politiikka

Venäjä- ja Ukraina-politiikkamme

Posted on Updated on

Palasin viime viikolla lähes kolmen vuoden työpestiltä Balkanilta, jossa toimin Etyjin kriisinhallintaoperaation varapäällikkönä Bosniassa. Olin mukana vakauttamassa ja kehittämässä Bosnia-Hertsegovinaa, autoimme rakentamaan oikeusvaltion instituutioita ja fasilitoimme monenlaisissa kiistoissa paikallisesti ja valtion tasolla. Vuosi sitten Ukrainan kriisin alettua Venäjän ensin liitettyä Krimin itseensä, ja Venäjä-mielisten separatistien alettua irrottaa itä-Ukrainan osia erilleen aloin itsekin seurata tilannetta tarkasti. Ety-järjestö perusti nopeasti tarkkailumission Ukrainaan ja myös Bosnia-operaatiostamme lähetimme sinne henkilökuntaa päivien varoitusajalla. Itse harkitsin viime kesänä Ukrainan operaatioon lähtöä, onhan Suomellakin siellä lähes parikymmentä tarkkailijaa, mutta Bosnia-operaatiossamme tapahtuneen johtajavaihdon vuoksi en pystynyt irrottautumaan ja jättämään omaa missiotamme ilman johtoa.

Olen seurannyt vuosien ajan Venäjää ja siellä tapahtunutta demokratiakehitystä – ja sen takapakkia. Vuonna 2000 olin mukana Etyjin vaalitarkkailuoperaatiossa Venäjällä ja matkustimme myös Tsetseniaan. Vuonna 2001 olimme arvioimassa tilannetta mm. Tsetsenian sisäisten pakolaisten leireillä. Olin mukana FinRosForumissa kansalaisjärjestötoiminnassa ja Suomen Helsinki-komitean puheenjohtajana. Miten silloin, 2000-luvun alussa uskoimme ja toivoimme ja teimme töitä sen eteen, että Venäjä etenee demokratian tiellä. Tiellä, jossa jo silloin jo kompasteltiin.

Viimeisen vuoden aikana Venäjä on kuitenkin lähtenyt tielle, joka on monelle meistä käsittämätön. Kun vuosi sitten maaliskuun alussa kirjoitin Krimin vihreistä miehistä, totesin, että vihreiden miesten ilmestymisestä meni kolmisen viikkoa siihen, kun presidentti Putin allekirjoitti päätöksen Krimin liittämisestä Venäjään. Kolmisen viikkoa, ja Euroopan rajoja siirrettiin ilman suurempia laukauksiakaan.

Nyt tilanne on mennyt yhä huonompaan suuntaan. Ukrainassa on kuollut arviolta 7000 ihmistä, sotilaita ja siviilejä. Yhdessä hetkessä Venäjä vielä kategorisesti kieltää joukkojensa sotimisen itä-Ukrainassa, toisessa hetkessä kuitenkin kannattaa ääänekkäästi separatistien toimia ja kehuu kuinka nopeasti Krimistä tuli osa Venäjää. Kaikki tiedusteluoperaatiot voivat kertoa, että Venäjän aseistusta on itä-Ukrainassa, sen verran modernia varusteistoa sieltä löytyy. Vähän välin kuullaan mediassa venäläisiä äitejä, joiden sotilaspoikia on kummallisesti menehtynyt lomallaan itä-Ukrainan tuntumassa.

EU:lla ja USA:lla on vaikea tilanne. Nyt päätetyt sanktiot vaikuttavat jo osana Venäjän talouden kiristämiseen, mutta niillä ei ole vielä pystytty kääntämään tilannetta toiseksi. Ukrainan hallinnon ja sen joukkojen aseistus on puheena. Mutta koska Eurooppa ja sen idea perustuu nykyaikana rauhanomaiseen toimintaan, meille on todella vaikeaa lähteä sotilaallisen tukemisen tielle. Pelkäämme tilanteen eskaloitumista, tai sitä, että meidät koetaankin osapuolena. Se on ymmärrettävää. Kuitenkin puolustuksellisten laitteistojen, varusteiden ja aseiden lähettäminen voi olla perusteltua.

Toinen asia sen sijaan on se, että Ukrainan hallituskaan ei toimi vahvalla pohjalla ja heitä on jatkuvasti painostettava demokratia-uudistusten tekoon omassa maassaan. Jos Ukraina haluaa tukeamme ja jos se haluaa olla osa länsimaista arvoyhteitöä, sen on myös tehtävä ’walk the walk’ eli elettävä ja tehtävä uudistuksia sen mukaan. Ukrainassa on vahvoja äärioikeistoryhmiä, jotka mielellään epävakauttavat tilannetta omiin suunnitelmiinsa sopivaksi.

