Nina Suomalainen

Dialogi karhun kanssa

Posted on 3.4.2006 Updated on 11.4.2006

Suomessa käytävä Venäjä-keskustelu on vähintäänkin kompleksista. On kuin aina itänaapurista puhuttaessa meillä olisi kansallinen velvollisuus laittaa sordiino päälle. Kauppaa tehtäessä tai yhteisistä asioista neuvoteltaessa itänaapurin kanssa taas lähdemme asialle tavoitteet otsaan liimattuna. Omien kansallisten etujen ajaminen ei ole vahvimpia puoliamme ja tuntuu, että vähäkin opittu unohtuu suuren naapurin kanssa neuvotellessa. Kaikesta kulttuurien kohtaamisen koulutuksesta huolimatta, me suomalaiset emme tunnu ymmärtävän, etteivät kaikkien kulttuurien toimintamuodot kerta kaikkiaan vastaa omiamme. Toisin sanoen, heillä on eri logiikka. Tämä pätee suuressa määrin venäläisiin ja Venäjään. Olisiko aika ottaa käyttöön terve epäilys ja itsekkyys suhteissamme naapuriin? 

Suomessa sanotaan helposti, että mikäli pysymme erossa Natosta, naapurimme uskoo paremmin, että olemme ystävällismielinen kansa ja pysymme väleissä heidän kanssaan. Tosi asiassa naapurissa ajatellaan, että pieni Suomi ei uskalla tehdä omia ratkaisuja, kuten Balttian maat, Unkari, Puola ja moni muu Keski-Euroopan valtio vaan elää vieläkin YYA-sopimuksen hyssyttelyn ilmapiirissä. Varovaisuutemme tulkitaan heikkoudeksi. 

Me uskomme kerta toisensa jälkeen, että ilmatilaloukkaukset ovat ainoastaan venäläisten pilottien huonon suunnistustaidon – tai kenties huonojen ja vanhanaikaisten suunnistusvälineiden syytä. Siellähän on teknologia ollut niin heikoissa kantimissa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, ja voi, ilmatilakäytävä on nykyään niin kapea, miten siinä voisikaan pystyä luovimaan!. Ei hätää, kyllä ne varmaan kohta saavat karttansa ja suunnistuslaitteensa kuntoon, ei hoputeta liikaa. 

Ja ei, emme todellakaan usko, että Venäjän hallinnolla olisi vähääkään tekemistä sen kanssa, että ydinvoimakaapelia Sosnovyi Borista puoli väkisin puuhataan Suomeen. Ei voi olla, sillä bisneshän on bisnestä, eikä siihen voi valtion johto vaikuttaa! Ja sitä paitsi, kyllä sähköä Venäjältä aina meille riittää, niillä on sitä niin paljon. Ja jos joku katko joskus tulevaisuudessa tulisikin, se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että Venäjän sähkösaunat halutaan pitää käynnissä talvipakkasilla ja ehkä silloin vain hetkeksi saatetaan joutua vähentämään virran tuontia naapurimaihin.  

Rekkajonot kasvavat parikymmentä kilometriä pitkiksi Suomen puolella vain siksi, että venäläisessä hallinnossa on vielä sitä vanhan Venäjän kulttuuriperintöä, tiedättehän Gogolin kuvaaman virkamieskulttuurin. Siitä on niin vaikea päästä eroon, mutta kyllä korruptiota yritetään parhaan mukaan kitkeä, uskokaa pois! Sitä paitsi presidentti Halosen vieraillessa itärajalla viime vuonna hän omin silmin todisti ettei siellä ollut rekkajonoja. Hallinnon byrokratia ja korruptiohan ovat vain merkkejä Neuvostoliiton hajoamisestahan, josta on kulunut vain tuokio. Tai no, 15 vuotta, mutta kuitenkin. 

Kun alettiin neuvotella Saimaan kanavan vuokrasopimuksen uusimisesta hyvissä ajoin ennen vuoden 2013 aikarajaa oli parempi sanoa heti aluksi julkisesti että ei, me emme suunnittele ottavamme käyttöön mitään vaihtoehtoista reittiä, vaan vanha kanava on ainoa mahdollinen reitti sisävesiliikenteen liittämiseksi Itämereen. Näin voidaan sitten neuvotella vuosikausia aina viime tippaan asti täysin naapurin ehtojen sanelemana, koska emme edes neuvottelutaktisista syistä anna ymmärtää, että muuta vaihtoehtoa on. Heti neuvotteluprosessin aluksi meidän oli hyvä osoittaa hieman ’good will’ia, ja rakentaa naapurille rajatarkastusasema, sillä heillähän ei siihen ollut varaa.  

Välillä täytyy miettiä missä on poliitikkojemme itsekunnioitus. Ei ole sodan lietsontaa, jos sanoo naapurille, että tässä nyt on epäkohta ja me todella arvostaisimme jos voisitte tehdä asian hyväksi jotain. Esimerkiksi asentaa Pietariin tehokkaampia jätteenpuhdistuslaitoksia. Tai tehostaa rajatarkastuksien ja tullin toimintaa jotta kauppa maiden välillä kulkisi sujuvammin. Tai pitää lentokoneet kurissa, eikä pistäytyä niillä tuon tuosta testaamassa ilmavalvontaamme. Tai kertoa, että meidän mielestämme valehyökkäykset naapurimaan rajaa kohden ovat ikävä tapa eivätkä edistä ystävällisiä suhteita. Tai että kyllä, nykyisessä epävarmassa maailmantilanteessa meitä houkuttaa jossain määrin kuuluminen maailman suurimpaan sotilas- ja puolustusliittoon. Suomalaiset kehuvat ulkomailla olevansa Venäjä-suhteiden asiantuntijoita. Tarkoittaako se, että pystymme harjoittamaan myös omia intressejämme edistävää politiikkaa, vai jäämmekö jees-miehen osaan?