Lapset tarvitsevat yhteisöllisyyttä

Posted on Updated on

Olen kirjoittanut aiemmin sinkkujen elämästä, koska itse olen yksinasuja ja siis sinkku. Olen kirjoitellut sinkuista myös siksi, että monet sinkkuystäväni ja -tuttuni ovat kertoneet, että heidän mielestään lapsiperheistä puhutaan aina, kun taas yhden hengen talouksien kysymyksistä harvoin. Minulta on viime aikoina toivottu mielipidettä myös lapsiperheiden asemasta.

Itse en koskaan halua asettaa elämäntapoja tai valintoja vastakkain sanoen, että joku valinta on se oikea. Perheen valitseminen on lähes aina tänä päivänä tietoinen valinta. Eikä tätä valintaa aina tee helpommaksi se, että meiltä kaikilta odotetaan nykypäivänä niin paljon: koulutuksen hankkimista, uraa pätkätöiden paineessa, asuntojen ostamista ja siis suurta asuntolainaa, ja monia muita asioita. Miten tähän mahtuu lapsi tai useita lapsia, niin että tullaan taloudellisesti toimeen ja pystytään hoitamaan työt ja urat?

Helsingin Sanomat kirjoitti pari viikkoa sitten pääkirjoituksessaan Unicefin alaisen laitoksen tutkimuksesta, jossa Suomi sijoittui neljännelle sijalle kun vertailtiin lasten hyvinvointia. Mittareina oli materiaalinen hyvinvointi, terveys, turvallisuus tai koulutus. Sen sijaan, kun vertailtiin yhteisöllisyyttä korostavilla ulottuvuuksilla, Suomi ei sijoittunut enää yhtä korkealle. Näiden mittareiden mukaan suomalaiset lapset syövät yksin keskimääräistä useammin, he syövät harvemmin aamiaista, lapset ja nuoret ovat keskimääräistä ylipainoisempia, he polttavat ja juovat enemmän, ja heillä on enemmän seksikokemuksia.

Tällainen yhteisöllisyyden puute meitä vaivaa koko yhteiskunnassa. Yhtenä tekijänä on varmasti kiireinen työelämä ja kasvavat vaatimukset. Mutta luulen kyllä, että kyse on myös asenteesta. Ei ole itsestään selvää, että isovanhemmat ehtivät tai haluavat hoitaa lapsenlapsiaan säännöllisesti. Ei ole itsestään selvää, että naapurin lapsiperhettä autetaan. Itse sinkkuna tiedän, ettei ole itsestään selvää pyytää apua keneltäkään jos olen kipeä. Palveluksen pyytämisessä tuntuu kuin siitä olisi maksettava, käytänhän toisen ihmisen aikaa. Näitä esimerkkejä siitä, miten apua ei pyydetä, eikä saada on vaikka kuinka paljon.

Milloin meistä oikein on tullut tällaisia? Ja miten pääsisimme takaisin yhteisöllisyyden ja oikean välittämisen kulttuuriin? Onko se mahdotonta kun elämme kaupungeissa, joissa emme useinkaan tunne naapuriamme?

Lapsiystävällisessä politiikassa yhteiskunnalla on tietenkin oma roolinsa. Lapsilisät, vanhempain lomat, kodinhoidon tuki ovat tarpeellisia. On myös pidettävät huoli siitä, että päiväkotien ja koulujen edellytykset suorittaa tehtävänsä ovat olemassa, niin, etteivät ryhmäkoot nouse liian suuriksi tai niin, että henkilökuntaa on tarpeeksi ja se on työhönsä koulutettua. Vanhemmille on annettava mahdollisuus joustaa työajoissaan niin, että arjen ja työn yhteensovittaminen onnistuu. On myös autettava rahallisesti perheitä, jotka uhkaavat pudota köyhyysloukkuun.

Minusta kuitenkin lapsien hyvinvoinnissa on kyse myös meidän omasta asenteestamme ja siitä, miten tuo yhteisöllisyys käytännössä toimii. Yhteiskunta ei voi viime kädessä pitää huolta lapsistamme, sen voivat tehdä vain vanhemmat, mutta jos he ovat onnekkaita, isovanhempien, ystävien ja naapurien kanssa.

