskellä. Tuskin kukaan haluaa. Kaupunkisuunnittelu on nykyään kuitenkin hieman muuta kuin se mitä sovellettiin Pasilassa tai Jakomäessä. Jos demarit ja vihreät ovat betonipuolue ja keskusta maaseutupuolue, voisiko Kokoomus yhdistää käsitteet ’keskitetty’ ja ’hajakeskitetty’?
Aika mielenkiintoista muuten, että viikon pääkuntavaaliaiheeksi on noussut pääministerin kahdessa minuutissa ruutupaperille vetäisemä visio Suomen metropolialueen kehityksestä. Seuraavassa haastattelussa häntä voisi pyytää piirtämään ratkaisun kuntien terveydenhoito-ongelmiin. Mihin tarvitaan kymmeniä asiantuntijoita kun pääministerillä selvästi on Da Vincin lahjat luonnostella paperille mitä innovatiivisimpia keksintöjä?

One thought on “Pääkaupunkiseutu hahmoteltuna tupakka-askin kanteen

    ruso said:
    9.9.2008 09:57

    Oli Vanhasen agraarivisiosta mitä mieltä tahansa, on virkistävää, kuinka hänen avauksensa toi ”suuret linjat” kunnallispoliittiseen keskusteluun. Siitä pojot hänelle, ehkä virkistää vaalikeskustelua ja -intoa… Soininvaaralla oivaa analyysiä aiheesta blogissaan.

Kommentointi on suljettu.