Kehitykseen tarvitaan kehitysavun lisäksi politiikan johdonmukaisuutta

Posted on Updated on

Keskustelua kehityspolitiikasta on tänä keväänä käyty suuressa mittakaavassa. Kansalaisaktivistit ovat aktiivisesti lobanneet lisäyksiä kehitysapumäärärahoihin, jotta saavuttaisiin YK:n suosittelema kehitysavun vähimmäismäärä eli 0.7 prosenttia bruttokansantuotteesta. Keskustelussa on kaivauduttu tuttuihin poteroihin. Kehityspolitiikkaan negatiivisesti suhtautuvat ovat todistelleet kantojaan väitteillä, joiden voi samaan aikaan osoittaa olevan sekä faktoja että helppoja yleistyksiä. ”Ei se apu kuitenkaan mene perille.” ”Korruptoituneita systeemejä sillä vain tuetaan.” ”On meillä Suomessakin köyhyyttä.” Ja sokerina pohjalla ”luonnon evoluutio se vain tekee karsintaa kehitysmaissa”. 

Kehityspolitiikka on kuitenkin paljon enemmän kuin vain kehitysmäärärahat. Keskustelu kehitysavun laadusta on vasta lähtemässä käyntiin. Laatukeskustelun aloittaminen on äärettömän tärkeää, vaikkakaan tähän asti laadusta puhuttaessa ei oikein ole tiedetty mitä sillä tarkoitetaan. Tarkoittaako se, että kehitysmaihin viedään laadukasta, pohjoismaista korkeateknologiaa, vai sitä, että avulla saadaan aikaan pysyvää muutosta parempaan? Vai sitä, että kehitysmäärärahoja käytetään oikeasti vain paikalliseen kehitykseen positiivisesti vaikuttaviin asioihin? 

Oikeaa laatukeskustelua on ollut vaikea aloittaa, sillä laatukeskustelu on monesti leimattu yritykseksi mitätöidä määrän nostamiseen tähtäävät argumentit. Kehitysavun puolestapuhujat ovat kenties olleet huolissaan siitä, että laatukeskusteluun lähtemisellä myönnettäisiin, että laadussa on jotain vialla ja vähemmälläkin kehitysavulla ’pärjättäisiin’. Mutta oikeaan tietoon pohjautuvalla argumentoinnilla tämä ei olekaan loppupäätelmä. Tänä keväänä nimittäin eurooppalaiset kansalaisjärjestöt ovat itse ottaneet laatukeskustelun esille. Eurooppalaisten kehitysjärjestöjen verkostot ovat tutkineet Euroopan unionin ja jäsenmaiden kehitysmäärärahoja ja todenneet, että merkittäviä osia kehitysavuksi väitetyistä summista ei ollakaan ohjattu varsinaista kehitysmaiden paikallista kehitystä tukeviin toimenpiteisiin vaan asioihin jotka unionissa löyhästi linkitetään kehitysmaihin. Paljon mainostettujen velkahelpotuksien maksuja on määritelty kehitysavuksi, ilmeisesti ainakin Nigerian, Irakin ja Afganistanin tapauksissa. Kehitysmaiden velkojen mitätöinnissähän on kyse siitä, että aiempien hallintojen, jotka usein ovat olleet diktatorisia, velkojen takaisinmaksuvaateet mitätöidään. Nämä kansainvälisten rahoituslaitosten myöntämät lainat eivät ole hyödyttäneet tavallista kansaa, vaikka jostain syystä tällaisia lainoja on maille aiemmin kuitenkin myönnetty.  

Asiaa tutkivat järjestöt ovat myös todenneet, että joskus kehitysapurahat eivät ole voineet vähentää köyhyyttä kohdemaissa sillä rahat eivät ole edes lähteneet lahjoittajamaasta ulos saatikka saavuttaneet kehitysmaat. Sen sijaan varoja on käytetty lahjoittajamaan kehitysasiantuntijoiden palkkioihin tai lahjoittajamaissa hankittuihin tavaroihin ja välineisiin, joilla ei ole pysyviä köyhyyden vähentämisen vaikutuksia kehitysmaassa. Aito keskustelu kehitysavun laadusta ja lahjoittajatahojen vastuusta on toivottavasti alkamassa, jotta tulevaisuudessa voidaan paremmin määritellä miten kehitysapu hyödyttää niitä joille se on tarkoitettu eikä palaa lahjoittajan omien tahojen käsiin.

