Toverit, olemme tulevaisuuden puolue
’Olemme astuneet toverit, uuteen aikaan! Sosialidemokraattinen liike on rohkea liike, joka uskaltaa katsoa, toverit, tulevaisuuteen!’ Näin puhui perjantaina sosialidemokraattien uusi puheenjohtaja.
Mikä ihme tuossa ’toverit’-sanassa on kun se pistää karvat pystyyn? Miksi ihmeessä sitä vielä demareissa edes halutaan käyttää? Asiahan ei sinänsä kuulu minulle, sana pisti vain korvaan, näin vuonna 2008. Mutta aatteen palo on hengissä näemmä. Itse en pidä myöskään naisten joskus käyttämästä ’siskot’- tervehdyksestä naisasia-ja tasa-arvomielessä. Olen tasa-arvoihmisiä henkeen ja vereen, tunnen asiaa melko hyvin ja edistänyt tasa-arvoa työssäni ulkomailla ja Suomessa eri tavoin, mutten silti ole kenen tahansa naisen ’sisko’ sukupuolen perusteella.
Demareilla on muutenkin melkomoista uudistumista: kaksi uusista varapuheenjohtajista on ensimmäisen kauden kansanedustajia, molemmat heistä nk. julkkistaustaisia. Ovatkohan hekin oppineet jo käyttämään toveri-tervehdystä?
Kilpailevan puolueen edustajana on mielenkiintoista seurata toisen puolueen toimia. Demareissa onkin paljon mielenkiintoista meneillään, ainakin tänä viikonloppuna. On kiinnostavaa seurata myös onko uudella oppositiopuolueen puheenjohtajalla seuraavaksi muutakin visiota kuin tämän päivän lehtien otsikkoon lausumanaan otettu ’pääministeri Vanhanen takaisin Suomeen kertomaan vaalirahoituksesta’.
3 thoughts on “Toverit, olemme tulevaisuuden puolue”
Kommentointi on suljettu.
7.6.2008 14:23
Itse asiassa kiinnitin huomiota samaan pieneen yksityiskohtaan, toverit-sanaan, ja samoin se kalskahti korvaani. Mutta eikös se kuitenkin ole selkeää brändäämistä, että hei vasemmalla tässä ollaan, tai vasemmalta tässsä tullaan ainakin jos tarpeeksi kauaksi katsellaan. Kun Sossujen agenda, jos Lipposen agenda sitä yhtään heijasteli, on ollut välillä varsin uusliberalistista ja natomyönteistä, niin edes terminologiassa on hyvä tuoda perinteitä esille. Toverihan kuulostaa suorastaan ihanan retrolta kun sitä enemmän pureskelee.
7.6.2008 14:38
Brändäystä – niinpä, voi ollakin! 😉
11.6.2008 14:04
Terve,
Näin liikkuvana porvarina Toveri sana helähti myös minun korvaani. Liittyisikö tuo siihen, että Urpiaista on pidetty oikeistodemarina ja halusi tuolla perinteisellä sanalla hälventää vanhan siiven ja vasemmisto siiven pelkoja?
Yhtä kaikki, tuollainen haittaa demarien uudistumista joka pitäisi olla mannaa Kokoomukselle. Mutta aika yhdentekevää muuten.