ulkopolitiikka
Minä, ulkopolitiikka ja kansainvälinen kriisinhallinta
Minulla on yli 22 vuoden työkokemus kansainvälisestä toiminnasta. Moni saattaa eduskuntavaalikampanjoissa kertoa omasta kansainvälisyydestään vaikkapa vapaaehtoisena kansalaisjärjestöissä tai ystävyysseuroissa. Se onkin hienoa. Mitä enemmän meillä on kiinnostusta kansainvälisyyteen ja toimijoita, sitä enemmän saamme aikaan.
Minä olen toiminut 1993 lähtien asiantuntijana järjestöissä kuten YK, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj, Kaakkois-Euroopan vakaussopimus, Euroopan komissio ja parlamentti. Olen asunut Varsovassa, Sarajevossa, Riikassa, Haagissa ja Brysselissä. Olen tehnyt lyhytaikaisempia työvierailuja Ruandaan, Sierra Leoneen, Palestiinaan, Nepaliin, Bangladeshiin, Haitiin. Olen valvonut vaaleja Venäjällä, Valko-Venäjällä, Azerbaidzanissa, Makedoniassa, Albaniassa, Serbiassa. Vuonna 2000 Putinin tullessa valituksi ensimmäistä kertaa presidentiksi olin mukana Moskovassa vaalitarkkailuoperaatioissa. Olen vieraillut myöhemminkin Etyjin asioissa Venäjällä, kuten juuri New Yorkin 9/11 iskujen tapahtuessa, jolloin satuimme olemaan Moskovassa ulkoministeriössä. Olen käynyt Tsetseniassa kaksi kertaa. Venäjä-kysymyksistä minulla on paljon osaamista ja kokemusta.
Palestiinassa olin mukana tiimissä, joka teki YK:n kehitysohjelman toiminnan arviota Elisabeth Rehnin johdolla. Ruandassa vedin YK:n ihmisoikeusohjelmaa arvioivaa tiimiä. Viimeisimmin johdin kakkospäällikkönä lähes kolmen vuoden ajan Etyjin operaatiota Bosnia-Hertsegovinassa, asemapaikkanani Sarajevo, mistä palasin maaliskuussa.
Kehityspolitiikan saralla toimin 2007-11 hallituksen nimittämänä Suomen Kehityspoliittisen toimikunnan puheenjohtajana. Suomessa asuessani olen toiminut Kirkon Ulkomaanavussa naisten oikeuksien ja ruokaturvan edistämisessä Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Olin myös arvioimassa KUA:n kolera-hanketta Haitissa.
Suomen osallistumista kansainväliseen kriisinhallintaan tarvitaan oli kyse sitten Ukrainasta tai vaikkapa Afganistanista. Ihan kaikkeen emme voi tietenkään osallistua. Mutta vastuuta kansainvälisestä ihmisoikeuksien ja vakauden kehityksestä on Suomenkin kannettava. Suomen on oltava mukana myös EU:n toiminnassa ja sen yhteisen ulkopolitiikan suunnittelussa, päätöksenteossa ja toteutuksessa. EU:n yhteinen ulkopolitiikka on oleellista vaikkapa Balkanilla näiden maiden laajentumispyrkimyksissä. Venäjä-politiikkaa tehdään EU:ssa yhdessäa, mutta Suomella on siinä oma erityinen panoksensa, ja intressinsä.
Ulkopoliitiikka, kansainvälinen kriisinhallinta ja ihmisoikeuksien edistäminen ovat ydinosaamistani. Olen tehnyt niitä koko työurani ja olen niissä hyvä. Toivon pääseväni eduskuntaan, jotta osaamiseni saadaan vielä paremmin valjastettua Suomen, eduskunnnan ja suomalaisten käyttöön.
Suomen turvallisuus ja tonttikaupat
Ajoimme yhdistykseni kanssa pari vuotta sitten Kokoomuksen puoluekokouksessa aloitetta EU:n ulkopuolisten tahojen tonttikauppojen rajoittamiseksi Suomessa. Kuten näille aloitteille viime vuosina on käynyt, se ei mennyt läpi, puoluehallituksen perustellessa, ettei sille ole mitään tarvetta. Viime kesänä puoluehallitus totesi että ”Puolustusvoimien mukaan ulkomaalaisten lisääntyneellä maanomistuksella ei ole vaikutusta maanpuolustuksellisiin tai strategisiin intresseihin”.
Johtavista poliitikoistamme suurin osa on huitaissut kysymyksen sivuun sanoen ’ei näistä nyt mitään uhkaa ole’ ja ’maanomistajan tulee voida myydä tonttinsa kenellä haluaa’ ja ’kauppa se on joka kannattaa’. Itä-Suomen poliitikoille on naureskeltu, kun tuollaista NIMBY eli Not In My Back Yard- ideologiaa kannattavat.
Tarvittiin iltapäivälehden tutkivaa ja räväkkääkin journalismia Porkkalan sekä suomalaisten strategisesti tärkeiden infrastruktuurikohteiden läheltä hankituista tonteista, joissa joissa omistajia ovat Kremlin valtaapitävät sekä jotta asia otettiin vakavasti. Carl Haglund, jota tuskin itäsuomalaisten toteama trendi kiinnosti aiemmin, nousi myös vaatimaan kartoitusta ja päätöstä strategisten alueiden lähelle perustettavista suojavyöhykkeistä.
Nyt Norjassa havahduttiin huomaamaan, että salainen sukellusvenetukikohta on myyty venäläisille. Kremlin omistukset Euroopassa lisääntyvät. Taas iltapäivälehti tekee tutkimusta, kun poliitikkopuolella on hiljaista. Kaikki keskittyvät ehkä soteen. Tässä Iltalehden juttu asiasta: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015040519471168_ul.shtml
Jos demokratiakehitys olisi Venäjällä mennyt kuten maailmalla toivottiin, kiinteistöjen omistus puolin ja toisin voisi olla normaalia. Mutta jos suomalainen ei saa ostaa tonttia Karjalasta, miksi ihmeessä, ja toistan miksi ihmeessä Venäjän kansalaisilla voi olla oikeus ostaa tontteja Suomesta? Ja jos eurooppalainen businessmies ei voi olla varma, milloin hänen yhtiönsä otetaan valtion haltuun naapurissa, tai häneltä estettään tulo Venäjälle, miksi ihmeessä EU:n alueeln business- ja kiinteistöomistukset annetaan vapaaksi riistaksi?
Keskittyykö Suomi todella tuijottamaan vain omaan napaansa kun turvallisuusympäristö ympärillä muuttuu päivä päivältä? Seuraavan hallituksen on otettava asia vakavasti, ja vähintään tehtävä arvio strategisten kohteiden lähellä olevista maista ja niiden omistuksesta ja laadittava rajoittavat lakimuutokset tarpeen mukaan. Myös yksityisten tonttien osto tulee sitoa vastavuoroisuuteen. On hölmöläisen hommaa olla niin tekemättä.
- ← Edellinen
- 1
- 2
- 3
- …
- 6
- Seuraava →
Nina Suomalainen 