Itse en ole vielä luopunut ajatuksesta omasta perheestä ja lapsistakin. Toistaiseksi seuraan miten siskoni ja ystäväni pärjäävät omien perheidensä kanssa. Minusta melko hyvin. Heillä on useimmilla tukenaan omia isovanhempiaan, naapureitaan ja ystäviään. Apua voi joskus olla vaikeampi pyytää kuin antaa, mutta pyytäminen kannattaa. Avun antaminen harvoin maksaa muuta kuin vaivan.

2 thoughts on “Lapset tarvitsevat yhteisöllisyyttä

    Anna said:
    3.3.2007 12:43

    Ihan mukavia ajatuksia, mutta jäävätkö ne vain vaalinalus populismiksi? Edesauttaako mielestäsi Kokoomus yhteisöllisyyttä – sitä asennetta, jossa voidaan auttaa kanssaihmistä pyyteettömästi?

    Entä miten sopii kokoomuslaiseen ”vastakkainasettelun aika on ohi” ideologiaan oma sloganisi ”yksi Suomalainen vastaa kymmentä demaria”?

    Nina responded:
    5.3.2007 00:13

    Ehdottomasti, Kokoomuksen ideologiana on juuri se, ettei koneiston eli valtion tarvitse kaikkea tehdä hyväksemme, varsinkaan välittämistä ja inhimillistä kohtelua vaan niissä voimme me kaikki olla mukana, ilman että odotetaan maksua vaivoistamme.

    Pyyteettömyys on sitä, ettei aina mieti onko juuri valtion tehtävänä hoitaa asiat vaan voisinko juuri minä tai sinä kantaa vastuuta. Esim. voiko vanhusten ystäväpalvelua hoitaa niin ettei ’koneisto’ sitä hoida, vaan vapaaehtoiset, tutut tai muutoin asiasta innostuneet. Tietenkin itse hoiva- ja hoitopalveluita on tarjottava valtionkin puolesta, mutta jos vanhusta ei kukaan käy katsomassa hoitohenkilökunnan lisäksi, koska siitä ei kukaan mitään maksa, ollaan menty liian kauas valtiollistamisen tiellä. Minulla on lähipiirissä hyviä esimerkkejä tällaisesta välittämisestä jossa ei kysytä kuka maksaa palkan ja kulukorvaukset.

    Vastakkainasettelun aika on ohi siinä mielessä ettei voida asettaa vastakkain nk. työväestöä ja maistereita tai johtajia, koska termit ovat osaksi menettäneet merkitystään. Työväkeen kuuluva voi ansaita merkittävästi enemmän kuin koulutettu opettaja, yrittäjä saattaa tehdä merkittävästi enemmän töitä, kantaa riskejä ja palaa loppuun siinä kuin palkollinen. Palkollisen asiat ovat myös Kokoomuksen asioita – itse olen palkollinen, ja tuntemissani kokoomuslaisissa on suurin osa työssäkäyviä palkansaajia.

    Mutta ’vastakkainasettelun aika on ohi’- sloganin ei tarvitse tarkoittaa että poliittista tai ideologista vastakkainasettelua ei olisi, tai edes saisi olla! Itse nimittäin tunnustan juuri tässä merkittävää erimielisyyttä siinä, miten asioita halutaan hoitaa.

    Demarit ovat todella puhuneet paljon, mutta eivät tehneet. Esimerkkejä: Kehitysavun nosto 0.7% BKT:sta,jota ei ole tapahtunut. Maahanmuuttaja-asiat: suuri osa on työttöminä eivätkä saa työtä vaikka teoriassa kaikki on hyvin ja asia teoriassa demareiden erityisessä suojeluksessa, B-luvalla ei vieläkään saa tehdtä työtä eikä opiskella. Pakolaiskiintiö viime vuodelta jäi melkein täyttämättä, ja yli 700 pakolaista sai tulla Suomeen vasta kun muutamat kansalaisaktiivit nostivat asian esille. Yrittämisestä demarit puhuvat, mutta rajoittavat pienyritysten toimintaa, esim uudella yt-lailla ja määräaikaissopimusten ilmoituksiin liittyvillä sanktioilla.

    Aloitteellinen EU-politiikka on tuuliajolla, samoin kuin Venäjä-linjaukset, vaikka itänaapurissa puhaltavat suuret muutoksen tuulet.

    Minusta sanottu slogan ’Yksi Suomalainen vastaa kymmentä demaria’ on tietenkin ennen kaikkea haastava lausahdus, mutta ei ehkä ihan vailla todellisuutta, ainakaan tukijoukkoni mielestä jotka sen keksivät ja lanseerasivat.
    😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s