Varsinaisen kehitysavun lisäksi äärimmäisen tärkeä käsite maailman alikehittyneisyyden lopettamiselle on politiikkakoherenssi. Tällä tarkoitetaan, että kehittyneiden maiden eri politiikkalinjausten tulisi olla yhteneväisiä kehitysmaiden köyhyyden vähentämisen kanssa, jotta kehitysavulla ei auteta samaan aikaan kun sektoripolitiikalla kaivetaan maata kehityksen edellytysten alta. Koherenssin eli johdonmukaisuuden noudattaminen on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.  Koherenssiajattelun mukaan tulisi tutkia miten esimerkiksi maailmankaupan vapauttaminen, oman maamme turvallisuuslinjaukset tai maatalouspolitiikka joko ylläpitävät tai vähentävät kaikista köyhimpien maiden alikehittyneisyyttä. Itse asiassa koko koherenssikeskustelu on jossain määrin riskialtista, sillä siinä voidaan epäselvällä tavoitteenasettelulla sekoittaa kaikki mahdolliset käsitteet. Helppoina argumentteina voi peliin heittää, että ’kauppa on parasta kehitysapua’ tai ’terrorismi sikiää köyhyydestä’. Molemmat väitteet voidaan esittää sekä tosiksi että populistisiksi argumenteiksi.  

Maailmankaupan vapauttaminen saattaa todella auttaa joidenkin kehitysmaiden kehitystä. Kaakkois-Aasian tiikerit pystyivät 70- ja 80-luvulla koulutetulla ja halvalla työvoimallaan ja kurinalaisella yritysrakenteellaan aloittaa elektroniikan tuotannon maailman tarpeisiin. Intialla ja Kiinalla onkin miljoonittain työvoimaa, monesti hyvin koulutettua, joka houkuttelee maihin ulkomaisia investointeja ja joiden kautta maissa saadaan kehitettyä niiden omaa tuotantoa, sekä tuotettua tuloja ja hyvinvointia. Itä-Euroopan maat ovat myös keränneet ulkomaisia investointeja. Kaupan ja kehityksen edellytyksenä kuitenkin on, että maalla on omia resursseja investointien houkuttelemiseksi tai myytäväksi muualle, tai jotain omaa tuotantoa ja mahdollisuudet päästä markkinoille.

Kaikista köyhimpiä maita kaupan vapauttaminen ei auta mitenkään. Päinvastoin, tuonnin täydellinen vapauttaminen tuhoaa maan oman pientuotannon elinmahdollisuudet. Kuka haluaa investoida kuivaan Nigeriin tai Malawiin? Mitä heillä on myytävänä maailmalle? Kun monikansallinen yritys tuo näihin maihin Euroopassa miljardituilla tuotettua pakastettua broileria, paikallinen pienviljelijä ei pysty kilpailemaan tuotannollaan vaan menettää vähäisetkin tulonhankintamahdollisuudet ja joutuu elämään ruoka-avun varassa. Sierra Leonen oma riisinviljely on kannattamatonta kun amerikkalaista maataloustuilla tuotettua riisiä dumpataan alihintaan maailmanmarkkinoille ja kehitysmaihin. Tämän ja muun samankaltaisen kauppapolitiikan tuloksena on, ettei kaikista alikehittyneimpien maiden paikallisväestöllä ole mahdollisuuksia tulonhankintaan ja heistä tulee täysin apuriippuvaisia. 

