Kännyköiden romanialainen perspektiivi
Terveiset Romaniasta. Paikallisessa lehdessä kerrottiin iloisesta tapahtumasta: Nokian tehdas Clujin maakunnassa vihittiin käyttöön. Paikalla oli Nokian johtajia, Suomen suurlähettiläs ja romanialaisia poliitikkoja ja virkamiehiä. Valokuvassa kaikki hymyilivät ylpeinä ja onnellisina taloudellisen yhteistyön johdosta, joka tuo usean tuhatta työpaikkaa köyhälle ja alikehittyneelle Romanian maaseudulle. Työpaikkoja on jo nyt 350, ja vuonna 2009 tehtaan odotetaan tuovan töitä suoraan 3500 hengelle. Nokialaiset kertoivat syyksi Romaniaan tulolle olevan koulutetun työvoiman saatavuus sekä mahdollisuuden rakentaa alueelle teollisuuslaitoksia alihankkijoille ja kumppaneille. Uusille markkinoille Itä-Eurooppaan, Afrikkaan ja Lähi-Itään tarvitaan lisää puhelimia. Matala palkkataso verrattuna Länsi-Eurooppaan ei varmasti ole syistä vähäisin.
Kehityspolitiikassa puhutaan nykyään entistä enemmän köyhien maiden talouden kehittymisestä ehtona vaurastumiselle – siis köyhyyden ja surkeuden vähentämiselle. Puhutaan ’kauppa-avusta’ eli kehitysyhteistyövaroilla tuetusta tuotannon ja talouden kehittämisestä, kansainvälisen kaupan rakenteiden muuttamisesta ja erilaisista hyväntekeväisyysprojekteista joissa suuret yritykset, kuten Pepsi, Microsoft ja muut nostavat profiiliaan hyväntekeväisyyden avulla. Kaikki tämä on ihan ok. Miksi sitten on niin vaikeaa hyväksyä sitä, että voittoa tavoittelevat yritykset siirtävät tuotantoaan kehitysmaihin, kuten nyt Romaniaan. (Romania on tietenkin EU-maa, mutta taloudellisesti massiivisesti jäljessä muuta Eurooppaa.)
Teollisuuden tuotannon siirtymistä on tietenkin vaikea hyväksyä silloin kun ne siirtyvät pois omista maistamme ja työpaikat lähtevät. Romaniaan tuleva tuotanto siirtyy pois Saksasta, Bochumista. Mietityttää kuitenkin se, miten samat poliitikot Saksassa ja Suomessa puhuvat mielellään solidaarisuudesta maailman köyhiä kohtaan, mutta teollisuustuotannossa kehitysmaissa on aina jotain vikaa. Käytetään luonnonvaroja, saastutetaan, ihmisillä on minimaaliset palkat eikä samoja sosiaalietuuksia kuin meillä Suomessa, pitkiä työpäiviä.
Don’t get me wrong – mielestäni vastuullinen yritystoiminta on velvoite kaikille yrityksille. Työntekijöiden oikeuksia ei saa polkea, ja vastuu ympäristöstä ja säällisistä työoloista tulisi olla ehdoton vaatimus. Kehitysmaihin siirtyviä yrityksiä on valvottava.
Mutta joskus tuntuu, että yritystoiminnan siirtymistä vastustetaan syistä, jotka minulle jäävät epäselviksi. Paperitehtaat meillä ovat peruskauraa, samoin kännykkätehtaat Salossa, call centerit Joensuussa. Kun samat laitokset aloittavat toimintaansa Romaniassa, latinalaisessa Amerikassa, Kiinassa tai Intiassa, ne riistävät, saastuttavat ja tuhoavat paikallisen kulttuurin.
Itse toivoisin, että suomalaistaustaustaiset yritykset tekisivät yritysvastuusta, säällisistä työoloista ja ympäristön huomioon ottamisesta itselleen huoneentaulut, joita tinkimättä noudatetaan. Yritykset voisivat olla esimerkkeinä siitä, miten taloudellisessa toiminnassa – voittoa tuottamalla – voidaan saada aikaan hyvää silloinkin, tai ehkä varsinkin silloin, kun teollisuuden ja kaupan toimintaa siirtyy kehitysmaihin.
Nina Suomalainen 