Vaadin enemmän huutamista ja väittelyä
Työtaistelua ei tullut terveydenhoitoalalla. Tiukoille meni, mutta sellaista peli on työsopimusneuvotteluissa. Ollaan eri mieltä, koska toinen osapuoli on pyytäjä ja toinen maksaja, toisella on tarjota työpanosta tai olla tarjoamatta sitä, ja toisella on työpaikkoja ja tarvitsee tekijöitä.
Suomessa totuttiin Kekkoslandian aikana siihen, että asioista ei tapeltu, kiistelty eikä vesi lasissa loiskunut. Tai jos loiskui, syyllinen sai Maan Isältä tiukkasävyisen kirjeen, jossa tehtiin selväksi mitkä ovat maan tavat. Eri mieltä ehkä sai olla kunhan ei kenellekään siitä kertonut. Tai jos kertoi, niin agendana ei saanut olla minkään muuttaminen vaan eriluvalla eri mieltä oleminen. Joku sai olla virallinen toisinajattelija, kuten Veikko Vennamo. (Tulee mieleen tarina: Olin pienenä kiltti lapsi ja tiesin että ei saa narrata. Kerran kuitenkin kovasti halusin kokeilla narraamista, jolloin pyysin äidiltä etukäteen luvan. Niin sitten sain kokeilla narraamista, ja se olikin jännittävää, tuntui kuin olisin oikeasti ollut pahanteossa.)
Meidän tulee kai vieläkin olla yhtä mieltä oleva kansa. Kun työtaistelun huumassa vähän mielet kiihtyvät, niin ollaan paniikissa. Apua, nuo ovat toistensa kanssa eri mieltä! Äkkiä joku väliin selvittämään! Valtiolta rahaa ja kiireesti etteivät nuo tuolla hermostu! Media tietenkin lietsoo asiaa, koska rähinä ja kaaoksen poikanen myyvät lehtiä, ja saavat kaikki katsomaan uutisia tunnin välein. Löydetään yhä uusia henkilöitä kommentoimaan riitaa. Kansa panikoituu ja keksii syyllisiä sieltä täältä, ja mieluiten ’päättäjien’ parista epämiellyttävään eri mieltä olemiseen, jonkunhan on oltava syyllinen konsensuksen häviämiseen.
Samanlaista paniikkia eri mieltä olemisesta oppositio lietsoi kesällä myös ulkopolitiikasta. Oppisition kansanedustaja sanoi oikein radiossa, että eri mieltä saa olla, kunhan ei ole sitä avoimesti ulkomailla, ja kunhan sovitusta konsensuksesta pidetään kiinni. Häh?
Miten olisi jos me suomalaiset voisimme rohkeasti olla eri mieltä toistemme kanssa. Ilman paniikkia. Miten olisi keskustelu, ehkä kiihkeäkin, ja kova kovaa vastaan, ehkä jopa huutaminen? Mutta ilman syyttelyä siitä että väittelijä on väärässä koska sanoo mielipiteensä. – Minusta ulkopolitiikan linjana tulee olla liittoutuminen Pohjois-Atlantinturvallisuusjärjestän Naton kanssa. – Totta kai sairaanhoitajat saavat työtaistella, mutta kuten kaikille lakoille sillekin on asetettava rajat, jottei kenenkään elämä ei ole uhattuna. – Eivät kaikki murhenäytelmät ole aina suoraan valtion, kilpailuyhteiskunnan, koulukiusaamisen ja mielenterveyshoidon puutteen syytä. Oikea yhteisöllisyys on muuta kuin valtion ja kunnan työntekijöiden luomaa illuusiota yhteisöllisyydestä.
No nuo nyt olivat aika kesyjä lausumia, eikä blogeissa lausuttuna niistä kukaan hermostu. Pahoitteluni, olen nimittäin suomalaisena kovin arka sanomaan ääneen räväköitä asioita, vaikka niitä salaa joskus ajattelenkin.
Voin jopa myöntää, että tässä meillä voisi olla opittavaa eteläeurooppalaisilta, vaikkapa italialaisilta ja espanjalaisilta, vaikken suomalaisena olekaan kovin hyvä kuuntelemaan latinojen kovaäänistä kälkätystä, huutamista ja väittelyä. Ehkä jakso Serranosta viikossa tuo meihinkin ajan kanssa vähän eloa. (Auts, pääparka.)
Nina Suomalainen 