Helsingin keskustatunneli kuopattiin

Posted on

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta poisti tänään keskustatunnelin tulevasta asemakaavasta. Demarit, vihreät ja keskusta harjoittavat lyhytnäköistä ja tähän hetkeen sopivaa populistista kaupunkisuunnittelupolitiikkaa. Tunneli olisi ollut hyvä mahdollisuus saada liikennettä maan alle, muun muassa keskustan läpi kulkevaa liikennettä. Olisivatko rekat ja bussit saaneet tunnelia käyttää, vastustajien mielestä ei, sitäkin olisi kuitenkin harkittu.

Hankkeen kaataneiden olettamuksena on ilmeisesti, että autoja, rekkoja, busseja ei tulevaisuudessa keskustaan tule eivätkä ne kulje keskustan kautta, vaan jostain muualta? Lisäksi ruuhkamaksuilla oletetaan läpikulkuliikenteen loppuvan tai vähenevän merkittävästi. Keskustaan suuntautuva autoliikenne väheneekin tulevaisuudessa osaksi länsimetron ja uusien raideyhteyksien avulla. Siltikin tunnelia olisi tarvittu, sillä kaikkea auto-, bussi- ja rekkaliikennettä keskustaan ei voida lopettaa, jollei sitten haluta päästä eroon myös keskustan elinkeinoelämästä. Toki tunneli olisi maksanut, mitään ei saa ilmaiseksi. Mutta se olisi ollut investointi pitkäikäiseen infrastruktuuriin. 

Kaltaiseni keskustan ulkopuolella asuvat tulevat tulevaisuudessa keskustaan vain pakottavista syistä. Itse asiassa jo nyt. Töissä on tietenkin käytävä vaikka työpaikka sijaitsisikin keskustassa. Ostoksille menemme muualle, moniin keskustan ulkopuolella oleviin ostoskeskuksiin, ennemminkin kuin raahaudumme ostoksien kanssa bussilla keskustasta. Tällä on merkityksensä talouteen, keskustan liike-elämään, yritysten sijoittumiseen. Näin se vain on. Realismia. 

Onko Helsinki siirtymässä politiikkaan, jossa eletään unelmien vihertävässä maailmassa, ilman kosketusta todellisuuteen?