EU:n on jatkettava vahvoja ja väsymättömiä diplomaattisia pyrkimyksiä Venäjän suhteen. Onneksi meillä on Saksa, jossa Angela Merkelin arvovalta on korvaamaton. Mutta sanktioilla on roolinsa, ne on pidettävä päällä niin kauan kuin jotain muutosta ilmenee, tai jopa kiristettävä niitä. Puolustuksellisten laitteistojen toimittaminen Ukrainalle voi tulla kysymykseen.

Kaiken tämän lisäksi, on seurattava tarkkaan Venäjän muita pyrkimyksiä, vaikkapa Balkanilla, tai paljon lähempänä meitä Balttiassa, esimerkiksi Virossa ja Latviassa, joissa molemmissa on suuret venäläisvähemmistöt. Ja meidän on oltava tarvittaessa valmiita auttamaan näitä EU-kumppaneitamme, sekä puheissa että teoissa.

Lyhyesti: Turvallisuus on vaikka mitä

Posted on Updated on

Turvallisuus on kevään vaalien pääteema. Se tarkoittaa niin monia asioita! Ilman turvallisuutta on lähes mahdoton elää hyvää elämää.

Mitä kaikkea se tarkoittaa? Sitä, että saa sanoa mitä ajattelee ilman väkivallan uhkaa. Sitä, että maa ja sen kansalaiset saavat päättää omista asioistaan ilman uhkaa tai painostusta naapurimaista. Sitä, että voi ansaita itselleen ja perheelleen elannon ja jos se ei onnistu/mahdollista, muut eli YHTEISkunta auttavat.

Ja monia muita meille niin oleellisia asioita.

Pyrin eduskuntaan, tule mukaan!

Posted on Updated on

Hyvä ystävä, olen päättänyt lähteä ehdolle 2015 kevään eduskuntavaaleihin. Olen pian kolmen vuoden ajan toiminut kansainvälisen Etyjin kriisinhallintaoperaation johdossa Sarajevossa, Bosnia ja Hertsegovinassa ja aikaisemmat työtehtäväni ovat myös olleet kansainvälisissä järjestöissä, Etyjissä, YK:ssa, EU:ssa. Vuodet ulkomailla ovat tuoneet tarpeellista perspektiiviä asioihin.

Miksi haluan palata Suomeen? Ja miksi haluan eduskuntaan, kun politiikalla tuntuu nyt olevan niin huono maine?

Olen nimeäni myöten suomalainen. Suomi on minun maani. Ja haluan vaikuttaa siihen, että asiat saadaan kotimaassani oikealle tolalle, talouden pyörät pyörimään ja Suomesta hyvä paikka elää meille kaikille myös tulevaisuudessa. Mitä asioita edistäisin poliitikkona? Kaikki minut tuntevat tietävät, että lähellä sydäntäni ovat ihmisoikeudet, ulkopolitiikka, luonto ja eläinten oikeudet. Olen pragmaattinen, pyrin ratkaisemaan ongelmia enkä jää vatvomaan niitä. Pistän asiat mieluummin liikkeelle kuin jahkailen.

Inhimillisyys ensin

Suomi on hyvä paikka elää. Meillä on kattava sosiaaliturva ja monenlaista yhteiskunnan suojaverkkoa, jotka pääosin toimivat hyvin. Toisinaan hallinnon tehottomuus – joskus jopa suoranainen piittaamattomuus – aiheuttaa kansalaisten elämään kohtuuttomia hankaluuksia. Sääntely sinänsä on välttämätöntä, mutta kaikki sääntely ei ole hyvää, saati tarpeellista.

Vastuu paremmasta hallinnosta on meillä kaikilla. Virkamiehilläkin, vaikka se tuntuu unohtuvan. Esimerkiksi lastensuojelussa ei aina voi vedota resurssien vähyyteen. Mitkään resurssit eivät voi riittää turvaamaan kaikkien ihmisten erinomaista hoivaa jollemme me, ihmiset, virkamiehet, poliitikot, omaiset ja sivulliset osallistu, osallista ja auta. Velvollisuutemme on nostaa esiin epäkohtia – ja toimia niiden korjaamiseksi.

