Politiikka on tullut takaisin kehityspolitiikkaan
Minua on vaivannut blogiallergia. Tai voi olla että olen välillä elänyt ihan oikeaa elämääkin virtuaalitodellisuuden sijaan. Tai sitten on ollut liian paljon töitä. Tai olen ollut laiska. Miten vaan, mutta päivän uutiset ovat kaikki tuntuneet liian tylsiltä edes kommentoitaviksi. Rosenholtz, Supo, Afganistan, demarit, mölkky, dieselvero, lentokenttä Porvooseen, Sipoon valtaus, bla bla bla. Onpa tylsää. Ei irtoa mitään uutta sanottavaa.
Ilo on siksi revittävä pienistä asioista. Kuten tällä viikolla, kun kehitysministeri Väyrynen kutsui kansalaisjärjestöt kuultaviksi uuden kehityspoliittisen ohjelman suuntaviivoista. Kyllä monelta järjestöihmisiltä suu loksahti auki. Paavo on tuonut politiikan takaisin kehityspolitiikkaan. Nimittäin aluepolitiikan, suomalaisen metsäpolitiikan, ympäristöpolitiikan ja vientipolitiikan (suomalaisen teknologian viemisen), muun muassa. Luulen, että järjestöt olivat niin pöllämystyneitä ministerin esittämästä uudesta suunnasta kehityspolitiikalle, ettei edes tajuttu noista kapinaan.
Toisaalta, monet totesivat jälkeenpäin, että on hyvä että rakenteita ravistellaan. On hyvä, että ilmastonmuutos ja ympäristö nousevat Suomen kehityspolitiikan prioriteeteissa. On hyvä että mietitään onko kohdemaakeskittyminen ollut oikea veto. On hyvä ettei ministeri mene ainoastaan virkamiesten valmistelun mukaan, vaan tuo omia näkemyksiään. Ja hyvä että keskustellaan. Lisäksi ministeri ihan oikeasti istui sessiossa koko kolmen tunnin ajan ja kuunteli järjestöjä, eikä häipynyt puheensa jälkeen tärkeämpiin hommiin kuten usein on heillä tapana. Joten Väykky sai paljon pisteitä. Mutta nostatti myös paljon kauhua….
*******
Venäläiset päättivät tänään että Anna Politkovskayan murhan tilaaja asuu ulkomailla. Missäpä muualla. Sieltähän kaikki paha on ennenkin tullut. Ja tietenkin murhan tehneen rikollisjoukkion johtaja oli tshetsheeni. How predictable. And convenient! No, asiantuntijoiden mukaan Politkovskaya ei todella ollut joidenkin rikollisten tshetsheenipiirien suosiossa. Koko asia jää ainaisesti hämärän peittoon.
********
Joku vielä muistaa, että kävin kesällä Normandiassa. Lupauksista huolimatta en ole vielä matkasta kertonut, muuta kuin calvadoksen ja camembertin osalta. Kävin siis myös muutamassa D-day kohteessa. Uskomatonta paikassa on sen suuruus. Rannikot ovat valtavat, ja niin oli myös silloisen maihinnousuoperaation koko.
Koska maihinnousu todettiin erittäin vaikeaksi toteuttaa jo siksi, ettei ’laitureita’ ollut, britit päättivät tuoda laiturit mukanaan. Kymmeniä, vai oliko satoja, vanhoja laivoja tuotiin amerikoista ja upotettiin aallonmurtajiksi lähelle rantaa. Tuotiin erityisiä jättiläismäisiä betonirakenteita joita aseteltiin perä perää laiturin pohjaksi. Satoja – vai tuhansia – metalliponttooneja liitettiin toisiinsa, joita pitkin saatiin satoja, tuhansia autoja, panssariajoneuvoja, kuormureita ja ties mitä ajettua suoraan laivoista rantaan.
Itse D-Day päivä oli erittäin myrskyinen, ja kymmenien tai satojen sotilaiden epäillään hukkuneen jouduttuaan heti veneistä veteen hypättyään aaltojen vietäväksi. Amerikkalaisia kuoli D-Day päivän mentyä ainakin 3000, ja toiset kolmetuhatta oli kadoksissa tai haavoittuneita. Maihinnousussa oli mukana myös mm. brittejä ja kanadalaisia.
Rannikon, ponttonihylkyjen, museoiden ja hautausmaiden näkeminen saa hetkeksi hiljaiseksi. On vaikea ymmärtää maailmaa, jossa silloin elettiin ja sodan ja taistelujen valtavaa kokoa. Ihmishenki oli melko halpaa. Meille D-Day ja sen rannat ovat vain mielenkiintoista sotahistoriaa, vaikka vasta isovanhempamme elivät ja kokivat sen ajan ihan oikeasti.
Pitäisi yrittää muistaa asioiden mittasuhteet taas ensi kerralla kun digi-boksin jumittuminen synnyttää minussa primitiivisen raivokohtauksen.
Nina Suomalainen 