Maailmankauppaa voidaan ja tulee vapauttaa, mutta sitä ei tulisi tehdä mihin hintaan tahansa. Maailmankauppajärjestön WTO:n neuvottelukierroksilla ei tule edetä ainoastaan massiivisten monikansallisten yritysten intressien mukaan, vaan todellista kauppaa ja yrittäjyyttä voidaan tukea myös muin keinoin. Alikehittyneiden maiden tulisi siksi itse pystyä määrittelemään millä aikataululla kaupan vapauttaminen pystyy heitä hyödyttämään ja osallistumaan WTO-neuvotteluihin. Neuvotteluissa olisi painotettava kehitysnäkökulmia myös muilla aloilla, esimerkiksi palvelukaupassa ja teollisuus- ja tekijänoikeuskysymyksissä.  Myös muiden politiikanalojen johdonmukaisuutta kehityspäämäärien kanssa on edistettävä. Esimerkiksi turvallisuuspolitiikassa yhteys voi tulla kriisinhallinnan kehittämisen näkökulmasta, tavoitteena saada aikaan mekanismit joilla konflikteja voitaisiin tehokkaammin estää. Hiv/aidsin torjunnassa johdonmukaisuus tarkoittaa esimerkiksi kysymys lääkepatenteista ja kehitysmaiden mahdollisuudet saada käyttöönsä hiv/aids lääkkeitä kohtuuhintaan.  

Äärimmäisen köyhyyden poistaminen maailmasta ei voi tapahtua vain kehitysavun turvin. Kehitysavulla voidaan kuitenkin tehdä paljon nykyistä enemmän sitä paremmin kohdentamalla ja määrärahoja nostamalla. Avainkäsitteinä kehitysavussa on kehitysmaiden oma omistajuus kehityksestä ja mahdollisuuksien luominen. Näitä mahdollisuuksia tulisi luoda myös kehittyneiden maiden – eli lahjoittajamaiden – oikeilla ja harkituilla politiikkalinjauksilla, jottei kehitystä samaan aikaan tueta yhdellä kädellä ja estetä toisella.

4.6.2006 

(Kirjoitus julkaistu Nykypäivä-lehdessä 2.6.2006)

4 thoughts on “Kehitykseen tarvitaan kehitysavun lisäksi politiikan johdonmukaisuutta

    ruso said:
    6.6.2006 09:58

    Monta tärkeää huomiota. Kehitysapukeskustelu on yksipuolista ja keskittyy lähinnä 0.7% BKT:sta propagointiin (yhtään vähättelemättä ko. viestin tärkeyttä). Sen sijaan kehitysavun erilaisia lähestymistapoja tulisi pohtia enemmän.

    Pikkuoikaisu:
    Nina: ”Kaikista köyhimpiä maita kaupan vapauttaminen ei auta mitenkään… Sierra Leonen oma riisinviljely on kannattamatonta kun amerikkalaista maataloustuilla tuotettua riisiä dumpataan alihintaan maailmanmarkkinoille ja kehitysmaihin.”

    SL:n tapauksessa ei kai tällöin voi puhua kaupan vapauttamisesta, kun toisen osapuolen tuote on vahvasti tuettua.

    ruso said:
    6.6.2006 10:02

    Monta tärkeää huomiota. Kehitysapukeskustelu on yksipuolista ja keskittyy lähinnä 0.7% BKT:sta propagointiin (yhtään vähättelemättä ko. viestin tärkeyttä). Sen sijaan kehitysavun erilaisia lähestymistapoja tulisi pohtia enemmän.

    Kehitysavulla on myös muita tärkeitä funktioita, kuten esim. läsnäolo (ja siten tärkeä oppi) mahdollisella konfliktialueella.

    Pikkuoikaisu:
    Nina S.: ”Kaikista köyhimpiä maita kaupan vapauttaminen ei auta mitenkään… Sierra Leonen oma riisinviljely on kannattamatonta kun amerikkalaista maataloustuilla tuotettua riisiä dumpataan alihintaan maailmanmarkkinoille ja kehitysmaihin.”

    SL:n tapauksessa ei kai tällöin voi puhua kaupan vapauttamisesta, kun toisen osapuolen tuote on vahvasti tuettua.

    ruso said:
    6.6.2006 10:07

    Miten siinä noin kävikin!!! Ei näistä vehkeistä ota selvää.

    Nina responded:
    12.6.2006 13:19

    Oikea sanamuoto olisi varmaan ollut ’tuonnin’ tai markkinoiden vapauttaminen’. Eli Sierra Leonea ja muita vaaditaan vapauttamaan tuontimarkkinansa, eli tuontitulleja ja rajoituksia ei saisi olla vaikka maahan tuotuja tuotteita kyllä tuetaan kotimaissaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s