EU-keisarin vaatteet jäivät garderoobiin
Helsingin Sanomat raportoi tänään, että ministeri Lehtomäki oli käyttänyt 11 kertaa sanaa tehokkuus kuvaamassa Suomen EU-puheenjohtajuutta. Pari päivää sitten pidetty EU:n talousministereiden huippukokous toi Suomeen vain kourallisen eurooppalaisia ministereitä, useimmat maat lähettivät alempia virkamiehiään.
Onko Suomen EU-puheejohtajuudella vaatteita? Vai onko se se kuuluisa keisari, jonka hienosta ulkoasusta oli paljon puhetta ja kohkaamista, kunnes joku huomasi, että mitä, keisarillahan ei ollutkaan mitään päällä! Nyt jo monet Euroopassa puhuvat Suomen puheenjohtajuudesta tehokkaana johdantona Saksan puheenjohtajuuteen. Eli jotain tärkeää puuttuu – siis sisältö! Tehokkaita ollaan, ja teknologiaa käytetään, mutta kuka viitsii katsoa talousministeriden tapaamista edes netistä koska siellä ei mitään päätetä – kunhan vain puhutaan. Edes ministerit eivät viitsineet vaivautua paikalle!
Kaikki tämä kertoo johtajuuden puutteesta. Johtajuutta on se, että on visioita, on suuntaviivoja, on sisältöä, sekä osaamista ja kykyä viedä näitä eteenpäin. Johtajuus ei ole vain teknistä kokousjärjestelyä tai asioiden koordinoimista. Tässä kohdassa Suomelta jäivät vaatteet garderoobiin – ja se pihvi sinne jääkaappiin.
12.7.2006