Viisuallergiaa
Euroviisut lähestyvät ja euroviisu-uutisia tippuu päivittäin. Viisufinaalissa on kuulemma tarjolla 25000 euroa maksava vip-aitio, jossa samppanjatarjoilu kuulunee hintaan. Senaatintorille tulee tosin yleinen kisakatsomo, jossa voi seurata suoria tv-lähetyksiä. Lordi ja muut esiintyvät finaalissa. Ja yllätys yllätys, kuten aina suomalaisissa tapahtumissa: ’suomalainen muotoilu tulee näkymään’, sanovat.
On hienoa, että kisat ovat vihdoin meillä, ja että kaupunki, Yle ja varmaan valtiokin pistää parastaan. Mutta minä olen huono joukkotapahtumaihminen. Minua ei vain huvita tungeksia tuhansien joukossa katsomaan kymmeniä kitsch-edustuskappaleita johonkin jäähalliin. Jonoja, massaa vellomassa joka suuntaan, ahtautta. No, jos minut kutsuttaisiin vip-tiloihin, tarjottaisiin ruokaa ja juomaa mukavien tuttujen seurassa ilman pakkoa mennä kuuntelemaan itse esityksiä, voisin harkita.
Helsingin keskustassa VOI tosin vallita mukava karnevaali-ilmapiiri, musiikkia, tapahtumia, ihmisiä hyvällä tuulella, ulkomaalaisia vieraita. Tai sitten keskustassa on viikon kestävä vappu, kaikkine ihanuuksineen: teinejä olutkasseineen, humalaisia, lasinsiruja, oksennusta, mölyä.
On vaikeaa olla kunnon helsinkiläinen, jos ei jaksa massatapahtumia, suomalaista karnevaalimeininkiä mainittuine ominaispiirteineen tai kaduille tunkevaa kvasitaidetta. Haluisin kovin mielelläni olla sellainen oikea, kunnon stadilainen, joka rentoutuu menemällä Senaatintorille konserttiin kymmenen tuhannen muun kuulijan kanssa. Tai joka vappunakin änkeää rankkasateessa tuhansien joukossa Kaivopuistoon täydellisen piknikkorin kanssa. Tai joka ihailee suomalaista nykytaidetta Rautatientorin teltoissa. Tai tungeksii silakkamarkkinoilla kojujen välissä ostamassa saaristolaistuotteita.
Mutta ei. Maalaiset juureni paljastuvat heti kun tapahtuman väkitiheys ylittää henkilön neliömetrillä ja massan promillekeskiarvo on yli 2. Haluan äkkiä pois, vähintään takaisin kotiin Paloheinään, jollei sitten oikein maalle. Massatapahtumista siedän parhaiten oikeita festivaaleja, jossa todella mennään jonnekin kauas ja notkutaan musiikin mukana retkimeiningissä. Kuten vaikka Porissa kesäisin.
Nyt ei pidä luulla etten viihtyisi kaupungissa, tai etten pitäisi juhlista. Ei toki. Stadissa on mukavaa niin kauan kuin älämölö pysyy kohtuudessa, ei tarvitse astua oksennukseen ja taksijonon ravintoloiden sulkemisaikaan muodostaa enintään yksi henkilö. Juhlatkin ovat kivoja promilleineen niin kauan kuin ympärillä on vähän tilaa hengittää.
Joten en vielä tiedä miten oma euroviisuviikkoni (kai se viikon kestää?) tulee sujumaan. Pakenenko töistä äkkiä suoraan maalle Kehä I:n toiselle puolen vai uskaltaudunko jopa Senaatintorille. Hartwall-areenaan minua tuskin saa. Liputkin on taidettu myydä jo loppuun. Harmi.
Nina Suomalainen 