Nyt vain Ylessä – Islannin viisufinaali!
Olen huolellisesti välttänyt digiboksin ostamista niin kauan kuin mahdollista. Kotonani on vanha pienikokoinen telkku, muttei digiboksia. Päätin hankkivani boksin vasta sitten kun toosasta ei muuten mitään näy. Koko ajan kuitenkin päätöstäni yritetään nakertaa.
Digitelkkuun olen jo joutunut tutustumaan mökillä, jonne äitini on hankkinut perusdigiboksin. Olen alkanut käyttää sitä epäluuloisesti . En ole vakuuttunut.
Boksin ja telkun saan kyllä päälle ilman ongelmia (niin kauan kun koneet muistaa laittaa käyntiin oikeassa järjestyksessä). Mutta kanavien vaihtuminen on hitaampaa kuin perustelkussa. Ärsyttävää. Minua raivostuttaa suunnattomasti myös tekstityksen ongelmat. En tiedä onko kyse boksistani vai Ylestä, mutta Ylen kanavilla vanha tekstitys jää ruutuun vaikka puoleksi tunniksi jos uutta tekstiä ei tule eikä ohjelma lopu. Pikkuasia ehkä, mutta rasittavaa jos katsoo elokuvaa jossa pitkän dialogittoman pätkän kohdalla näkyy koko ajan viisi minuuttia sitten sanottu repliikki.
Tekstityksen tökkimisestä on valittanut myös ystäväni joka toimii Ylen kääntäjänä. Hän oli ajastanut erään ohjelman tekstit huolellisesti koska ohjelmassa oli puheen ajoituksella suuri merkitys. Ohjelman tullessa ulos tekstit tulivat kuitenkin milloin sattuu, ja katsojat syyttivät tietenkin kääntäjää.
Ystäväni sai haukkuja myös silloin kun ranskalaisen elokuvan päähenkilön nimestä puuttui lopusta -e-kirjain. Onko kääntäjä todella niin tyhmä, ettei tiedä miten ranskalaisen kirjallisuuden persoonan nimi kirjoitetaan, oli katsoja kysynyt palautteessaan. Tosiasiassa nimen lopussa olevassa kirjaimessa oli aksentti, jonka kääntäjä huolellisesti oli teksteihin laittanut. Tekniikka oli kuitenkin pudottanut koko kirjaimen pois. Tästä syytimme yhdessä tyytyväisinä juuri digiä.
Ja entä sitten ohjelmat. Siis voi hyvät hyssykät. Suomi pätee taas insinöörikansana, jolla on pelit ja vehkeet, mutta sisältö jää köyhäksi. Olen mökillä surffannut digitv:n ilmaiskanavia eestaas (lisäohjelmakorttia en todellakaan aio hankkia). Mielenkiintoisimmat ohjelmat tähän mennessä ovat olleet Sub-TV:n American Idols, Teeman lauantaiaamun Golda Meirin elämä ja JIM-kanavan täysin absurdi amerikan punaniska-populistinen sarja Penn and Teller. Kaksi kolmesta täyttä soopaa. Tosin, tuo Penn and Teller sai minut kiinnostumaan näkökulmastaan kun irvailivat USA:n terrorismilain soveltamisen vaikeudesta. Ehkei se niin huono sarja olekaan. (JIM-kanava väittää netissä ohjelman olevan ’Emma-ehdokkuuksia kahminut innovatiivinen ja älykäs’. Hmm.)
Muillakin kanavilla tulee uusintoja uusintojen perään, teksti-uutisia, ja myöhäisen illan tv-visailuja suoraan Tallinnan studioista. (Kuulin nimittäin, että ainakin yhtä niistä tehdään Tallinnassa, kylläkin siis suomalaisella juontajalla. Pitääköhän paikkansa?)
Tänään opin, että Yle24 loppuu, onneksi. Sen tilalle tuleva Yle Extra kuitenkin huolestuttaa. Nettisivuilla mainostetaan ohjelmia joihin kuuluu: Lätkän MM, Jääkiekon MM vuonna 1995, Yle Extran avajaiset, Ylen Testikuva, Itsepalvelu TV (katsojien omia videoita), ’Viime vuoden viisufinaali vielä kerran’ ja sokerina pohjalla Islannin viisufinaali. Maksan niin mielelläni tv-lupamaksua 210 e vuodessa!
Kannatan ajatusta siirtää Ylen tv-lupamaksu historiaan, ja hankkia varat laihemmalle julkiselle tv:lle valtion budjetista. Ylen radiotoimintaan rahaa tarvitaankin, siellä on monia hyviä ajankohtaisohjelmia. Mutta kanavia sielläkin aivan liikaa. Mitä järkeä on lähettää radio Peilissä uusintana Ylen aamutelkkarin keskusteluja? Tuskin siellä nyt mitään korvaamatonta sanotaan, ja jos sanotaankin, kyllä sitä lehdet seuraavana päivänä raportoivat niille, jolta jäi aamutelkku väliin.
Nina Suomalainen 