Mistä tietää olevansa Balkanilla?
Terveiset Kosovosta, Euroopan uusimmasta valtiosta. Kosovolaiset ovat innoissaan itsenäisyydestään, tai siis osa heistä on. Kosovolaisiahan ovat uuden perustuslain mukaan valtaväestö-albaanien lisäksi myös serbit, sekä muut vähemmistöt kuten romanit, goranit, turkkilaiset, bosnialaiset. Tosin nyt eri ryhmiä kutsutaan virallisessa terminologiassa yhteisöiksi (communities). Kosovon uusi lippu ei ole albaanien perinteinen etnissävytteinen punainen lippu, vaan uudessa sini-kelta-valkoisessa lipussa on maan kuva lisäksi kuusi tähteä, kukin yhdelle yhteisölle.
Kosovon eteläosissa sijaitsevan Prizrenin kaupungintalon seinustalla roikkui vuorikiipeilijöitä. He olivat lisäämässä seinälle kiitokset niille valtioille jotka jo ovat tunnustaneet uuden Kosovon valtion. Kiitos Finland! Paldies Latvia! Ja monia muita.
Itsenäisyys on kuitenkin kaikkea muuta kuin selvä Kosovon serbivähemmistölle, tai siis -yhteisölle. Prishtinan keskustassa on massiivinen, ruohottunut aukio, jossa on suuri ortodoksikirkon kuori, piikkilankoilla eristettynä. Se on osoitus siitä, mitä tietyillä alueilla serbivähemmistöstä ajatellaan. Heillä ei ole asiaa suurimpaan osaa Kosovoa.
Työlounaalla tapaamani nuori serbimies asuu serbiosissa maata, mutta hänellä on oma asunto Peja/Pec -kaupungissa, josta hän joutui lähtemään sodan jälkeen. Asunnossa on ollut vuokralla albaani -vuokraus on tapahtunut Kosovon kiinteistötoimiston kautta – mutta nyt tämän lähdettyä ovet ovat jääneet auki ja paikalliset lapset ovat käyneet varastelemassa sieltä irtaimistoa. Serbimies ei kuitenkaan uskalla mennä katsomaan asuntoaan tai sulkemaan ovia, vaan odottaa ja toivoo että kiinteistötoimisto pyynnöstään voi hoitaa asian. Itse hän asuu jonkun maasta ulkomaille lähteneen serbin asunnossa. Tästä dominoeffektistä on esimerkkejä maa täynnä.
Prizrenin kaupungissa oli tuttu fiilis. Bosnian Sarajevosta kotoisin oleva autokuskini sanoi tuntevansa melkein olevansa syntymäkaupungissaan kun käy Prizrenissä. Ja totta, aivan eri maa, mutta ottomaanisävytteinen vanhakaupunki, sen läpi kulkeva virranpahanen, ulkokahvilat, ympäröivät kukkulat, linnoitus kukkulan laella – itsellenikin tuli tuttu tunne kaksi vuotta kotikaupunkinani olleesta Sarajevosta. Paikalliset kertoivat myös Prizrenin olevan – tai olleen – aidosti monietninen.
Monien ryhmien vaikutteet näkyvät yhä Prizrenin kaupungissa, vaikkakin serbien asuttama kaupunginosa kukkulan rinteessä on tyhjänä, talot rikottuina vuoden 2004 mellakoissa, ja ortodoksikirkko tyhjänä kuorena. Turkkilaisvähemmistö on kaupungissa läsnä ja Turkin valtion rahoituksella kunnostetaan vanhaan moskeijaa. Turkin valtion tuki vanhoille ottomaanien alueille on muuten läsnä Balkanilla eri tavoin; mm. Mostarin tuhottu keskiaikainen silta Bosniassa kunnostettiin suurelta osin Turkin varoin.
Kosovon pääkaupungissa Prishtinassa on eri fiilis. Liikennettä, pakokaasuja, kuoppaista asfalttia, kauppoja – ja kahviloita kahvilan perään. Kosovon kahvi on erinomaista, paikallisten suosikki macchiato italialaisittain osataan tehdä erinomaisesti. Auringon paistaessa kahviloissa istuvien ja usein tupakkaa käryttävien kosovolaisten tärkein varuste on aurinkolasit. Siitä tietää olevansa Balkanilla.
Nina Suomalainen 