”Verotus ei voi olla välittämisen korkein muoto”. Viime aikoina suomalaiset ovat osoittaneet yhteisöllisyyttä enemmän kuin aikoihin; avustusjärjestöt ovat kilvan kiitelleet suomalaisten auttamishalua. Meillä on läheisen vastuu toisistamme, mutta julkisen vallan on huolehdittava peruspalveluista. Parannettavaa riittää vanhusten hoivassa, lastensuojelussa ja syrjäytyneiden auttamisessa. Hyvinvoiva yhteiskunta kannattelee myös vähempiosaisia. Hyvinvointipalveluiden saatavuus on seuraavan hallituksen kiperin haaste.  Sote-järjestelmästä totean vain, että kansalaisten valinnanvapautta on lisättävä, ja palvelujen tuottajia tulee kohdella tasavertaisesti riippumatta siitä, edustavatko ne julkista, yksityistä tai kolmatta sektoria.

Ulkopolitiikka

Maantieteellistä sijaintiamme emme voi valita. Siksi ulkopolitiikkamme tulee olla pragmaattista, mutta myös päämäärätietoista. Olemme osa Euroopan unionia, koska olemme valinneet Euroopan sekä arvopohjamme että taloudellisen menestymisen vuoksi. EU:n jäsenyys ei tarkoita vain passiivista roikkumista mukana jossain ryhmässä, vaan olemme mukana päättämässä ja toimimassa. Itäinen naapurimme Venäjä tarjoaa meillä mahdollisuuksia vientiin, turismiin ja kaupankäyntiin. Suhde on toimiva vain, jos olemme tasapuolisia kumppaneita, jotka tekevät yhteistyötä vapaaehtoisuuteen ja molempien hyötymiseen perustuen.

Pohjoismaiden ja Baltian viitekehys tarjoaa hienot puitteet kanssakäymiseen ja kaupankäyntiin naapurimaidemme kanssa. Itämeri on pohjoisen Mare Nostrum, josta on pidettävä huolta. Myös turvallisuusnäkökulmasta. Se on yksi syy siihen, miksi kannatan Nato-jäsenyyttä.

Kansainvälisyys

Mikään kansakunta ei pärjää 2010-luvulla eristäytymällä. Meidän on oltava osa arvomaailmaamme lähellä olevia järjestöjä ja verkostoja, joissa saamme olla mukana päättämässä maailman asioista. EU on lähin referenssimme ja EU:n yhteinen politiikka on meille järkevin vaihtoehto monella saralla, kuten ulko-, kauppa- ja ympäristöpolitiikassa. Muillakin kansainvälisillä järjestöillä on sijansa, kuten YK:lla ja Etyjillä ja Suomen on oltava mukana tukemassa maailman kriisipesäkkeiden vakauttamista ja kehitystä. Suomi on siviili- ja sotilaallisessa kriisinhallinnassa kokoaan suurempi ja luotettu toimija.

Luonto ja eläinten oikeudet

Luonto on Suomelle voimavara. Siksi kannatan luonnon säilyttämistä monimuotoisena. Rakentaminen ja taloudelliset hankkeet ovat usein hyödyllisiä ja tarpeellisiakin, mutta arvokkaiden metsien, soiden, vesistöjen ja muiden kohteiden turmelu taloudellisen hyödyn saavuttamiseksi on monesti typerää ja lyhytnäköistä. Kaivoshankkeissa olen kriittinen, kun nykyiset kaivoshankkeet ovat onnistuneet pilaamaan suuria luontoaloja luomatta kovin monia pysyviä työpaikkojakaan.

Yhteiskunnan sivistystasoa mitataan sillä miten se kohtelee kaikista pienimpiään. Suomi ei ole maista huonoin eläinten oikeuksia turvaamisessa, mutta vielä riittää tehtävää sekä lainsäädännössä, toimissa että asenteissa. Tuotantoeläinten kohtelussa on oltava tarkat säännöt ja niitä on valvottava. Eläinsuojelulainsäädäntö on pidettävä tiukkana tarpeellisine rangaistuksineen. Kannatan turkistarhauksen lopettamista siirtymäajan kuluessa.

Talous ja yrittäminen

Pöytälaatikossani on toiminimi. En kuitenkaan voi edes kuvitella haasteita, joita tavallinen yrittäjä kohtaa ansaitessaan leipäänsä ja työllistäessään monia muita. Paljon on puhuttu osingoista ja muista suurten yritysten johtajien eduista. Uusista työpaikoista valtaosa syntyy pk-yrityksiin. Kun rakennemuutos kurittaa perinteisten alojen suurtyöllistäjiä, moni alkaa työllistää itse itseään. Luovalla sektorilla itsensä työllistäminen on jokapäiväistä. Siksi ylimääräisistä yrittämisen esteistä ja kohtuuttomasta säädöstaakasta on päästävä eroon.

