Korvalla kuulee

Posted on Updated on

Viikonlopun uutispommi oli kieltämättä Eero Heinäluoman luopuminen SDP:n puheenjohtajapaikalta. Tapahtuma edesauttaa demareiden näkymistä mediassa monin tavoin seuraavina kuukausina ennen kesän puoluekokoustaan. Kuullaan ehkä jopa erilaisia näkemyksiä puolueen tuleviksi linjoiksi. Mutta tuleeko puheenjohtajavaalista aito kilpailu, vai valmiiksi saneltu ratkaisu onkin mielenkiintoista.

Käsitykseni sosialidemokraattisesta puolueesta on, että koneistossa päätetään miten edetään, ja jäsenet seuraavat laumana johtajien perässä. Muutamia toisinajattelijoita tosin on demareissakin. (Kokoomuksessahan taas on vähintään yhtä monta mielipidettä kuin jäsentä ja puolue on suuri individualistien keskittymä, mikä pääsääntöisesti vahvuus puolueellemme.) 

Nyt odotettiin että koneiston päätöksen mukaan Heinäluoma äänestetään jatkoon. Pakka menikin uusiksi. Tuleeko koneisto nyt Tuomiojan taakse, vai nostaako se jonkun muun perintöprinssin tai -prinsessan? Vai tuleeko aito kisa, jossa usean ehdokkaan kyvyt ja visiot punnitaan, ja jossa tulos säilyy loppuun asti avoinna?

Neljä vuotta sitten Kokoomukselle valittiin aidossa kisassa Jyrki Katainen puheenjohtajaksi.  Kukaan ei ennen lopullista äänestystä tiennyt mikä on lopputulos. Puheenjohtajakiertueella kaikki ehdokkaat kuunneltiin, kyseltiin, tarkastettiin, ja tilanne huipentui puoluekokoukseen. Valinta oli paras mahdollinen ja tulos on ollut sen mukaista.

******

Viikonloppuna olin mukana Kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä. Kuunteleva Korva jatkaa toimintaansa. Nyt pidetään ympäri maata Politiikan Tuuletustunteja, jossa voi antaa palautetta, tuoda ideoita, kertoa kritiikkiä, ja välittää kiitosta. Hyvä idea!

Kuunteleminen ei tunnetusti ole helppoa. Se ei ole helppoa kenellekään, eikä varsinkaan kaikentietäville joka-alan asiantuntijoille, poliitikoille. Kiitoksen kuuleminen on mukavaa meille kaikille, mutta kritiikki saa aikaan joko agressio- tai pakoreaktion. Äkkiä pois täältä omien pariin!

Mutta, it comes with the territory. Jos haluaa päättää asioista, on ihan hyvä kuunnella kaikenlaisia näkemyksiä. Omien, asiantuntijoiden, kadunmiesten, vastustajien, kritisoijien, kaikkea muutosta vastustavien, mitä niitä nyt onkaan. Tietenkään ei tarvitse yrittää olla samaa mieltä kaikkien kanssa ja mieliksi kaikille. Kuuntelu on tärkeää, mutta sen jälkeen on myös osattava antaa vastauksia ja tehdä niitä päätöksiä.

Sitäpaitsi kritiikin ja erilaisten näkemysten kuuntelu opettaa paineensietoa. Ja sitähän politiikassa tarvitaan.

http://www.kokoomuskuuntelee.fi/index.php?option=com_content&task=category§ionid=4&id=15&Itemid=86

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s