VIPit vaativat vip-kohtelua

Posted on

Viikon politiikan mielenkiintoisia epäolennaisuuksia ovat olleet Paavo Väyrysen venkoilu kansanedustajanpaikan vastaanottamisessa ja Merikukka Forsiuksen lomailut Kanariansaarilla kun muut uudet edustajat ovat kiltisti ilmoittatuneet työpaikalleen.

Vai onko lomailu kuitenkin ihan ok rankan kampanjan jälkeen? Toisaalta, mitä jos puolet kansanedustajista olisi ajatellut samoin. Huh, olipa rankka kampanja, tulen duuniin sitten parin viikon päästä, varmasti nuo muu hoitavat järjestäytymisen, valiokuntapaikat ja hallitusneuvottelut. Ehkä minulle jokin paikka jää. Ehkä tämä kertoo jotain henkilön intressistä työhönsä puhumattakaan asemasta omassa puoluessaan.

Tai onko niin, että oleellista eivät ole keinot miten eri asemiin pääsee, vaan se, että niihin pääsee vaikkakin puoluettaan ja puoluetovereitaan kiristämällä. Paavon kiemuraiset selitykset osoittavat, että Paavo on aina Paavo. Luuleeko hän todella, että puolueensa johto nyt nöyristyy ja kutsuu hänet johonkin kivaan hommaan? Paavo ei tunnu paljonkaan tuntevan ihmispsykologiaa. Ehkä asiat hoituivat noin Kekkosen aikaan, mutta ei enää.

Nk. vip-henkilöillä on mielenkiintoinen tapa suhtautua muuhun maailmaan. ’Minulla on oikeus kyllä tehdä näin, koska minä ….’ ’Tai, kyllä minulle kuuluu tämä paikka koska minä sentään olen se ja se….’ Painotus kaikissa sanalla MINÄ. ’Kyllä MINÄ voin lomailla juuri nyt, koska MINÄ ol sentään uusi kansanedustaja.”Minulle kuuluu vähintään ministerin posti koska olen ollut mukana jo vuodesta -62 ja koska olen sentään VIP-henkilö.’

Näitä VIP-henkilöitä löytyy joka paikasta. Työskentelin itse muutamia vuosia erään korkea-arvoisen ulkomaisen diplomaatin neuvonantajana, josta tuli ystäväni ja kunnioitin hänen ammattitaitoaan suuresti. Mutta hänellä oli myös tuo VIP-tauti, jolle onneksi hän itsekin pystyi nauramaan. Hän oli äärimmäinen perfektionisti työssään, mutta etenkin matkoissa, hotelleissa, lennoissa ja ravintoloissa. ’Kyllä MINUN täytyy saada huone tuossa hotellissa, ne muut ovat niin surkeita.’ ’Miksi tämä kone ei nyt lähde, MINULLA on kiire.’ ’Miksi palvelu on niin ala-arvoista täällä ykkösluokassa, kyllä MINUN kuuluu saada parempaa kohtelua!’

Muutaman vuoden tiivin yhdessä matkustamisen jälkeen huomasin taudin tarttuneen itseeni. Vieläkin karistelen pölyjä olkapäiltäni. Poliitikon ura ei tosin ole paras keino päästä MINÄ-taudista. 

On selvää, ettei työelämässä tai politiikassa voi olla liian vaatimaton. Kiinnostavia, vastuullisia tai varsinkaan nk. korkeita paikkoja ja tehtäviä harvoin tuodaan kenellekään kotiin. Ensimmäisen varsinaisen poliittisen kampanjani aikana olen huomannut, että jollei poliitikkona pidä itseään esillä, muut jyräävät yli. Toisaalta vaatii taitoa pitää tasapaino oman egon ja muun maailman realiteettien välillä. Vip-henkilöitä ei maailmassa ole kovin montaa, on vain ihmisiä erilaisissa asemissa, tehtävissä ja elämäntilanteissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s