Jakovaraa ei kuitenkaan ole, ellei talous ole kunnossa. Ensi vaalikaudella päättäjien tulee uskaltaa tehdä epäsuosittuja päätöksiä. Me tiedämme, mitä se tarkoittaa. Pelkkä tiukka kulukuri tai juustohöyläys ei yksin tehoa. Tarvitaan kipeästi isoja rakenneuudistuksia, ei kosmeettisia kohennuksia.

Kotina Helsinki

Helsinki on maan pääkaupunki: talouden, hallinnon, politiikan ja tieteen keskus. Se on myös uusien trendien syntysija, taiteen ja luovan kanssakäymisen foorumi, ja sille on suotava arvonsa. Helsingissä eläminen vain on turhan arvokasta, etenkin sinkkutalouksille. Riittävä asuntotuotanto ja elinkustannusten pitäminen kurissa kilpailulla ovat yksi keino. Mielelläni löytäisin niitä lisää.

Mielelläni myös kuulisin lisää ajatuksiasi siitä, miten Suomi saadaan toimivaksi. Olen valmis palvelukseen.

Ota yhteyttä! Tule mukaan kampanjaani!

sposti: suomalaisenklubi@gmail.com

http://www.helsinginkokoomus.fi/nina-suomalainen-kokoomuksen-eduskuntavaaliehdokkaaksi/

Esitetty ydinvoimalalogiikka; ei, ei voi ymmärtää

Posted on Updated on

Hallitus päättää huomenna ydinvoimaluvista Fennovoima/ Rosatomille ja TVO:lle. Nyt olisi puoluekumppaneideni, pääministeri Stubbin ja ministeri Vapaavuoren otettava aikalisä. Asiassa on niin monta riskiä etteivät ne yhteen blogikirjoitukseen mahdu.

Ensinnäkin, vaikka kotimainen vähimmäisosuus olisi asetettu 60 prosenttiin, kuka sijoittaja haluaa sijoittaa hankkeeseen, jossa tuetaan epädemokraattisia keinoja käyttävän ja naapurimaitaan kiristävän (tai jopa valloittavan) hallinnon hanketta; naapurimaan, joka sitäpaitsi on EU:n pakotteiden kohteena monella muulla saralla? Ei ole mitään takeita että nykyisessä poliittisessa tilanteessa varoja saadaan kokoon yritysmaailmasta.

Toiseksi, mikäli 60 prosenttia saadaan kokoon, mitä takeita on, että enemmistö pysyy nk. kotimaisessa omistuksessa? Jos joku 60 prosentin omistajista myy myöhemmin Rosatomille omistustaan, mitä keinoja Suomen valtiolla on estää kauppa? Ja mikä painostus silloin alkaisi kun tuonaikainen hallitus yrittäisi kaupat estää?

Kolmanneksi, vaikka jollain keinolla 60 prosenttia pysyisikin EU/suomalaisessa omistuksessa, miten nuo kunnat, eläkerahastot ja muut pikkuomistajat pystyvät vastustamaan jos tuo vähemmistöosakas, takanaan suurvallan hallitus, ryhtyy kiristämään esimerkiksi uhkaamalla toimitusten tai rakentamisen viivästymisellä?

Asia erikseen, eikä ihan vähäinen seikka, on että jos tarkoituksena on ollut lisätä omavaraisuutta energiasta, eihän se lisäänny pennin vertaa, jos ydinvoiman toimittaja, rakentaja ja huolto on naapurimaasta, josta sitä omavaraisuutta piti lisätä.

Ja lisäksi, onko todella niin, että yhtenä päivänä olemme mukana hyväksymässä pakotteita johtuen Krimin valtaamisesta ja itä-Ukrainan epävakauttamisesta, ja toisena päivänä ojennamme kumartaen maaperäämme ja energiahuoltoamme: ’Tervetuloa, kyllä me luotamme sanaanne!’

Olen pahoillani puoluetoverit, mutta en ymmärrä mikä pakko teillä – tai meillä – on nyt hyväksyä tämä asia eteenpäin tällaisenaan. Kaikki seikat viittaavat siihen, ettei ole Suomen kansallisten intressien mukaista hyväksyä lupaa ydinvoimalalle, jossa omistajana, toimittajana ja rakentajana on Venäjän nykyisen hallituksen kontrollissa oleva Rosatom.